Suomi

Viikinsaari on tamperelaisten kesäparatiisi

1.6.2019

Viikinsaaren laivaliikenteen alkaminen on tamperelaisille se viimeinen varma kesänmerkki! Viikinsaaressa kesänviettäjiä odottaa tänäkin vuonna muun muassa sunnuntain yleisösaunavuorot, Ahlmanin lehmät ja viikonloppuisin herkullinen brunssi.

Minä vein tänä vuonna äitini Viikinsaareen heti ensimmäisenä kesäviikonloppuna juhlistamaan brunssin merkeissä äitienpäivää (oikeana äitienpäivänä olin Espanjassa Galician majakkamaisemissa). Laukontorilla oli mukava kesäinen hyörinä käynnissä: torilla myytiin ensimmäisiä kotimaisia mansikoita ja torikahvilat täyttyivät ehkäpä juuri kesälomansa aloittaneista ihmisistä ja viikonlopun valmistujaisjuhlien viettäjistä. Laiva lähti Viikinsaarta kohti vielä puolityhjänä ja kaikki halukkaat mahtuivat paistattelemaan päivää 20 minuutin mittaisen matkan ajaksi.


Viikinsaari Laukontori
Viikinsaari Laukontori
Viikinsaari Laukontori
Viikinsaari Laukontori


Perillä Viikinsaaressa kävelimme lehmien aitauksen ohi kohti ravintolaa, mutta höh, kesälehmiä Pyhää ja Paarmaa ei vaan näkynyt missään. Sisälle hurjan kauniin puisen pitsihuvilan ravintolasaliin oli katettu kaunis kesäbrunssipöytä. Näin alkukesästä pöydästä löytyi monenlaisia tuoreita vihanneksia ja kevyitä salaatteja, savustettua lohta, silliä, lihapullia, falafeleja, pinaattimunakasta ja Ahlmanin juustoja. Erillisessä jälkiruokapöydässä oli tarjolla maatiaismaitopannaria, Ahlmanin tilan jugurttia, hilloa ja marjoja sekä valikoima karkkeja. Viikinsaaren ravintolassa on brunssin lisäksi päivittäin tarjolla myös à la carte.


Viikinsaari ravintola
Viikinsaari ravintola
Viikinsaari ravintola


Brunssin jälkeen kiertelimme saarta vielä kävellen. Olipa muuten kiva vierailla Viikinsaaressa näin alkukesästä, kun ihmisiä oli paikalla vain kourallinen! Saari tuntui olevan vielä ihan luonnon hallinnassa talven jäljiltä: esimerkiksi saunan edustalla tepasteli ihan muina miehinä meriharakkapariskunta, joka hautoo siellä kolmea suurta munaansa. Toivottavasti pariskunnan munat saavat olla rauhassa kuoriutumiseen saakka vaikka ihmiset nyt tulevatkin meriharakoiden reviirille kesää viettämään.


Viikinsaari Tampere
Viikinsaari Tampere
Viikinsaari Tampere
Ja kas, takaisin laivalaiturille kävellessämme Pyhä ja Paarmakin olivat tulleet näkösälle ja köllöttelivät rentoina laitumellaan!


Hei hei meriharakat, toivottavasti näen teidät ja teidän poikasenne uudestaan myöhemmin kesällä!


> Lue lisää Viikinsaaren palveluista ja laivaliikenteestä Viikinsaaren sivuilta
> Viikinsaaren ravintolan brunssimenu löytyy täältä