Suomi

Lähiretki Tampereelta Nokialle

16.8.2021

Olen asunut ikäni Tampereella, mutta lähikunnat kuten Nokia ovat pysyneet minulle tutkimattomina rajaseutuina. Tampereella on niin paljon tekemistä ja näkemistä, että ei ole varsinaisesti koskaan tullut mieleen edes tutkia mitä Nokialla on – siis onko Nokialla muka jotain nähtävää?

Tänä kesänä minut houkutteli Nokialle uusi Taste of Nokia -ruokatapahtuma. Taste of Nokia on vähän kuin iki-ihana Tampereen pintxo-viikko pienoiskoossa eli paikalliset ravintolat tarjoilevat pieniä maistiaisia pieneen hintaan. Ja siitä se idea sitten lähti – katsastetaanpa samalla mitä muuta Nokialla on satunnaiselle kävijälle tarjolla!

Taste of Nokia -ruokatapahtuma

Taste of Nokia järjestettiin siis tänä kesänä ensimmäistä kertaa: heinäkuun ensimmäisen viikonlopun ruokatapahtumassa oli mukana 12 paikallista kahvilaa ja ravintolaa. Kukin niistä tarjoili yhden tai useamman kolmen euron hintaisen maisteluannoksen (ruokaa ja/tai juomaa), jolla oli jonkinlainen kytkös nokialaisuuteen. Hieno teema!

Tapahtuman suosio pääsi ilmeisesti vähän yllättämään järjestäjät, sillä monesta paikasta kuului olevan tarjottavat loppu jo heti alkuunsa, tai isompien annosmäärien valmistamista ei oltu mietitty ihan loppuun asti ja maisteluannosta olisi saanut odottaa jopa puoli tuntia. Pienet virheet antaa kyllä hyvillä mielin anteeksi, kun kyseessä oli ensimmäinen kerta kun nokialaiset toimijat saivat näinkin ison yhteisen tapahtuman aikaan – ja positiivinen ongelmahan se vaan on, että suosio on suurta!

Yllä mainituista haasteista johtuen me teimme minikierroksen kolmeen paikkaan. Ensi kesänä sitten pidemmän kaavan kautta!

20210704_131810
Nokian Panimon currywursti ja popcorn-limsa
20210704_152804
Pepper Barin sisäpaistileipä (tässäkin alkuperäinen paikallisen Honkaniemen tilan
paisti oli suuren kysynnän takia loppunut ja korvattu muulla)
20210704_160209
Kataja kahvila-konditorian perunaleivos


Tehdas 108 ja kaunis tehdassaari

Nokian keskustan tuntumassa sijaitsee kaunis tehdassaari vanhoine punatiilisine tehdasrakennuksineen. Vanhin alueen tehtaista on 150-vuotias puuhiomo, ja sen lisäksi saarella on muun muassa komea Nokian 120-vuotias pääkonttori. Alueen mielenkiintoisin nähtävyys on tätä nykyä Tehdas 108 -luova keskus, jossa mm. kesän aikana järjestettiin Ars 108 -nykytaidenäyttely. Alueelta löytyy myös kaksi kahvilaa.

20210704_135310
20210704_135730
20210704_140010
20210704_140450
20210704_140508
20210704_140551

Ossi Somman veistospuisto

Nokian keskustasta kannattaa jatkaa matkaa vielä Siuroon päin ja vierailla myös erikoisessa Ossi Somman veistospuistossa. Somman vähän karmivat veistokset levittäytyvät pihapiiriin, vanhoihin ulkorakennuksiin ja metsään asti.

Veistospuistoon on vapaa pääsy ja siellä saa vierailla läpi vuoden ja vuorokauden. Voisi olla aika spooky käydä täällä yöaikaan…

20210704_143157
20210704_143829
20210704_144222
20210704_144411
20210704_144421
20210704_144325

Missäs muualla Nokialla voisi vierailla? Vinkkaa kivat käyntikohteet ja pysähdyspaikat!


  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    25.8.2021 at 20:51

    Me oltiin viime vuonna Vaasan Edvininpolulla yöaikaan ja jo se oli aika pelottava, mutta kyllä tuo olisi varmaan vähintään yhtä karmiva. Ja hauskalta kuulostaa tuo popcorn-limsa, oliko hyvää?

    • emma
      16.9.2021 at 21:59

      Jännä kyllä limsa ihan oikeesti onnistui maistumaan popkornilta, mutta oli kyllä liian makea mun makuuni. Kiva silti, että löytyy tällaisia erikoisia makuja!