Olen paljasjalkainen hervantalainen ja elämäni 20 ensimmäistä vuotta (eli kaikkiaan melkein puolet elämästäni) tuossa pahamaineisessa Tampereen lähiössä viettänyt. Kaikki kesät pulikoinut Suolijärvessä ja käyttänyt viikkorahani uimarannan kioskin kymmenen pennin irtokarkkeihin. Sitten eilen tajusin, että vaikka olen kuvitellut tuntevani Hervannan kuin omat taskuni ja vaikka Suolijärvi oli koko lapsuuteni ajan lähin uimarantani, en ole koskaan kiertänyt kehuttua Suolijärven ulkoilupolkua! NOLOA! Niinpä tänään aurinkoisen palmusunnuntain kunniaksi pakattiin pullat ja kaakaot reppuun ja lähdettiin lähiretkelle.
Suolijärven luontopolku on helppokulkuinen ja seurailee koko matkan ajan järven rantaa. Eksymisen vaaraa ei siis ole. 4,5 kilometrin matkan talsi melkein huomaamattaan, kun ilma oli kaunis ja luonnossa oli paljon katseltavaa. Ainoa huono puoli oli se, että tähän aikaan keväästä polku oli vielä paikoin jäässä ja kovin liukas. Parin viikon päästä polulla taas varmaan on jo melko mutaista. Mutta kesemmällä täytyy ehdottomasti tulla kiertämään Suolijärvi uudestaan, silloin luonnossa tapahtuu vielä paljon enemmän ja polun varrella on paljon nähtävää. Luontopolulla voi bongailla myös luontorasteja, joista voi lukea enemmän tästä oppaasta.
Tässä keväiset kuvaterveiset Suolijärveltä!










Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
6.4.2020 at 00:31Kivalta näyttää, en ollut kuullutkaan tästä kohteesta. Nyt onkin hyvä aika koluta lähiluontokohteita.
Emma
9.4.2020 at 23:17Jep, ei tarvi olla aina mikään kansallispuisto, että on hienoja maisemia! Ja tällaiset pienet päiväretket katkaisee korona-arjen ihanasti!
Noora / Seikkailumielellä
6.4.2020 at 20:33Oi Suolijärvi <3 Entisenä hervantalaisena tämä alue ehti toimia lähimetsänäni lähes 10 vuoden ajan ja olen kiertänyt tuona aikana Suolijärven varmasti satoja kertoja. Melkein on jo vähän ikävä syksyisiä aamuja, kun painelin aamulenkille Suolijärven poluille, tai kesäpäiviä, jolloin suppailin tyynellä järvellä omassa rauhassani. Ihan ehdottomasti yksi suosikkipaikkojani koko kaupungissa!
Emma
9.4.2020 at 23:20Oho, Suolijärven konkari! Mulle ei oo tullut mieleen, että Suolijärvellä vois myös suppailla, se ois varmaan kivaa! Onko siellä ollut kesäisin joku lautojen vuokrauspiste?
Jarno
6.4.2020 at 21:01Sitten kun tilanne on parempi niin lenkin jälkeen pääsee saunomaan niissä kärrysaunoissa ja sen jälkeen vaikka hevaliin syömään….
Emma
13.4.2020 at 13:08Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta!
Erkki
7.4.2020 at 10:36Tuttua! Kiersin Suolijärven jo ennen kuin koko Hervantaa oli olemassa, n. vuonna 1970…
Emma
13.4.2020 at 13:11Mahtavaa! Silloin ei vielä ole ollut tallattuja saati opastettuja polkuja – mutta maisemat tietysti samanmoiset kuin nykypäivänäkin 🙂