Tartto on vähän kuin Viron Tampere. Maan toiseksi suurin kaupunki vajaan parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista, mutta kaupunki, joka jää varmasti etenkin ulkomaisille matkailijoille melko vieraaksi. Niin, olenhan itsekin käynyt Tallinnassa vuosien varrella varmaan 50 kertaa, mutta vasta tänä kesänä matkasin ensimmäistä kertaa Tarttoon (muutama vuosi sitten paluumatkalla Peipsijärveltä kyllä itse asiassa poikkesin upeassa Viron kansallismuseossa, joka on Tarton laitamilla – sille suositus, jos tulet Tarttoon)!
Tallinnan ja Tartton välimatka on myös melko lailla sama kuin Tampereen ja Helsingin eli kätevä vaikka ihan vain päivän mittaiseenkin pistäytymiseen. Lensin itse mennessä Finnairilla Helsingistä suoraan Tarttoon, mutta palatessa testasin Lux Expressin bussia Tarttosta Tallinnaan ja tulin laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Lux Expressin bussit ovat todella korkeatasoisia, liput melko edullisia ja ne voi varata kätevästi netistä. Myös junalla pääsee Tallinnasta Tarttoon. Kuten Tallinnassakin, Tarttossakin toimii kätevä ja edullinen Bolt-taksi kaupungin sisällä liikkumiseen (jos ei jaksa perehtyä bussien aikatauluihin ja reitteihin).
Tarton pastellivärinen vanhakaupunki
Jatketaan vielä Tampereen ja Tarton vertailua – nehän ovat itse asiassa myös ystävyyskaupunkeja ja Tartossa voi esimerkiksi yöpyä Tampere-majassa. Tartto on selkeästi Tamperetta pienempi kaupunki (Tampereen asukasluku on noin 250 000 ja Tarton noin 100 000), mutta ei silti mikään pikkukylä. Se on kokoaan isomman ja eläväisemmän oloinen myös siitä syystä, että se on suosittu yliopisto- ja opiskelijakaupunki. Ihan kuin Tamperekin!
Tartossa on Tallinnan tapaan kaunis ja värikäs vanhakaupunki, joka on kaupungin sydän ja hyvä alue majoittua keskelle kaikkea.
Tartto on puistojen kaupunki
Tartton keskustassa on paljon pieniä ja isompia viheralueita – ihania viileitä keitaita etenkin kesähelteillä. Eikun mansikat mukaan kävelykadun kojusta ja puiston penkille istuskelemaan. Erityisen paljon tykkäsin kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa riittä ihailtavaa helposti vaikka pariksi tunniksi. Todella hienosti rakennettu puutarha erilaisine maisemineen ja vesielementteineen, ja lisäksi vielä suurimmaksi osaksi (ulkoalueet) ilmainen!
Luovien alojen Aparaaditehas
Aparaaditehas on Tarton vastine Tallinnan Telliskivelle tai Põhjalan tehtaalle. Se on trendikäs ja edelleen jatkuvasti kehittyvä vanha tehdaskompleksi, josta löytyy nykyään monenlaisia kulttuurialan yrittäjiä, gallerioita, puoteja, kahviloita ja ravintoloita. Täältä löytyvät myös trendikkäimmät tapahtumat ja konsertit.
Tehtaan historia on erikoinen ja nimi kuvaava. Neuvostoliiton aikoina tehtaassa työskenteli 1 500 ihmistä valmistaen valtiolle sukellusveneen osia, epävirallisesti siis. Virallisen version mukaan täällä tehtiin kaikenlaisia aparaatteja kuten sateenvarjoja ja vetoketjuja. Ne olivat tietysti vain hämäystä ja käytännössä toimimattomia ja huonolaatuisia.
Tartto on kahviloiden ja herkkujen kaupunki
Yksi viikonloppu ei millään riitä kaikkien ihanien Tarton herkkujen syömiseen – sikälikin tänne voi siis hyvin palata pian uudestaan! Viro sai tänä keväänä ensimmäiset Michelin-tähtensä ja mainintansa, kun maan ensimmäinen Michelin-opas julkaistiin. Kaksi tallinnalaista ravintolaa sai Michelin-tähden ja kaikkiaan 31 ravintolaa ympäri Viroa ansaitsi paikan Michelin Guidessa. Niistä kaksi on Tartossa, ja kun toinen sattui eteen sopivasti lounasaikana, kävin tietysti testaamassa sen.
Restoran Hõlm sijaitsee ihan vanhankaupungin sydämessä Raatihuoneentorin kupeessa. Söin lounaan terassilla, jossa on oma suppeampi, mutta mukavan edullinen menu. Rapu-simpukkakeitto ja mansikkapavlova maksoivat yhteensä vain 16 euroa! Mutta ei illallinenkaan täällä vararikkoon veisi: noin 50 eurolla söisi kolme ruokalajia, tai maistelumenun 67 eurolla.
