Cafe Pispala on pieni ja kotoisa ravintola Pispalan värikkään puutaloidyllin ytimessä. Se on myös kerta toisensa jälkeen äänestetty Tampereen parhaaksi brunssiksi, joten pöytävarauksen teko on paikallaan!
Cafe Pispalan brunssi on tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin klo 17 asti. Brunssi tarjoillaan pöytiin ja vaihtoehdot koostetaan erilaisista yhdistelmistä muun muassa amerikkalaisia pannukakkuja, pekonia, bratwursteja, munakasta, perunaa ja skonsseja. Kahvi ja tee kuuluvat brunssin hintaan, mutta mehu ei. Kevyitä brunssivaihtoehtoja ei juuri listalta löydy, joten tänne kannattaa suunnata tosi nälkäisenä!
Parasta Cafe Pispalan brunssissa ovat ehdottomasti pannukakut! Ne ovat täydellisen pehmeitä, kuohkeita ja meheviä, ja ne tarjoillaan juuri oikeiden lisukkeiden, voin ja vaahterasiirapin, kanssa. Oi kunpa listalla olisi kunnon Muumimamma-annos eli lautasellinen pelkkiä pannukakkuja, minä voisin käydä aloittamassa vaikka joka viikonlopun sillä!
Koitin viimeksi listalle ilmestynyttä uutuutta fried chicken & pancakesia. Munakas oli jälleen kerran mukavan suolaista ja mehukasta, ja ne pannukakuthan jo kehuinkin, mutta kana vaikutti kyllä enemmän uunissa kuin rasvakeittimessä paistetulta. Se perinteisen fried chickenin rouskahtava rapeus puuttui ja jonkun ihanan dippikastikkeenkin olisin mielelläni sen ohessa nähnyt.
Cafe Pispalan brunssilla on aikojen alusta lähtien ollut sama systeemi eli valinta tehdään valmiiksi koostetuista lautasvaihtoehdoista. Niitä on onneksi monta, mutta ei silti yhtään sellaista, jolla olisi esimerkiksi juuri ne lajit, jotka minä söisin kaikkein mieluiten. Ihan parasta olisikin jos brunssin voisi koota haluamistaan elementeistä tyyliin valitse kolme mieleisintä. Ja kun tässä nyt ehdottelun makuun pääsin, niin kyllä sen lasillisen mehua pitäisi brunssiin kuulua myös.
Brunssin lisäksi Cafe Pispala tarjoilee myös lounasta ja illallista. Teema vaihtuu viikoittain ja listalla näkyy usein todella herkullisia annoksia muun muassa Aasiasta, Välimereltä ja Havaijilta. Myös ihan vaan kahville voi poiketa: oman leipomon kakut ja pullat näyttävät todella houkuttelevilta ja etenkin suklaakakusta olen kuullut paljon kehuja.
Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa, joka on Tampereen viehättävimpiä ulkoilu- ja miksei vaikka valokuvauskohteitakin. Tänne toisinkin jo uniikin sijainnin, upeiden järvinäköalojen ja suloisten eriväristen pikkupuutalojen vuoksi niin ulkomaalaiset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin vieraani. Cafe Pispala on hyvin yhdistettävissä vaikka tähän ehdotukseeni kävelyreitistä Pyynikin ja Pispalan maisemissa!
Susanna/Matkapatonki
29.5.2017 at 20:46Café Pispalan brunssi on kyllä valtavan kokoinen (vaikkei siltä aluksi näytäkään!), mutta enemmän mua harmittaisi jäädä ruoan jälkeen nälkäiseksi kuin jättää sitä lautaselle. Hinta-laatusuhdekin kohtaa Pispalassa hyvin, monesti kun brunssit ovat vähän turhankin arvokkaita… Pannukakut ja bourbon-siirappi ovat parasta, mitä olen koskaan missään maistanut!
Emma
30.5.2017 at 21:07Totta, ois kamalaa jäädä nälkäiseksi 😀 Pannukakut oli kyllä täydellisiä!
Sofia
30.5.2017 at 17:02Täytyy käydä joskus testaamassa! Paras brunssi Tampereella on mun mielestä Fazerin kahvilan, mutta tuolla en olekaan vielä käynyt, joten paha sanoa. Menu kuulostaa kyllä hyvältä!
