Englanti on alkanut hiljattain kiehtoa minua hurjasti. Olen aina ollut kaukomaiden matkaaja, hulluna erityisesti Aasiaan. Mikään Euroopan maa tai kaupunki ei ole onnistunut valloittamaan sydäntäni niin, että haluaisin ehdottomasti palata sinne takaisin aina uudestaan. Viime aikoina karut merenrantamaisemat ovat kuitenkin alkaneet vetää minua enemmän ja enemmän puoleensa: olin aivan myyty matkustaessani pari vuotta sitten Irlannin upealle länsirannikolle ja sitten viime kesänä upealle Jerseyn saarelle Englannin kanaalissa. Nyt oli vuorossa rakastuminen Cornwallin maisemiin!
Irlantia kanssani kiertäneen ystäväni kanssa päätimme, että nyt varataan lennot Lontooseen. Löysimme kalentereistamme molemmille sopivan ajankohdan ja Finnairilta edulliset lennot. Lontoosta päätimme suunnata Cornwalliin ja siellä koko rahalla niin pitkälle kuin pääsee ennenkuin tulee meri vastaan. Siispä Penzanceen!
Cornwallin tukikohtana Penzance
Penzancesta käsin meillä oli kolme vuorokautta aikaa valloittaa Länsi-Cornwall. Maaliskuun alussa täällä on matkailun osalta vielä hiljaista mikä oli sekä hyvä että huono asia. Hyvä luonnollisesti siksi, että kesäkuukausina rantakaupungit ja -kylät ovat kuulemma todella täynnä turisteja, mutta huono samasta syystä eli monta mielenkiintoista juttua jäi kokematta koska ne eivät ole vielä auki. Esimerkiksi laivat Scillyn saarille tai merelle hylkeitä ja valaita katsomaan kulkevat vasta huhtikuusta lähtien.
Nousuveden saartama St Michael’s Mount
Edelleen samaisesta syystä lähdimme heti ensi töiksemme tavarat purettuamme lyhyen matkan päähän Marazionin kylään. Kesäaikaan sen rannasta liikennöi nousuveden ajan vene, tai siis jännä amfibiovaunu, St Michael’s Mount -linnoitussaarelle (laskuvedellä sinne pääsee kävellen). Nyt talvikaudella vehje liikennöi harvakseltaan ilman aikataulua ja itse linnoitus on auki vain muutaman erillisen opastetun kierroksen viikossa. Niinpä mentävä oli kun yksi opastuskerta sattui meidänkin aikatauluumme sopimaan.
Itse saarella on pikkuruinen satama, kylä jossa asuu vakitusesti kolmisenkymmentä saarella työskentelevää ihmistä, vanha hautausmaa, puutarha, matkamuistomyymälä, kahvila ja tietysti itse linna.
Saari on alunperin ollut munkkien käytössä ja pyhiinvaelluspaikkana 700-luvulta lähtien. 1600-luvulta lähtien se on ollut St Aubynin suvun omistuksessa ja se toimii edelleen Lordin ja Ladyn vakituisena asuntona. Kierros linnan sisätiloissa oppaan johdolla esitteli meille mm. ruokasalin hopea-astiastoineen, kirjaston, naisten ja miesten erillliset olohuoneet sekä 1100-luvulla rakennetun kirkon.
Opas tiesi kertoa myös paljon hurjia tarinoita ja legendoja saareen liittyen: kavutessamme ylös linnaan jyrkkää polkua pitkin näimme mm. kaivon, jossa on tarinan mukaan asunut saarta terrorisoinut jättiläinen. Myöhemmin nousun varrella näimme jättiläisen kivettyneen sydämen. Sisällä linnassa kuullostelimme kummituksia. Vaikka en olekaan sellainen linnafani kuin reissukaverini, niin tämä kierros oli kyllä todellakin käymisen arvoinen.
Linnan tutkimisen jälkeen takaisin rantaan tullessamme vuorovesi oli jo vetäytynyt puoliväliin ja paljasti osan linnalle vievästä kävelypolusta. Merenpohjaa tutkiessa kuluikin sitten seuraava tovi.
