Sveitsi

Viikonloppuloma Zürichissä – edullisesti!

19.4.2018

Lennot yhteistyössä airBaltic

Zürich on maailman toiseksi kallein kaupunki. Ja se lieneekin ainoa syy miksi en ole päätynyt sinne ennen kuin nyt. Sillä onhan Sveitsi kuuluisa kalleutensa lisäksi myös kauneudestaan – vehreydestään, alppimaisemistaan, kirkkaista järvistään ja idyllisistä maalaiskylistään. Keväinen viikonloppuloma Zürichissä oli siis sekä uhka että mahdollisuus – pääsisinkö nauttimaan kauniista maisemista menemättä konkurssiin?

Lennot Zürichiin voi saada melko edullisesti, eli ne eivät vielä kaada viikonloppumatkailijan budjettia. AirBalticilta saa lentoja Zürichiin tällä hetkellä halvimmillaan noin 140 eurolla ja myös Finnairilla on monesti hyviä tarjouksia Euroopan lennoista. Lennoista Zürichiin on muuten ihan pakko mainita jopa näin vannoutuneena käytäväpaikkaihmisenä, että nyt jos koskaan se ikkunapaikka on ihan must – näkymät Alpeille on meinaan aika mahtavat!


Sveitsi_Alpit


Viikonloppu sateisessa Zürichissä

Kevät on ollut tänä vuonna myöhässä kaikkialla Euroopassa. Zürichissä oli pääsiäisviikonloppuna vain muutama aste lämmintä, ja sade ja sumu peittivät melkein joka päivä näköalat kaupunkia ympäröiville vuorille. Puistoissa ei vielä kukkinut mikään. Se niistä maisemahaaveista, vehreistä kukkaniityistä ja lumihuippuisista Alpeista kirkkaansinistä taivasta vasten. Mutta säästä huolimatta tykkäsin kyllä kaupungista sen verran paljon että tulen varmasti matkustamaan uudestaankin Zürichiin – tai ehkä seuraavalla kerralla Geneveen!

Sateisen kelin takia jouduin joka tapauksessa luopumaan suunnitelmistani nauttia Zürichin monista ulkoilmakohteista kuten puistoista ja ilmaisesta (!) kaupunkipyöräilystä. Päädyin sen sijaan ostamaan heti laskeuduttuani lentokentältä kolmeksi päiväksi Zürich Cardin, jolla saa muiden etujen lisäksi käyttää ilmaiseksi koko kaupungin joukkoliikennettä sisältäen myös junamatkat lentokentälle. Zürich Card maksaa vuorokaudeksi 27 frangia (noin 23 euroa) ja kolmeksi vuorokaudeksi 53 frangia (45 euroa). Vertailun vuoksi yksittäinen junamatka lentokenttä-keskusta -välillä maksaa tämän hetkisellä kurssilla kuutisen euroa ja kertalippu bussissa tai raitiovaunussa nelisen euroa.

Majoituskaan ei ollut lopulta niin kallista kuin olin pelännyt sen olevan. Toki ökykaliita vaihtoehtoja löytyy Zürichistä enemmän kuin monesta muusta Euroopan kaupungista, mutta perushotellihuoneen keskustasta tai kävelyetäisyydeltä sai pääsiäisviikonloppuna reilusti alle satasella per yö. Yövyin itse Josephine’s Guesthousessa yhden hengen huoneessa aamiaisella noin 75 eurolla / yö. Tykkäsin paikasta myös sen filosofian takia: se on vain naisille avoinna oleva guesthouse/hotelli, jossa tietty määrä huoneista on aina varattu syystä tai toisesta lyhytaikaista turvallista paikkaa vailla oleville paikallisille naisille. Ja tottakai paljon halvemmallakin voi halutessaan yöpyä, minä vaan en ole mikään hostelliasuja vaikka miten yrittäisin (jos haluat lukea lisää syistä siihen, niin täältä löytyy joskus aikoinani kirjoittamani juttu ensimmäinen ja viimeinen yöni hostellissa).


