Malta

Synttärimatka Maltalle + muut tulevat reissuni

4.11.2017

Jo vuosia sitten päätin, että kun täytän 40 lähden juhlimaan synttäreitäni Galapagos-saarille. Aloin jopa säästää rahaa sitä varten erilliselle tilille. En tiedä mitä sittemmin tapahtui – käytin rahat varmaan viimeistään viime lukuvuoden opintovapaani ja sen aikaisen reissaamisen mahdollistamiseen, ja tajusin myös että Galapagoksen matka olisi niin törkeän kallis, että saman tien toteutan vielä joskus maailmanympärimatkan, johon yhdistän pysähdyksen Galapagoksella.

Tulevaksi synttäriksi piti siis löytää kohde vähän pienemmällä budjetilla ja vähän lähempää. Pyysin heinäkuisessa blogijutussani teiltä vinkkejä synttärikohteeksi ja sainkin koko läjän todella hyviä ideoita! Jos sinäkin siis satut etsimään mielenkiintoista matkakohdetta Euroopassa talviaikaan ja haluat vinkkejä muualtakin kuin Kanariansaarilta, tsekkaa lukijoideni mahtavat vinkit jutun kommenteista.

Minun toiveissani oli löytää kohde, johon olisi suorat lennot, mutta se rajoitti talvikaudella vaihtoehtoja niin paljon, että päästin lopulta finaaliin myös kohteita, joihin oli vaihto mutta muuten järkevät lentoyhteydet. Ja monia kohteita lottokoneessa pyörikin syksyn aikana, ja lopulta voiton vei musta hevonen: Malta! Päättelimme, että siellä olisi aika hyvä todennäköisyys aurinkoisen leudolle kelille joulukuussakin ja se oli lisäksi jäänyt mieleeni aiemmalta lyhyeltä visiitiltäni 12 vuoden takaa paikkana, johon olin aina sittemmin halunnut tutustua tarkemmin.


PICT3472
Malta 2005
PICT3436
Bussit olivat tämän näköisiä vuonna 2005


Mutta ennen joulukuista synttärireissua Maltalle lähden vielä työmatkalle Zaragozaan, Espanjaan. Mukavinta tässä minulle uudessa kohteessa on se, että Zaragozassa ei ole liikaa nähtävää! Päivät kuluvat tietysti töissä, mutta vapaa-ajalle ajattelin kerrankin olla tekemättä isompia etukäteissuunnitelmia. Kirjoitin blogiin isäni lanseeraamasta improvisaatiomatkailu-termistä ja sen innoittamana ajattelin antaa tällä reissulla itselleni suunnitelmista vapaata aikaa ihan vaan vanhan keskustan kujilla vaeltelemiseen, tapasten maistelemiseen ja kauniiden kadunkulmien etsimiseen.


20171106_165633


Ensi vuodelle varattu ensimmäinen matka suuntautuu helmikuussa Kiovaan, Ukrainaan. Varasin jo viime kesänä hullunhalvat lennot Ukraine International Airlinesilta pitkäksi viikonlopuksi Ukrainan pääkaupunkiin. Koska aikaa on vain muutama päivä, mietin vielä pyhitänkö sen ihan vaan Kiovan nähtävyyksien tutkimiseen vai käytänkö yhden päivän Tšernobylissä käymiseen – siitä olen kyllä haaveillut jo vuosien ajan!


IMG_20180210_155655


Maaliskuussa on tiedossa toinen synttärireissu, tällä kertaa mieheni nelikymppisten viettoon. Löysin tässä syksyllä myös ihan mahdottoman halvat lennot Barcelonaan ja varasin ne siltä istumalta kyseiselle synttäriviikonlopulle. Tämän reissunkin suhteen arvon vielä, että jäämmekö viettämään viikonloppua Barcelonaan vai olisiko esimerkiksi kaunis Girona idyllisempi viikonloppukohde. Myös päiväretki Andorraan on harkinnassa, mutta koitan kuitenkin hillitä suunnittelu- ja seikkailuintoani tällä reissulla ja tehdä siitä erityisesti syntärisankarin maun mukaisen. Se tarkoittaa sitä, että viikonloppu ei saa sisältää liikaa ohjelmaa vaan mieluummin rauhallisia hotelliaamiaisia, mahdollisesti vaikkapa patikointia luonnossa tai miksei vaikka liput johonkin jalkapallo-otteluunkin.


