Pääsin tänä kesänä tutustumaan Käymäläseura Huussin Kivireki-hankkeen puitteissa toteutettuihin tamperelaisravintoloiden kaupunkiviljelykokeiluihin. Tamperelaiset ravintolat Bertha, Hella & Huone, C sekä Tampere-talon ravintolat viljelevät kukin annoksiin käytettäviä kasviksia, yrttejä ja kukkia ravintoloidensa yhteydessä sijaitsevissa kasvihuoneissa tai viljelylaatikoissa.



Kivireki-hankkeen tavoitteena on luoda, kehittää ja testata kaupunkiviljelyn mahdollistamia liiketoimintamahdollisuuksia, uusia innovaatioita ja osaamista. Harrastetoiminnan lisäksi kaupunkiviljelystä on myös mahdollista kehittää laajamittaisempaa ja taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Kaupunkiviljely on yksi ratkaisu etsittäessä vastauksia vähähiiliseen ja energiatehokkaaseen lähiruoantuotantoon, ravinnekierron tehostamiseen ja kaupunkilaisten hyvinvointiin liittyviin haasteisiin.
Kaikki ihanat yrtit ja kasvikset tavattuani halusin tietysti myös maistamaan niitä! Ja mikäpä olisi moiselle maistelulle sopivampi ajankohta kuin nyt vietettävällä Hävikkiviikolla, sillä hankeravintoloista myös Hella & Huoneessa kesän ajan toiminut pop-up ravintola Alpha on sitoutunut nollahävikkiin.
Ensin täytyi tarkastaa ravintolan sivuilta, että olemmeko me siis menossa syömään jotain eilisen ylijäämäruokia tai kokataanko meille biojäteastian antimia. No ei: nollahävikki ei tarkoita sitä, että ruokaa valmistetaan tähteistä, vaan sitä että jokainen raaka-aine hyödynnetään niin pitkälti kuin vain suinkin mahdollista. Lisäksi täällä myös kaikki se, mikä ravintoloissa yleensä menee biojätteeseen käytetään nyt mm. omien viljelmien lannoitukseen.
Söimme siis hyvillä mielin Alphan nimikkomenu Alphan, kolmen ruokalajin kauden kasviksista suunnitellun kokonaisuuden.



Annokset olivat todella kauniita ja täynnä monipuolisia, puhtaita makuja. Ihan niitä itse viljeltyjä kasviksia emme kuitenkaan lopulta päässeet maistamaan, sillä pop-up ravintola Alpha toimii enää tämän viikon (sen jälkeen palataan taas tuttuun Hella & Huoneen tarjontaan) ja satuimme paikalle juuri kun viljelylaatikot haettiin pois kunnostusta varten. Viljely tulee kuitenkin jatkumaan myös syksyllä Hella & Huoneen kellaritiloissa kasvilamppujen lämmössä, kannattaa siis käydä katsomassa mitä uutta herkullisista raaka-aineista keksitään!
Johanna Hulda - Discovering Sunbeams
5.9.2016 at 05:26Ihan mahtava projekti! Tällaista kehitystä toivoisi näkevän lisää. Kaupungeissakin kun on niin paljon tilaa missä voisi viljellä lähiruokaa, ja kaiken muun hyvän lisäksi viljelylaatikot ja -palstat on ihanan näköisiä kaupunkikuvassa. Peukut myös Huussi ry:lle, teen gradua heidän hankkeeseensa ja olin sen tiimoilta juuri Sambiassa keräämässä aineistoa. 🙂
Mutta mua jäi askarruttamaan, että oliko nuo ravintola Alphan lautaset jotenkin valtavan isoja vai annokset vaan kovin pieniä..?
Emma
5.9.2016 at 10:03Oi, hienoa, mikä sun gradun aihe on? Alphan annokset ei todellakaan olleet suuren suuria, mutta kun katsoin kuvia itsekin uudestaan niin vähän ne ehkä vääristää eli kyllä noista kolmesta ruokalajista nyt mahansa (hetkellisesti) täyteen sai! 🙂
Terhi / Muru Mou
6.9.2016 at 13:08Mahtava juttu! Ihanaa, että ruokahävikin vähentämiseen on alettu kiinnittää huomiota, ja ravintolan omat viljelyt ja kasvihuoneet on niin symppis idea 🙂 Toivottavasti tämä toimii pidemmälläkin aikavälillä, ja leviää yhä useimpiin ravintoloihin!
Ansku BCN
6.9.2016 at 14:47Hieno projekti! Täällä Barcelonassakin tuntuu olevan trendinä lähiruoka ja itseviljelty, ja sehän on ihan mahtavaa. Toivottavasti kyse ei ole hetkellisestä huumasta, vaan oikeasti ravintolat ja kaupat alkaisivat kiinnittää huomiota siihen, mistä ruoka tulee ja miten raaka-aineet voi käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Ja pakkohan tulevaisuudessa on niin alkaa tekemäänkin!
Veera
6.9.2016 at 18:46Kaupunkiviljelystä kiinnostuneena ihmisenä tällaisia kokemuksia eri paikoista on aina erityisen kiinnostavaa lukea. Harmi muuten, että tuo on vain pop-up-ravintola!
Jenna / With huge passion for life
10.9.2016 at 11:17Todella hieno projekti! Harmi, että kyseessä on vain pop up-ravintola. Olisin mielelläni mennyt testaamaan tuota seuraavalla Tampereen reissulla.