Tampereella vietettiin pintxoviikkoa ensimmäistä kertaa jo kuusi vuotta sitten vuonna 2013. Oma pintxoherätykseni taisi tapahtua vuonna 2015, jolloin Tamperrada-pintxokilpailussa oli mukana 20 ravintolaa (pintxot maksoivat muuten tuolloin 2 euroa / kappale, nykyään 3 euroa). Tapahtuma on sittemmin kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna mukana on jo 62 ravintolaa – ei ihan läpihuutojuttu enää jos haluaisi käydä läpi viikon koko pintxotarjonnan!
Meidän raatimme ensimmäisen illan saldo oli tänä vuonna 11 kilpailupintxoa. Nyt viiden vuoden pintxoviikkokokemuksella (ja kymmenien aiemmin kesällä Espanjan San Sebastiánissa syömieni ”aitojen” pintxojen jälkeen) kierroksesta jäi yksittäisten pintxojen lisäksi päällimmäiseksi mieleen nämä:
- Kilpailupintxojen joukkoon on tänä vuonna päätynyt yllättävän monelta ravintolalta jonkinlainen friteerattu krokettipallo.
- Kilpailuannosten ulkonäköön ei koskaan voi panostaa liikaa – jäin kaipaamaan värejä ja näyttävyyttä moneen tylsän ruskeaan annokseen.
- Mikä ihmeen järki on pantata niitä pintxoja jossain takahuoneessa tai tarjoilijan annostelun takana? Jos tarkoitus on myydä tuotteita, niin tuotteet esille ja asiakkaiden itse lautasilleen poimittavaksi!
- Pikkubistro Kattila, moninkertainen pintxoviikon yleisöäänestyksen voittaja, puuttuu tänä vuonna osallistujien joukosta ja sen runsaita ja värikkäitä pintxoja on kyllä ikävä!
- 62 ravintolaa on jo ihan huima osallistujajoukko, mutta vielä olisi useita ravintoloita keskustan alueella, jotka olisi mielenkiintoista nähdä tulevina vuosina mukana.
- Kunniamaininta niille ravintoloille, jotka ovat uskaltaneet käyttää kilpailupintxossaan rohkeita raaka-aineita, kuten esimerkiksi O Boteco ja kanansydämet tai Dining26 ja hevosenliha. Toisaalta nostan hattua myös jokaiselle ravintolalle, joka on valinnut kisapintxokseen kasvisversion.
Tässä tarkemmin 11 herkkupintxoa:
Tamperrada pintxokilpailu | Saludin kisapintxo
Aloitetaan omalla lempparillani eli espanjalaisen Bodega Saludin pintxolla. Saludin pintxossa oli ehkä aavistuksen liikaa Mexico-henkeä (versus Espanja siis) eikä ulkonäkökään ollut ihan täysi kymppi, mutta maku oli aivan täydellinen kokonaisuus mureaa grillattua kanaa, kirpeän tulista salsaa, korianteria ja rapeaa chorizomurua tortillaletulla!

Tamperrada pintxokilpailu | Be Calm & Buzz Onin kisapintxo
En muuten ole koskaan ymmärtänyt enkä tule koskaan ymmärtämään miksi ravintolalle on annettu näin kamala nimi. Mutta kyseessä on siis Scandic Tampere Cityn ravintola, joka on monena aiempana vuonna (ollessaan vielä nimeltään Piazza Foodfactory) kuulunut pintxokilpailun suosikkiravintoloihini. Valikoima oli tänä vuonna ehkä hieman aiempaa suppeampi, mutta kaikki tarjolla olevat pintxot olivat todella herkullisen näköisiä ja niiden ulkonäkö oli kaunis ja harkittu. Kisapintxossa, rapukroketissa, maistui thaimaalainen ja intialainenkin makumaailma ja koostumus oli mukavan rouhea. Pintxo oli lisäksi mukavan ruokaisa eikä mikään pikkuriikkinen nokare.



Tamperrada pintxokilpailu | Berthan kisapintxo
Berthan oma tyyli näkyi niin sen kisapintxossa kuin lisäpintxoissakin – kauden makuja ja toteutus viimeisen päälle hiottu. Paahdettu kukkakaali oli suussasulavaa ja kermainen turskasose kuin täyteläistä kinuskia. Todella hyvää! Ainoa miinus siitä, että kaikki annokset olivat lusikalla syötäviä eivätkä pintxojen perimmäisen olemuksen mukaisesti sormin syötäviä suupaloja.



Tamperrada pintxokilpailu | Bistro Juliennen kisapintxo
Bistro Julienne on myös jo useampana kilpailuvuonna kuulunut niihin positiivisiin yllättäjiin (koska hotellin ravintola ja ennakkoluulot) ja mainio kisapintxo oli tarjolla tälläkin kertaa. Friteerattu kampasimpukka oli täydellisen rapea päältä ja pehmeänmurea sisältä, lisukkeina oikein toimivat naudankieli ja piparjuurimajoneesi.


Tamperrada pintxokilpailu | Armas Kuppilan kisapintxo
Armaksen focaccia dukkah-hummuksella ja lehtikaalisipsillä oli melko yksinkertainen, mutta kuitenkin toimiva ja hyvänmakuinen kokonaisuus. Armaksen edessä pääsimme juttusille myös Bilbaon matkailun edustajan kanssa sekä nauttimaan baskilaisesta elävästä musiikista.