Barcelona_39


Loppukeväälle on lisäksi suunnitteilla viikonloppumatka hyvän ystäväni ja luottoreissutoverini kanssa. Tällä hetkellä suunnitelmissamme on jo vuosia bucket listallani keikkunut Mont Sant Michel Ranskan rannikolla – mutta koska lentoja ei ole vielä varattu, voi olla myös että joku loppuvuoden lentoale pistää vielä suunnitelmamme uusiksi.


20220801_155609


Ja tietysti niitä alustavia suunnitelmia on jo ensi kesällekin! Keräsin viime vuonna sen verran sopivasti SAS:n ja Finnairin pisteitä, että molemmilta yhtiöiltä olisi tarjolla Euroopan lennot pisteillä. Niinpä olenkin vähän silmäillyt kesäkohteita ja ihastunut etenkin ajatukseen SAS:n lennoista Färsaarille ja Finnairin kesäkohteista erityisesti Menorcaan. Katsotaan ehdinkö toteuttaa ensi kesänä molemmat!


  • Janni / Lentopelko
    5.11.2017 at 08:54

    Mikä ihana yllätys sun miehelle ja omakin synttärireissu tulee varmasti olemaan huippu! Lukioikäisenä kävin Zaragozassa koulun matkalla ja asustelin viikon paikallisessa perheessä, kaupunki oli ihanan sympaattinen. 🙂

    • Emma
      9.11.2017 at 22:55

      Toivottavasti on kiva yllätys, en oo ihan varma, hän kun ei ole ollenkaan niin innokas reissaaja kuin mä ? Hei hauskaa että oot käynyt Zaragozassa! Mä ihastuin kaupunkiin tosi paljon. Ne kirkot! Se ruoka! Miten kiva paikka!

  • Teija / Lähdetään Taas
    5.11.2017 at 09:16

    Minäkin haluaisin Maltalle. En ole koskaan käynyt siellä ja nyt kun olen lukenut blogeista juttua sieltä, niin on alkanut kiinnostaa!
    Harmi, että Galapagossaaret oli liian kallis kohde. Se on nimittäin mieletön! Me matkattiin siellä kaikkein edullisemmalla paatilla viikko, joten ei tullut mitenkään överikalliiksi. En tosin siihen astisessa elämässäni ollut koskaan käyttänyt kolmessa viikossa niin paljon rahaa, mutta kävimme samalla vaeltamassa Inca Trailin, enkä ollut vaeltanut ennen sitä koskaan, joten piti ostaa kaikki vaelluskamatkin. Mutta ihan vain Galapagossaaret ei ollut liian kallis. Tosin matkasta on jo pian kymmenen vuotta aikaa. Mitään ei pysty vertaamaan sen ajan hintoihin.

    • Emma
      9.11.2017 at 22:59

      Katselin noita eri firmojen matkoja sinne ja halvimmillaan se ois varmaan kustantanut viitisen tonnia. Se on mulle kyllä yksittäisestä matkasta vähän liikaa: teen sillä rahalla mieluummin monta halvempaa matkaa ? Mut jos sen tosiaan yhdistää johonkin muuhun niin sittenhän pääsee ikäänkuin halvemmalla ?