Zurich_2
Zurich_31
Zurich_32
Kuva9
Kuva8


Zürichin vanhankaupungin parhaat näköalat ovat ilmaisia

Zürichissä on paljon ilmaisia käyntikohteita eikä kaikki todellakaan maksa maltaita! Ykkösenä on tietysti vanhakaupunki itsessään: sen kauniit kujat, talot ja tunnelma ovat ihan ehdoton nähtävyys eivätkä maksa mitään. Myös näköaloja pääsee vanhassakaupungissa katselemaan ilmaiseksi kahdessakin paikassa.

Yliopiston näköalaterassi Polyterasse on toinen suosituista näköalapaikoista vanhaakaupunkia halkovan Limmat-joen itäpuolella kukkulalla. Jos sinne ei jaksa nousta jalkaisin, voi hypätä myös Polybahn-köysiratavaunuun, joka kiipeää hetkessä jyrkän, pienen rataosuuden ylös ihan terassin kupeeseen. Polybahniin voi ostaa kertalipun ja Zürich Cardilla pääsee ilmaiseksi.


Zurich_5
Kuva7


Toinen, ehkä vielä edellistä idyllisempi vaihtoehto on Limmat-joen länsipuolen Lindenhof-puiston näköalapaikka. Siinä missä Polyterasse on iso betoninen tasanne, on Lindenhof viihtyisä puisto, jossa paikalliset pelaavat shakkia, nuoret parit tulevat romanttisille treffeille ja lapsiperheet kokoontuvat leikkipaikalle.

Molemmat näköalapaikat ovat käymisen arvoisia ja koska ne ovat eri puolilla jokea, niistä saa luonnollisesti myös näkymät eri puolille kaupunkia.


Zurich_8
Zurich_34
Kuva6


Zürichin muita ilmaisia ja edullisia nähtävyyksiä

Zürich tarjoaa myös (yllättävän) paljon muitakin ilmaisia nähtävyyksiä kuin komeat näköalat. Esimerkiksi monet museot ja puutarhat ovat täysin maksuttomia. Myös lähinnä Zürichin keskustaa sijaitsevalle korkealle vuorelle, Uetlibergille, pääsee ilmaiseksi patikoimaan.

Sisäänpääsy on ilmainen muun muassa eläintieteelliseen ja paleontologiseen museoon, focusTerra-tiedemuseoon sekä yliopiston arkeologisiin kokoelmiin.


Kuva5
Zurich_13


Museoiden lisäksi myös kaupungin ylläpitämiin puistoihin ja kasvihuoneisiin pääsee ihan ilmaiseksi sisään. Kauniilla ilmalla piknikille kannattaa mennä Belvoirparkiin tai Rieterparkiin ja sadepäivän pelastuksena toimivat kasvitieteellisen puutarhan katetut kasvihuoneet sekä erillinen mehikasvikeskus. Kasvihuoneet oli muuten yllättävän kivoja käyntikohteita!


Zurich_14
Zurich_15
Banaania!
Zurich_17


Zürichissä voi myös vuokrata pyöriä ja jopa sähköpyöriä ilmaiseksi (20 frangin panttia vastaan, ota myös henkkarit mukaan näytille). Kesäaikaan voi pyöräillä vaikka yhdelle monista jokiuimaloista – nekin ovat ilmaisia!


Kuva: Zürich Tourism

Ihan täysin ilmaisten paikkojen lisäksi kaupungissa on myös paljon edullisia nähtävyyksiä. Monien museoiden pääsymaksut ovat varsin maltillisia, esimerkiksi upean Kansallismuseon sisäänpääsymaksu on 10 frangia (ja Zürich Cardilla ilmainen). Kävin myös tässä hauskassa ratikkamuseossa (12 frangia / Zürich Cardilla ilmainen):


Zurich_19
Kuva4


Jokiristeily vanhankaupungin halki maksaa vain julkisen liikenteen kertalipun verran (4,40 frangia / Zürich Cardilla ilmainen) ja vähän pidempi risteily Zürichjärvellä 8,80 (Zürich Cardilla ilmainen).

Myös kiinalainen puutarha oli käymisen arvoinen, vaikka siitä osa olikin remontissa – mutta toisaalta sillä varjolla sisäänpääsystä pyydettiin vain yksi frangi normaalin neljän sijaan! Taas säästin!