Erityisesti Tartto on kuitenkin kahviloiden kaupunki. Melkein harmitti, että hotelliyöpymiseeni kuului aamiainen – muuten olisin valinnut joka aamu uuden kahvilan ja syönyt aamupalaksi kaikkia ihania kakkuja ja torttuja! Kahvilasuosituksia on sadellut muun muassa Kohvik Wernerille, Krempel Kohvikille, Säde kohviteekille, Pierre Chocolaterielle, GMP Patisserielle ja Gustav Gastro Cafelle.
Supilinnan keittokaupunginosa
Ihan vanhankaupungin pohjoispuolella on hauska Supilinnan puutaloalue. Supilinn tarkoittaa keittokaupunkia ja alueen katujen nimetkin ovat suurimmaksi osaksi keittoon käytettäviä kasviksia tai marjoja ja hedelmiä. Näitä oli tosi hauskaa bongailla ja kiersinkin kaikki alueen kadut vähintään nimen kurkkaamisen verran!
Kadunnimien lisäksi Supilinnan alueella on kiva kierrellä ja ihailla vanhoja puutaloja. Niiden joukossa on myös yhtä paljon uusia taloja, mutta hyvällä maulla alueelle sopivasti uudetkin talot ovat puisia, matalia ja värikkäitä. Tämä entinen slummialue on todennäköisesti nykyään yksi Tarton halutuimpia asuinalueita!
Karlova on Tarton katutaidekeskus
Toinen mielenkiintoinen vanha asuinalue puutaloineen löytyy vanhankaupungin ja keskustan eteläpuolelta Karlovasta. Samaan tapaan kuin Supilinn, myös Karlova on vanhaa slummialuetta. Sitä on ennen kutsuttu Pilpakülaksi eli hökkelikyläksi.
Nykyään boheemista Karlovasta löytyy pieniä baareja ja ravintoloita, kauniita vanhojen puutaloja ja huomattavan paljon katutaidetta. Tartoa on jossain kutsuttu Viron katutaidekaupungiksikin, ja Karlovan alue on ehdottomasti Tarton katutaiteen keskus. Tartossa järjestetään opastettuja katutaidekierroksiakin, joille osallistumista uskallan suositella, vaikken itse juuri oman reissuni päiville sellaista löytänytkään. Katutaidehan nimittäin elää koko ajan ja uusia teoksia syntyy, ja toisaalta monet teokset ovat sellaisia, että jos niitä ei osaa etsiä juuri oikeasta paikasta, niin ne jäävät helposti jonnekin kulman taakse. Joitakin Karlovan alueen teoksia löytää myös tämän kartan kanssa, jonka kanssa itsekin suunnistin keskustasta kohti Aparaaditehasta.
Paljon muutakin nähtävää Tarttoon vielä jäi parin päivän reissun jäljiltä. Nautin kesällä auringosta, ulkona kävelystä ja terasseilla istumisesta, mutta ehkä seuraavan kerran palaan tänne talvella ja kierrän sitten enemmän muun muassa kaupungin monia museoita ja pikku putiikkeja!
Nadine G
17.7.2022 at 12:45Olen samaa mieltä: Viro on paljon enemmän kuin pelkkä Tallinna. Maakunnat, kuten Tarttokin, tarjoavat yhtä lailla nähtvää ja koettavaa paljon. Kulttuuria, historiaa, nähtävyyksiä, aktivitteeteja… Viro on kaiken kaikkiaan hyvin monipuolinen turistikohde. Itsekin olen kirjoittanut blogissani tästä asiasta äskettäin. Myös Narvasta, Johvista ja Pärnusta on tullut viime aikoina mielenkiinotoisia ja monipuolisia paikkoja.
emma
21.7.2022 at 21:26Mä vielä haaveilen, että pääsis elokuussa joku viikonloppu käymään Saarenmaalla. Työt alkaa ja hankaloittaa matkustamista, mutta ehtiihän sitä Viroon viikonlopuksiksin!
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
20.7.2022 at 08:26Olen käynyt Tarttossa vain kerran ja silloinkaan en ollut yötä. Kaupunki vaikuttaa kuitenkin kivalta. Hyvällä ystävälläni on usein työmatkoja Tarttoon ja hän kehuu usein kaupunkia. Ja muuten, tuo rapu-simpukkakeitto näyttää todella herkulliselta.
emma
21.7.2022 at 21:26Kannattaa joku kerta suoda Tartolle pari päivää aikaa, varmaan tykkäisit 🙂
Reissu-Jani
9.8.2022 at 20:24Onpa Tartto muuttunut vuodesta 2012 – siis positiiviseen suuntaan. Olin siellä tammikuussa 2012 viikonlopun (pe-su) lentäen Helsingistä ja majoitus oli yliopistoa vastapäätä Antonius Hotellissa jossa oli joku sviitti. Erityisesti jäi ravintoloista mieleen vanha ruutikellari – Pussirohu kelder. Voisi mennä uudestaankin.
emma
19.8.2022 at 20:58Hei mulla oli sama hotelli! Hieno paikka, mulla oli joku superior-huone muistaakseni, mutta ihan sviitistä se kyllä ois mennyt, tosi iso ja historiallisen hieno!