Tamperrada pintxokilpailu | Tapas Bar Inezin kisapintxo
Ineziin voi myös aina luottaa pintxokisassa, joskin olisihan se vähän outoa jos tapasbaari häviäisi vertailussa jollekin peruskulmakuppilalle. Tänä vuonna kisapintxo sisälsi ihanan täyteläistä ja suolaista simpukka-anjovistuorejuustoa seuranaan viikunaa tuoreena ja hillona. Täydellinen yhdistelmä!


Tamperrada pintxokilpailu | Dining26:n kisapintxo
Dining26:n kisapintxo oli myöskin mahtava kokoelma makuja: paahdettua briossia sekä aprikoosilla ja habanerolla maustettua hevospastramia tuoreella piparjuurella viimeisteltynä. Liha olisi voinut olla vähän ohuemmaksikin siivutettua, mutta melko täydellinen pintxo oli joka tapauksessa kyseessä.

Tamperrada pintxokilpailu | Broorin kisapintxo
En ole vielä tätä ennen ehtinyt käymään Broorissa, joten odotin innolla pääseväni tutustumaan uuden ravintolan sieluun pintxojen kautta. Ikävä kyllä se sielu oli kovin mauton jos tässä oli siitä koko kuva. Broorissa pintxoilijoita odotti nimittäin tyhjä baaritiski ja lista saatavilla olevista pintxoista. Täällä ei ilmeisesti oltu ymmärretty tai haluttu ensinkään toteuttaa sitä pintxojen perusideaa, että ruokailijat valitsevat houkuttelevan näköisiltä tarjottimilta lautasilleen haluamiaan pintxoja. Edes malliannokset olisi kiva olla näytillä.
Eikä edes itse pintxo pelastanut tilannetta, nimittäin peruna-manchego-chorizokroketti (muovikiposta tarjoiltuna) oli ikävä kyllä täysin mauton. No, ehkä ensi vuonna paremmalla yrityksellä uudestaan.

Tamperrada pintxokilpailu | JunkBar Kumman kisapintxo
Kumman kisapintxossa oli mukavasti kokoa, näköä ja omaleimaisuutta. Pintxo oli ohuen siemennäkkärin päälle koottu paistettu halloumi salaattipohjalla (salaatissa oli jugurttikastiketta ja ilmeisesti myös Aurajuustoa – sitä olisi tosin saanut olla minun makuuni enemmänkin) ja chilihilloa. Chilihilloa oli kaadettu salaatin päälle reilulla kädellä ja näin mietojen makujen kanssa vähempikin olisi riittänyt.

Tamperrada pintxokilpailu | Piemonten kisapintxo
Piemonte ansaitsee kehut upeista raaka-aineista ja luovasta toteutuksesta, mutta vaikka olisin halunnut ihan todella kovasti tykätä maustakin, niin minun makuuni siinä oli merellisyyttä jo vähän turhan ylitsevuotavasti. Piemonten pintxo koostui siis mustekalanmustefrittatasta, savustetusta tonnikalasta, avokadomajoneesista ja merilevästä, ja joku raikas tai tasapainottava elementti jäi mielestäni puuttumaan.

Tamperrada pintxokilpailu | Platen kisapintxo
Plate tarjosi maukkaan, mutta vähän yllätyksettömän pintxon: höyrytetty bao-sämpylä oli täytetty paistetulla halloumilla, pikkelöidyllä tomaatilla ja mehevällä tsatsikilla. Tarjoilussa jäi mietityttämään (baot olivat kannen alla lämpöhaudeastiassa), että mahtoiko pintxojen olla tarkoitus olla lämpimiä tai olivatko ne joskus olleet lämpimiä vai mikähän tarjoiluastian merkitys oli.

Tamperrada pintxokilpailu | Champagne Bar Santén kisapintxo
Santén pintxo oli ulkonäöltään epäilyttävän väritön hummuskääretörttu. Koostumus oli ihanan pehmeä (voileipäkakkufani tässä moi!), mutta paitsi ulkonäölle, niin myös maulle olisi tehnyt ihmeitä joku värikäs ja raikas lisuke – vaikka vihreät yrtit olisivat sopineet täydellisesti pehmeän hummuksen kanssa. Tarjolla oli myös monenlaisia makeita pintxoja, jotka sopisivat varmasti hienosti kuohuviinilasillisen kylkeen.


Joko sinä olet ehtinyt käydä tänä syksynä pintxoilla? Mikä oli suosikkisi?
Kaikki 62 pintxokilpailuun osallistuvaa ravintolaa ja annoskuvat löydät Tamperradan nettisivuilta.
Nimetön
20.8.2019 at 19:49Kävin tänään pintxoilemassa ja suosikeiksi nousi Tiiliholvin hummeri pannacotta, Aistin tiikerikakku ja Dabbalin poroa, hillaa ja teriyakia.
Emma
21.8.2019 at 08:21Tämä kolmikko kyllä kuulostaa ja näyttää niin hyvältä!
Viikonloppukokki/Hanna-Kaisa
21.8.2019 at 09:07Vähän kateellisena katselen kuvia. Tänä vuonna jää muiden kiireiden ja yhteensattuminen vuoksi pintxot maistelematta.
Emma
22.8.2019 at 07:58Voi itku! Eikun sitten suunnittelemaan matkaa San Sebastianiin, jossa pintxoja voi syödä ihan milloin vaan vuoden ympäri 🙂