Zurich_10
Zurich_11
Koitin löytää koko viikonlopun Zürichistä kukkivia kirsikkapuita; lopulta se ainoa löytyi kiinalaisesta puutarhasta.

Ja jos olet kaltaiseni lentokonefani, niin Zürichin lentokentällä on todella hyvä näköalatasanne, jonne on ilmainen sisäänpääsy saman päivän boarding passilla (käy siellä siis laskeutumisen jälkeen tai tule ajoissa ennen lentoasi ja vietä hetki nousuja ja laskuja bongaillen). Minä osallistuin lisäksi myös maksulliselle (10 frangia) reilun tunnin bussikierrokselle, joka kiersi koko lentokentän alueen ja huipentui kuvaustaukoon kiitoteiden keskellä! Ihan huimaa! Vielä kun olisi ollut kunnon kamera matkassa.


Kuva10
Kuva3
Zurich_22
Näköalatasanteen kahvilassakin on aiheeseen sopiva sisustus!


Ruokailu on Zürichin reissun kallein osuus

Tähän asti on siis selvitty tuhlaamatta rahaa juuri muuhun kuin siihen kolmen päivän Zürich Cardiin. Nyt tullaan siihen osuuteen, mihin rahaa sitten helposti saakin kulumaan enemmän kuin olisi tarvis eli ruokaan ja juomaan. Mutta kyllä Zürichissä on mahdollista saada mahakin täyteen ilman täydellistä konkurssia!

Zürichissä on nimittäin myös edullisia (siis paikallisella mittapuulla) ravintoloita, jopa vanhassakaupungissa, mutta toki kannattaa tutkia listat ja hintataso etukäteen. Suurin osa edullisemmista ravintoloista löytyy keskustan ulkopuolelta ja yleisesti ottaen monet etniset ravintolat tarjoavat ruokaa hyvällä hinta-laatusuhteella. Itse nautiskelin viikonlopun aikana muun muassa vietnamilaisesta ruuasta, joka maksoi jotakuinkin saman verran tai vain aavistuksen enemmän kuin se olisi maksanut vastaavassa paikassa Helsingissä (meillä Tampereellahan ei vieläkään ole omaa vietnamilaista..).


Zurich_24
Sveitsiläisen Holy Cow! -burgerravintolan hampurilaisannos (josta sain vielä alennusta suomalaisella opiskelijakortilla) noin 11,50 euroa.


Tai harkitse majoitusta huoneistossa, jossa on ruuanlaittomahdollisuus. Ruoka kaupassa on nimittäin yllättävän edullista, ei juuri Suomen hintatasoa kalliimpaa! Ja vaikket lämmintä ateriaa itse laittaisikaan, säästä ostamalla kaupasta piknikeväät lounaaksi tai vaikka iltapalaa hotellihuoneeseen!


Zurich_25
Luomubanaanit 2 euroa / kilo.
Zurich_26
Reilun kaupan appelsiinimehu euron / litra
Kuva2
Puolen litran cokis 1,10 euroa.

Ja kaikkein paras vinkki tulee tässä: tsekkaa tavaratalojen (erityisesti Migros ja Coop) omat ravintolat! Isoimpien tavaratalojen ravintoloissa on päivittäin tarjolla niin valmiita ruoka-annoksia, salaattibuffetteja kuin painon mukaan laskutettavia itse koottavia aterioitakin. Ruoka on hyvää, laadukasta, tuoretta ja mikä parasta edullista (Zürichin mittapuulla siis tietysti)! Coopin ravintolasta löytyi myös mahtava kahvitarjous: erikoiskahvi ja mikä tahansa leivonnainen 4,95 frangia eli noin 4,10 euroa! Eihän näin halvalla saa vastaavaa settiä Suomestakaan!


Kuva1
Herkullinen ja valtavan kokoinen raparperipiirakka kahvin kanssa.