  • Suunnaton
    5.11.2017 at 10:39

    Ihania (synttäri)suunnitelmia! Andorrassa on kauniita vuoria, joten suosittelen menemään sinne ihan jo niiden takia 🙂 Joitain vuosia sitten tehtiin reissu rannikkoa pitkin Italiasta Espanjaan, ja muistelen että Andorrasta olisi päässyt yhdellä bussilla suoraan Barcelonaan. Eli taitaisi olla helpohko reissu myös julkisilla.
    Ukrainasta olen minäkin haaveillut. Kiitos tuosta lentolippuvinkistä! Täytytkin käydä selailemassa.
    Ja Mont Saint-Michel <3 Siitä olen haaveillut jo ikuisuuden. Siitä lähtien, kun ala-asteen ranskankirjassa oli juttu siitä ja sen suolaista heinää syövistä lampaista.

    • Emma
      9.11.2017 at 23:01

      Joo ne lampaat! Mä revin verkkarini jos ne lampaat ei ole siinä niityllä sinä päivänä kun lopulta sinne pääsen! ?

  • Marja
    5.11.2017 at 18:09

    Onpa kivoja suunnitelmia. Itse olen nyt ihan levoton, kun ei ole yhtäkään matkaa varattuna. Muutamalla kympillä Kiovaan, hmmm…ja Fär-saaret… Menorcaa juuri työkaverini kehui kovasti. Mont Saint Michel kiinnostaisi myös:)

    Hyvää matkaa ja onnea nelikymppiselle!

    • Emma
      9.11.2017 at 23:03

      Ymmärrän hyvin levottomuuden! Mä tosin totutin itseni aivan liian hyvään ton opintovapaan aikana, sieltä on jäänyt ajatus siitä että joka kuukaudeksi pitäisi olla joku reissu.. nytkin ois vielä tammikuu ihan vapaana ?

  • Reissu-Jani
    5.11.2017 at 19:15

    Kävin Maltalla kesällä 2015 – mieleen jäi järkyttävät liikenneruuhkat ja ahdas saari. Asuimme Marsalloxxin kylässä, joka oli rauhallinen paikka asua. Muista kohteista suosittelen Mdinan keskiaikaista kaupunkia sekä Blue Grottoa. Toki jos ns. kivien potkiminen kiinnostaa, niin megaliitti-temppeleitä on runsaasti. Käy myös Gozon saarella, jos on aikaa. Lisää blogistani:

    https://reissujani.blogspot.fi/search?q=Malta

    • Emma
      9.11.2017 at 23:08

      Kävin lukemassa sun kokemuksia! Ootko sitä mieltä että Marsaxlokkissa kannattaisi vierailla muulloin kuin sunnuntaimarkkinoiden aikaan? Toivottavasti ruuhkat on joka tapauksessa saarella pienemmät joulukuussa..

  • Katja / Lähtöselvitetty
    5.11.2017 at 23:33

    Kuulostaapa tutulta: minäkin ajattelin viettäväni nelikymppisiäni Perussa, mutta nyt syntymäpäivät kolkuttelevat ovella ilman minkäänlaisia lentolippuja. Katsotaan, saanko vielä jotain järkättyä! Maltalla minä olen vain piipahtanut Vallettassa, mutta käsitykseni mukaan kannattaa nimenomaan suunnata muihin osiin maata: Mdinaan ja Gozolle. Ja Andorraan tosiaan pääsee suoraan bussilla, kuten joku aiemmin vinkkasikin. Andorran pääkaupunki on aika kamala paikka, joten sen sijaan kannattaisi katsella pikkuista maata hieman laajemmin. Gironaa kyllä suosittelen lämpimästi, tosin itse jäisin pitkäksi viikonlopuksi vain pyörimään Barcelonaan!

    • Emma
      9.11.2017 at 23:15

      Ihanan lohdullista että sullakin jäi Perun reissu tulevaisuuteen! ? Hitsi kun tosiaan se Andorran pääkaupunki taitaa olla aika turha kohde, mutta julkisilla ei varmaan ihan helposti luontokohteisiinkaan pääse. Onneksi on aikaa vielä tutkia ja suunnitella!

  • Ne Tammelat
    6.11.2017 at 12:13

    Mahtavat synttärisuunnitelmat ja ihanaa, kun on paljon reissuja tiedossa! Malta vielä käymättä, samoin Kiova. Näyttävät kiehtovilta paikoilta molemmat.

