Tamperrada 2017 – Kauppahallin täydeltä herkkuja

Tampereen Paistinkääntäjien järjestämää Tamperrada-herkkufiestaa juhlittiin tänä syksynä viidettä kertaa. Tapahtumapaikkana oli tänäkin vuonna tunnelmallinen Tampereen Kauppahalli, jonka kauppakujille kymmenen tamperelaista ravintolaa oli pystyttänyt juhlan ajaksi keittiönsä.

Tamperrada-juhlan tarkoituksena on nostaa pirkanmaalaisen ruuan ja kokkien arvostusta ja tunnettuutta. Tapahtuman esikuvana toimii Espanjan San Sebastianissa vuosittain vietettävä La Tamborrada -kansanjuhla. Viimeistään tänä vuonna Kauppahallin tapahtuma oli lyönyt itsensä läpi ja markkinointi onnistunut, sillä kaikki 400 lippua oli myyty ennakkoon.  Muutamaa minuuttia ennen iltakahdeksaa, jolloin Kauppahallin ovet avattiin, kiemurteli ulkona pitkä jono hyvän ruuan ystäviä Hämeenkadulta Kuninkaankadulle asti.

Sisällä suurimmalle osalle pisteistä selvisi onneksi pienellä jonotuksella ja istumapaikkojakin löytyi. Uutena juttuna tänä vuonna tuotiin selkeästi enemmän esiin mukana olevia ravintoloita: tarjoiltavan annoksen yhteydessä ei kerrottu vain raaka-aineista kuten aiemmin vaan esillä oli entistä selkeämmin myös ravintola kunkin annoksen takana.

Me aloitimme kierroksen Saludin hevosen sisäfileellä, joka tarjoiltiin ravintolan legendaarisen pippurikastikkeen kanssa. Söin hevosta ensimmäistä kertaa ja yllätyin kyllä täydellisen positiivisesti: liha oli uskomattoman mureaa ja miellyttävän makuista!

Seuraavaksi haimme annoksen Nygrenin kalaliikkeen ostereita. Annokseen kuului niitä kaksi: tuore osteri tabascokastikkeella ja sitruunalla sekä friteerattu osteriversio. Myös osterien suhteen olin ensikertalainen. Olen onnistunut välttämään niitä tähän asti pelätessäni että noinkohan se niljakas klimppi jää kurkkuun kiinni, mutta mitä vielä! Osteritkin yllättivät iloisesti! Niiden maku on itse asiassa paljon miedompi ja raikkaampi kuin vaikkapa sinisimpukoiden eikä koostumuskaan ollut yhtään niljakas! Nam!

Kahden ensimmäisen annoksen jälkeen odotukset olivat tosi korkealla! Näytti siltä, että tänä vuonna on todella panostettu laatuun ja raaka-aineisiin. Mutta toki kymmeneen hyvin erilaiseen ja eri tyyliseen annokseen mahtui myös niitä, joista jäi se joku juju puuttumaan.

Suurin osa annoksista ylsi meidän raadin arvostelussa jonnekin näiden kahden ääripään väliin. Muiden ruokailijoiden keskusteluja salakuunnellessa tuntui suurin osa myös olleen meidän kanssa pitkälti samaa mieltä. Saludin hevonen, Nygrenin osterit ja Henriksin porsaanpotka (seuraava kuva) nostettiin monessa keskustelussa korkealle ja muiden annosten osalta joku tykkäsi enemmän ja joku vähemmän. Onneksi makuja on kuitenkin monia!

Illan viimeinen annos, Tiiliholvin upea jälkiruokaluomus, nousi melkein jos ei ihan kokonaankin hevosen fileen ja ostereiden kanssa illan parhaimmistoon. Annoksen eteen oli nähty vaivaa niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin ja sen lukuisat maut sopivat täydellisesti yhteen. Annoksessa oli sitruunamarenkia, sitruuna-valkosuklaamoussea, sitruunageeliä, kookosfinancieriä, kookosjäätelöä ja varsisellerivaahtoa.

Tamperrada-tapahtuma järjestettiin nyt siis viidennen kerran. Vuosien varrella annosten laadussa ja esillepanossa on mielestäni tapahtunut mukavasti pientä parannusta, mutta ikävä kyllä edelleen ruuat tarjoillaan kertakäyttölautasilta. Syksyn pintxo-viikolla huomasin ilokseni tässä tapahtuneen edellisvuoteen verrattuna hyvää muutosta – ensi vuonna toivottavasti Kauppahallissakin syödään oikeilta lautasilta. Olisi myös kiva saada mukaan enemmän Kauppahallin yrittäjiä. Tänä iltanakin mm. juustokauppa ja suklaapuoti olivat tapahtuman aikana auki ja olisi ollut tosi kiva jos yksi osallistuneista annoksista olisikin ollut vaikka juustolautanen. Muutenkin olisi hauska päästä aitoon pintxo-tyyliin valitsemaan haluamansa annokset vaikka niin että tarjolla olisi 15 vaihtoehtoa, joista illalliskortilla saisi valita mieleisensä kymmenen.

Mikään kasvissyöjän tai nirsoilijan juhla Tamperrada nimittäin ei todellakaan ole – mutta toisaalta täytyy antaa pisteet myös tietynlaisesta arvokkaasta perinteisyydestä, jossa kokit saavat vapauden tehdä ruokaa juuri niistä raaka-aineista ja sillä tapaa mikä kunkin ammattitaitoa tuo parhaiten esiin, sen sijaan että ensisijaisesti mietittäisiin sitä, mikä maistuisi parhaiten suurelle yleisölle ja olisi vegaaninen, laktoositon, alkoholiton ja kaikin puolin kosher.