Ja vielä viimeinen vinkki: älä maksa turhaan pullovedestä (ja samalla säästät luontoakin kun jätät muovipullot kauppaan!). Zürichissä voi juoda hanavettä ja oman pullon voi kaupungilla täyttää lisäksi lähes 1 200 ilmaisesta juomavesilähteestä. Ja sitä paitsi niitä on kiva bongailla matkan varrelta!


Zurich_30


  • piyya
    19.4.2018 at 17:35

    Zürich nousi kyllä must see listalleni tämän postauksen ansiosta. Eurooppa on kyllä täynnä kivoja kaupunkeja. Kyllähän Zürichkin olisi näyttänyt vielä kauniimmat kasvot auringonpaisteessa, mutta houkuttelee se näinkin 🙂

    • Emma
      20.4.2018 at 15:39

      Mahtavaa jos tää juttu innosti Zürichin suhteen! Zürich on varmaan ihan hurjan kaunis kesällä ja aurinkoisella säällä!

  • Kati / Lähinnä Kauempana
    19.4.2018 at 20:21

    Tätä samaa ilosanomaa mäkin olen yrittänyt toitottaa! Ei Zürich ole läheskään niin kallis, mitä moni kuvittelee. Me oltiin joulukuussa ja keskityttiin ystävän kanssa pääasiallisesti kiertämään joulutoreja ja siemailemaan glühweiniä, joten ei ehditty tehdä läheskään niin paljon kuin sinä. Mutta ihmeen paljon oli ilmaisia nähtävyyksiä / tekemistä ja ruokaillakin pystyi halutessaan edullisesti. Tai ainakin edullisehkosti. Mua vähän harmitti, kun vasta viimeisenä päivänä tajusin ravintolassakin tilata hanavettä! Tosin aiemmin taisin juoda lähinnä viiniä… 😀

    En tiennyt jokikylpylöistä, en ilmaisista kaupunkipyöristä! Paljon hyviä vinkkejä seuraavaa reissua varten. Tykästyin kyllä tosi paljon Zürichiin ja haluan ehdottomasti palata – ja tutustua myös muuhun Sveitsiin!

    Tässä vielä mun postaus Zürichin hintatasosta joulumarkkinoilla: https://www.lahinnakauempana.fi/2017/03/zurich-kuinka-kallista-siella-on.html

    • Emma
      23.4.2018 at 12:19

      Hyvä Kati, jatketaan tämän ilosanoman kertomista ihmisille! Mä luinkin sun Zürich-jutut, jotka onneksi antoivat ennakkoon vähän uskoa siihen, että ei siellä mene konkurssiin, vaikka pakkohan se oli kokea itsekin ennenkuin uskoi! Mä ehdin tosiaan tehdä enemmän kuin olin suunnitellutkaan, koska ei sitten pystynytkään vaan makailemaan nurmikolla ja ihailemaan kirsikankukkia niinkuin olin haaveillut ?

  • Sunna
    20.4.2018 at 19:47

    Kiitos tästä valistustyöstä! Olin Sveitsissä kesätöissä pari vuotta sitten, itse asiassa juuri Zurichissä. Kesällä voi myös jatkaa ilmaisten aktiviteettien sarjaa vaeltamalla: vuoret eivät maksa mitään, tietenkään, ellei köröttele hammasratasjunalla. Oi, nuo jokiuimalat olivat kyllä ihan parasta! <3

    • Emma
      23.4.2018 at 12:22

      Joo, kesällä on varmaan vielä paljon enemmän ihanaa ulkoilmatekemistä tarjolla! Patikointi noissa maisemissa olisi ihan mahtavaa!

  • Johanna
    21.4.2018 at 08:21

    Olipas kiva juttu Zurichin hyvin tuntevalle! Finnairin lentoaikataulut muuten on todella hyvät lyhyellekin visiitille, aamulla sinne ja illalla takaisin, reilusti alle 200 euroa päivistä riippuen.

    Ruoka saattaa olla hyvin kallista, vaatimaton kanttiinilounas 20 Chf ja paremmassa ravintolassa alkaen 100 Chf… Limsat ja alkoholi on halvempaa ja alkoholia saa tavallisesta kaupasta ja sunnuntaisinkin, tosin sunnuntaina juuri mikään ei ole auki kun on pyhä (paitsi tietty muutama alkoholikauppa ;)).