Emma
31.5.2017 at 08:56Fazerilla on kyllä hyvä brunssi, tykkään kans! Suosittelen kokeilemaan myös Suomalaisen Klubin brunssia!
Sandra
31.5.2017 at 08:59Täytyykin tänä kesänä käydä testaamassa brunssit, joita on parissa vuodessa ilmestynyt Tampereelle kuin sieniä sateella. Monesti ne on vaan aika hintavia siihen nähden, mitä loppujen lopuksi tulee syötyä. En ole Cafe Pispalaa testannut, joten ehdottomasti siellä on käytävä tänä kesänä.
Kiitos vinkistä!
Emma
2.6.2017 at 09:04Parikymppiä on mun mielestä vielä ihan ok hinta brunssille, mutta 25 euroa alkaa olla aika kipurajoilla. Ja sitähän monet Tampereen brunssitkin ikävä kyllä jo alkaa maksaa… Testaa ihmeessä Café Pispala!
Lotta | Watia.fi
31.5.2017 at 10:53Oon tosta monta kertaa kävellyt ohi ja aina ollut silleen et oo tonne pitää mennä! Viikonloppuisin se näyttää olevan todella suosittu. Niin suloinen se terdekin! Pitää testata kyllä, pannariaamiainen kiinnostais! 😀 Mut enpä tiennyt, että takana on samat tyypit kuin Ohanassa. Nyt kiinnostaa vielä enemmän!
Emma
2.6.2017 at 09:04Joo, terde on kyllä ihana! Tonnehan meidän täytyy muuten mennä porukallakin! 😀
Tiia(ntai)
2.6.2017 at 19:20Ooh! Tämä brunssi oli yksi vaihtoehto helmikuussa, kun viimeksi kävin Tampereella. Päädyttiin sitten kuitenkin Tammelaan Malabadiin, mikä ei sekään ollut huono veto. Eikä sielläkään ehkä ihan kevyesti tullut syötyä 🙂
Tampereelle on kyllä tullut kaikenlaisia ihania ruokapaikkoja sen jälkeen, kun viitisen vuotta sitten muutin pois. Tai taisi niitä olla siellä jo aiemmin, opiskelijabudjetilla vain tuli itsesuojelusyistä kuljettua laput silmillä. 🙂
Emma
4.6.2017 at 11:21Malabadi on kyllä ihana, joskin siellä tosiaan tulee syötyä viikon kalorit kerralla ?
Henna / Kulkutautiset
3.6.2017 at 21:01Mukavan näköinen paikka ja herkullisen näköiset annokset. Voisinpa joku kerta suunnitella brunssireissun tuonne, kun mökillä käydään. Harvoin sitä tulee Tampereelle sieltä lähdettyä, vaikka matka ei olekaan pitkä, mutta pitäisi tsempata sen suhteen enemmän. Täytyy tosiaan lähteä tyhjällä vatsalla liikkeelle, noita pannukakuissa näyttää olevan melkoisesti mutustettavaa 🙂
Emma
4.6.2017 at 11:23Tule ihmeessä käymään! Ois aika ihana kesäisen mökkiviikonlopun brunssi varmasti ?
Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
4.6.2017 at 09:10Mahtavaa – Tampere-vinkit ovat aina tervetulleita! MIehen duuni vie sinne säännöllisin väliajoin ja kaikki uudet ideat tulevat todellakin tarpeeseen <3
Emma
5.6.2017 at 09:06Pispala ja Café Pispala kannattaa ehdottomasti pistää listalle! 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
26.5.2023 at 09:42Tämä ssttuikin hyvin. On nimittäin harkinnassa tulevana viikonloppuna lähteä käymään Tampereella. Tuo vaikuttaa kyllä testaamisen arvoiselta paikalta, erityisesti tuo brunssi kiinnostaisi. Samalla voisikin hyvin kävellä Pyynikin alueella vähän laajemminkin.
emma
5.6.2023 at 21:03Kiva! Pääsittekö käymään viikonloppuna Cafe Pispalassa?