    • Emma
      9.11.2017 at 23:16

      Joo, nyt on kyllä vallan mainio matkatilanne! ?

  • Heidi / Maailman äärellä
    7.11.2017 at 13:59

    Ihania tulevia reissuja ja reissusuunnitelmia sinulla. Malta on itselläkin ollut usein mielessä, mutta jostain syystä esim. Italia on aika usein ajanut sen ohi loppumetreillä. Menorcaa olen myös miettinyt usein ja melkein jo sinne ensi kesälle matka varattiin tyttöporukalla, mutta loppujen lopuksi päädyimmekin Kreikkaan, kun saatiin sieltä niin hyvä hotellidiili. Onko Färsaarille nyt ihan suoria lentoja?! Voi vitsi, pitääkin viikonloppuna ruveta tutkimaan, sillä itsekin olen Färsaaria ensi kesälle suunnitellut.
    Niin, ja onnittelut synttärisankarille :).

    • Emma
      9.11.2017 at 23:19

      Ei pääse ikävä kyllä suoraan Färsaarille, vaihto on Tukholmassa tai Oslossa. Tyttöporukan Kreikan matka kuulostaa ihanalta! ❤

  • VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
    9.11.2017 at 19:26

    Oi teille tulee varmasti ihana reissu, Malta on aivan mun suosikki. Se on itseasiassa maa, jossa mua puri 2011 matkakärpänen – olin siellä kesän töissä Valletassa viiden tähden hotellissa.

    Kannattaa käydä sunnuntaimarkkinoilla Marsaxlokkin kalastajakylässä, ne on todella tunnelmalliset. Vallettan kapeilla kujilla kuljeskelusta tykkäsin, Mdina on kiehtova paikka myös sekä Gozossa kannattaa piipahtaa kanssa. St. Juliansissa on parhaimmat paikat shoppailla ja sieltä löytyy paljon hyviä ravintoloita.

    Mahtavia reissuja teille!

    • Emma
      11.11.2017 at 14:13

      Onpa ihana Malta-muisto! Mun matkakärpäsen purema oli kyllä varmaan aikoinaan Bangkokissa – tästähän tulis muuten vaikka ihan oma blogijuttunsa! Toi Gozo kiehtoo mua kovasti, mahtaako siellä olla niin paljon nähtävää että yhden päivän retki ei riitä? Entä osaatko sanoa missä olisi hyviä patikointireittejä?

  • mertsik
    9.11.2017 at 20:12

    Mulla olis haaveena päästä Australiaan, kun täytän 50 vuotta. Saa nähdä miten käy! Malta kuulostaa myös kivalta, ja blogeissa on ollut jonkun verran juttua, niin se on alkanut kiinnostamaan. Mulla oli nuoruudessa kirjeenvaihtokaveri Maltalta, joten siinä mielessä ”tutunoloinen” paikka. Ukraina vois myös olla mielenkiintoinen. Siitäkin lukenut jonkun verran. En tiennytkään, että sinne saa noin edullisesti lentoja. Täytyypä alkaa kyttäilee UIA:n tarjouksia.
    http://www.rantapallo.fi/merjanmatkassa

    • Emma
      11.11.2017 at 14:14

      Australia kuulostaa aika mahtavalta synttärikohteelta! Toivottavasti se järjestyy! Ja eikun Kiovan lennot ostoon myös! 😀

  • Anna-Katri / Adalmina's Adventures
    11.11.2017 at 08:41

    Matkasuunnitelmia on kiva olla takataskussa yksi tai useampia – menee nämä ankeat sadesäät paremmalla fiiliksellä kun on matka mitä odottaa. 🙂 Maltalla olin Välimeren risteilyn turvin vain yhden päivän, joten ei taida omista vinkeistäni listasi paljoa kasvaa Maltan näkemisen ja tekemisen suhteen. 🙂

    • Emma
      14.11.2017 at 08:57

      Jep, nyt on hyvä fiilis kun on mitä odottaa! 🙂