    Toi Unterer Letten uimala on suosikkini, tosin virtauksen vuoksi pitää olla vahva uimari sillä kovaa menee ja uimakengät suositeltavat. Samassa paikassa on myös altaita lapsille. Iltaisin näytetään elokuvia.

    Lounas- retkikohteena suosittelen Jucker Farmia, upea kurpitsanäyttely ja nyt parsaa. Todella hyvää omenamehua ja brunssi aivan taivaallinen, etenkin Bircher Muesli.

    Sesongista riippuen myös fondue/suklaaratikka ja viinilaivat sekä messukeskuksessa on todella hyviä ruokamessuja!

    • Emma
      23.4.2018 at 12:24

      Kiva kun tykkäsit! Mä mietinkin kun katselin noita jokiuimaloiden kuvia, että näyttää aika kovalta virtaukselta.. Bongasin myös jonkun ruokaratikan mainoksen, mutta se ei kyllä sitten enää ollut ilmaista tai edullista tekemistä vaikka mahtavalta näyttikin :/ Täytyy kyllä palata Zürichiin!

  • Sisko / Hieman_vino
    21.4.2018 at 20:16

    Oho! Nyt kyllä muutit käsitykseni kalliista paikasta ihan täysin! Uskomaton määrä ilmaista ja mielenkiintoista nähtävää, eikä liikkumisestakaan tarvi omaisuutta maksaa. 🙂

    • Emma
      23.4.2018 at 12:32

      Zürich muutti kyllä munkin käsityksen Sveitsistä! Tosin kyllähän siellä pidemmästä reissaamisesta saisi maksaa, junat on ymmärtääkseni aika kalliita ja voi olla että kesän lomasesonkina majoituksen ym. hinta nousee, mutta silti oli yllättävä huomata, että kyllä ainakin viikonloppureissun pystyy ihan normibudjetillakin tekemään!

  • Heidi
    22.4.2018 at 11:30

    Kiittelinkin jo facen puolella täsät postauksesta, mutta nyt tänne vielä kiitokset 🙂 saattaapi olla että ensi vuoden kesän suunnitelmiin lisätään zurich. Kuusivuotias dinosaurus fani lapseni kun kuulu tuosta paleontologimuseosta alkoi kärttäminen, ja joudutaankiin siis ehkä tekemään pyhiihvaellusmatka sinne 😀

    • Emma
      23.4.2018 at 12:37

      Kiitos kiitoksista Heidi! 🙂 Täällä 40-vuotias dinosaurusfani! Paleontologisessa museossa ei ikävä kyllä ole kuin yksittäisiä dinosauruksen luita, mutta noita muita pienempiä luurankoja on sekä esim. mammutti. Mutta tuo täytettyjen eläinten osastokin on varmasti 6-vuotiaalle ihan huikea!

  • Sini
    22.4.2018 at 13:00

    No jopas jotakin. Eihän tuo Sveitsi nyt niin kalliilta vaikuta.

    • Emma
      23.4.2018 at 12:38

      Niinpä, yllätyin itsekin!

  • New York Bucket List
    22.4.2018 at 13:13

    Edellisestä visiitistä Zürichiin on kulunut jo 15 vuotta, ja tämä postaus houkuttelisi kyllä käymään uudelleen ? Kiva kun availit noita hintoja, saa tosiaan vähän paremman käsityksen hintatasosta!

    • Emma
      23.4.2018 at 12:39

      Joo, ois vaan pitänyt ottaa enemmänkin valokuvia hinnoista, että muistaisi yksittäisten tuotteiden hintoja itsekin jälkeenpäin!

  • Merja / Matkan tuntua
    23.4.2018 at 13:33

    Tämä oli kiva juttu lukea, kun laitoit käytännössä hinnat näkyviin – ei se halpa ole, mutta tässä tuli monta hyvää vinkkiä edullisempaan visiittiin. Vielä näitä Euroopan kaupunkejakin on käymättä, pitäisiköhän kesälomareissuun Suomeen yhdistää tällainen kaupunkipyrähdys? Kiitos kivasta näkökulmasta Zürichiin!

    • Emma
      26.4.2018 at 09:14

      Joo, ei sitä tosiaan varsinaisesti halvaksi voi sanoa, mutta onneksi ollaan Suomesta niin ei tunnu niin kalliiltakaan! 😀

  • Merja / Merjan matkassa
    24.4.2018 at 22:18

    Kiva kuulla, ettei tarvitse olla miljönääri Zürichiin matkustaessa. Zürich cardiin kannattaa näköjään satsata. Se maksaa itsensä takaisin. Mulla on koko Sveitsi näkemättä. Talvella innostuin tutkimaan miten pääsisi näppärästi Berniin, mutta en löytänyt sopivia lentoja viikonlopuksi. En enää edes muista mistä sain tuon Bernin päähäni. Varmaan jostain mielenkiintoisesta blogipostauksesta 🙂

    • Emma
      26.4.2018 at 09:16

      Zürich Card kannattaa tosiaan jos aikoo matkustaa paljon julkisilla. Jos riittää että pyörii ihan vaan ydinkeskustassa, niin jalkaisinkin pärjää – tai vuokraamalla kaupunkipyörän! Ehkä sait Bernin päähäsi berninpaimenkoirista? 😀 Onkohan ne sieltä kotoisin, ne on niin ihania koiria, että lähden heti sinne jos niitä on siellä paljon! 😀

  • Sari
    25.4.2018 at 18:52

    No ei tuo nyt niin hirveän pahan hintaista ollut. Ongelmaksi kai muodostuu majoitus ja ruoka? Sveitsi ja Itävalta ovat toivelistalla ja niihin suunitelmia jo tehtynäkin.

    • Emma
      26.4.2018 at 09:18

      Ruoka ja juoma on ne, johon voi kuluttaa ihan hurjia summia, majoitustakin tosiaan saa ihan järkevään hintaan. Munkin tekis kyllä mieli lähteä kiertelemään Sveitsiä (ja miksei Itävaltaakin) lisää!

  • Pirkko / Meriharakka
    27.4.2018 at 09:18

    Zürich on yksi niitä Euroopan kaupunkeja, joissa ”aloitin” jo hyvin varhain isäni työmatkoilla mukana kulkiessani. Silloin tukikohtana oli Winterthur, isän työn takia, mutta junallahan sieltä pääsi keskustaa ihmettelemään. Sittemmin siellä tuli käytyä monellakin työmatkalla, jolloin majoituksen tai aterioiden hinnalla ei ollut väliä – taisin nauttia jossain lähistön linnassa elämäni ensimmäisen 7 ruokalajin illallisen! Viimeksi kävimme siellä pidennetyllä viikonloppureissulla, kun ystävämme asuivat siellä muutaman vuoden – ja pitihän se Liechtenstein käydä viimein bongaamassa, kun ei aikaisemmilla käynneilla ollut tullut siellä käytyä.
    Kalleus on kaksiteräinen juttu – toisaalta kalliiksi mielletyissä kohteissa sitten usein kaikki toimii loistavasti ja on siistiä ja turvallista.

    • Emma
      1.5.2018 at 11:02

      Joo se on totta, että ”kalleus” tarkoittaa myös siistiä, turvallista ja toimivaa. Ja ne on ainakin mulle tärkeitä asioita, vaikka joku muu voi haluta mieluummin nimenomaan vähän rosoisempia reissukokemuksia. Lichtenstein jäi multa vielä bongaamatta, mutta siinäpä vielä yksi syy lisää matkustaa Sveitsiin uudestaan! 🙂

  • lena
    27.4.2018 at 15:18

    Olipas mielenkiintoinen juttu! En ole Sveitsissä käynyt, ja totta åuhuen hintataso vähän aina hirvittää. Mutta eihän tuo nyt niin kallis ollut kuin oletin, ja hauskaa että jonkin verran on myös ilmaisia nähtävyyksiä olemassa. Saksan hintatasoon tottuneena toki aina pitää varautua hintojen nousuun, mutta niinhän se on Suomessakin. Eikä tuo about 4 euroa ole enää paha juomalle ja leivokselle. Zürichistä voisi hyvin lähteä reissulle muualle Sveitsiinkin.

    • Emma
      1.5.2018 at 11:10

      Kiinnostaisi kyllä kovasti lähteä reissaamaan Zürichistä muuallekin Sveitsiin, mutta junamatkustaminen taitaa kyllä olla aika kallista. Täytyy vähän tutkia asiaa1

  • Martta / Martan Matkassa
    28.4.2018 at 10:50

    Voi miten mukavia muistoja nuo kuvat tuo mieleen! Kävin vain kerran Zürichissä päiväseltään, kiertelin ja ihastelin tuota vanhaa kaupunkia sekä Limmel-joen rantoja. Tuo Lindhofin näköalapaikka on todella idyllinen ja siellä istuksii mielellään. Minulle osui myös hieman sateinen päivä, mutta se ei menoa haitannut. Kiva postaus, tykkään näistä missä tuodaan esille näitä ilmaisia vaihtoehtoja, jotka tavallaan kuuluvat kaupunkikuvaan, mutta niitä ei mielletä nähtävyyksien listoille. Lyhyen vierailun vuoksi patikointi jäi valitettavasti tekemättä.

    • Emma
      1.5.2018 at 11:14

      Kiitos Martta! Mun täytyy myös palata vielä ainakin patikoimaan! 🙂

  • Tiina
    2.5.2018 at 00:11

    Ihana kirjoitus Zurichista. Kiitos! Me löydetttiin siellä pari vuotta sitten vanhasta kaupungistakin suhteellisen edullisia italialairavintoloita. Toisaalta taas, elämäni kalleimman wienerschnitzelin kaikkine lisukkeineen söin kyllä tuolla samaisella Sveitsin reissulla St. Moritzissa – noin 70 €, mutta siellä oli kaikki järjettömän paljon kalliimpaa kuin muualla Sveitsissä ja oltiin siellä vain yksi yö.

    Hotellit ovat Sveitsissä se kulu, jota maksaessani tekisi mieli itkeä. Ja toisaalta sitten taas, se on ihan oma vikani, että niihin menee liikaa rahaa, kun olen ihan turhan tarkka siitä millaiseen hotelliin mennään.

    Jos Sveitsissä aikoo liikkua enemmänkin julkisilla ja etenkin läydä Zurichin ulkopuolella, kannattaa ehdottomasti harkita Swiss Passin ostamista. Sillä saa ilmaisen paikallisliikenteen matkat, ilmaiset juna- ja bussimatkat, ilmaiset risteilyt ja laivamatkat (tai ainakin kunnon noin 50% alennuksen) ja käytännössä kaikkiin museoihin ym pääsee ilmaiseksi. Rigi vuorelle sillä pääsi hammasratasjunalla ilmaiseksi ja Zermatista Gornergrat vuorelle puoleen hintaan.

    Ja vielä, ei kovin kaukana Zurichista on viehättävä Rapperswill, jonka parhaimmat ja kauniimmat osat löysimme onneksi puoli vahingossa.

    Ai että, tulipa taas ikävä Sveitsiin.

    • Emma
      8.5.2018 at 14:04

      Kiitos paljon Tiina! Huh huh, 70 euroa wienerschnitzelistä ois saanut mut kyllä mieluummin nälkälakkoon, ai kamala! 😀 Mä katselin myös kaihoten tota Rapperswillia, mutta kun oli tosiaan niin sateinen keli, niin ajattelin että jätän senkin suosiolla seuraavaan kertaan ja toivottavasti parempaan säähän!

  • Askeleita isyyteen
    17.5.2018 at 12:24

    Me teimme ihan pikavisiitin Zürich:iin viime viikonloppuna. Mieleenpainuva paikka, johon varmasti palaamme uudestaan. Kaunista. Kallista ehkä, mutta mielestäni sen arvoista. Seuraavalla kerralla ehkä niitä nähtävyyksiäkin.

    • Emma
      21.5.2018 at 13:10

      Oli kyllä sen verran nätti paikka, että uudestaan vihreämpänä aikana pitää päästä käymään!