Pekingin keskusta on kuin mikä tahansa muu kansainvälisen miljoonakaupungin keskusta: neonkyltit ja mainokset tuikkivat sitä samojen merkkien ilosanomaa. Kauppakeskusten ja merkkiliikkeiden hinnat eivät kuitenkaan ole yhtään sen halvempia kuin meilläkään – itse asiassa ne ovat monesti jopa kalliimpia – joten Pekingissä kannattaakin shoppailla ihan muualla.
Perinteisesti Kiinasta on tuotu kotiin ainakin silkkiä, mittatilaustyönä teetettyjä vaatteita, helmikoruja, teetä ja tietysti erilaisia feikkituotteita. Niiden lisäksi esimerkiksi silmälaseja ja aurinkolaseja vahvuuksilla on saatavilla edullisesti ja nopeasti ja valikoimat ovat huikean laajat!
Pekingin ostokset: silkkiä ja räätäleitä
Silkkiä (ja muita kankaita), valmiita silkkituotteita kuten vaikka vuodevaatteita tai solmioita, sekä räätäleitä valmiina tekemään haluamiasi vaatekappaleita löytyy muun muassa Silk Marketista (jota näkee kutsuttavan myös New Silk Alley Marketiksi).
Silk Market on pienten kojujen valtaama monikerroksinen ”tavaratalo”, jossa alimmat kerrokset ovat täynnä muun muassa vaatteita, kenkiä, laukkuja ja elektroniikkaa (kaikki enemmän tai vähemmän feikkituotteita) ja kankaat löytyvät ylemmistä kerroksista.
Tinkiminen kuuluu täällä asiaan ja on pakollista. Siitä on mahdollista selvitä kunnialla kun selvität jo Suomessa mitä haluamasi silkki maksaa ja mietit valmiiksi ylärajan sille, mitä olet valmis maksamaan kankaasta tai teetetystä vaatteesta. Etkä maksa enempää kuin valmiiksi miettimäsi hinta! Myyjät aloittavat kaupanteon pyytämällä jopa 10-kertaista hintaa tuotteista, joten suhteuta ensimmäinen vastatarjouksesi siihen.
Jos haluat teettää vaatteita (tässä marketissa voi muuten teettää myös kenkiä mittojen mukaan!), voit joko ottaa mukaan mallin haluamastasi vaatekappaleesta tai kierrellä katselemassa eri kojujen valmiita malleja tai pyytää jostakin putiikista että he näyttäisivät kuvia esimerkiksi erilaisista takkimalleista.
Pekingin ostokset: feikkituotteita
Tästä samaisesta Silk Marketista löytyy siis satoja ja taas satoja kojuja IHAN KAIKKEA feikkitavaraa, mutta myös ihan aitoja ”merkittömiä” tai meille tuntemattomien paikallisten mekkien tuotteita. Silkkimarkkinat ovat ulkoisesti vuosien varrella siistiytyneet ja paikka näyttää nykyään ihan modernilta ostoskeskukselta eikä kirpputorilta kuten joskus muinoin.
Niinkuin yllä on mainittu, niin ihan jokaisesta tuotteesta pitää erikseen tinkiä. Ostoksille mennessä sinulla pitää siis olla valmiiksi idea siitä, minkä arvoinen etsimäsi tuote on ja mitä olet siitä valmis maksamaan, koska missään ei ole näkyvissä hintoja etkä voi vaan kysyä mitä joku maksaa (jos kysyt alkaa siitä tiukka tinkimistaisto, josta ei ole ulospääsyä).
Suurin osa tuotteista on todella hyvälaatuisia (ne valmistetaan samoissa tehtaissa samoista komponenteista kuin aidot), mutta tuotteet kannattaa aina tarkastaa kauttaaltaan ennen maksua. Kannattaa myös pitää mielessä, että tuotteilla ei tietenkään ole minkäänlaista takuuta tai palautusoikeutta vaikka ne olisivat miten kalliita.
Moraalinen disclaimer: En halua tuomita sen enempää kuin kannustaakaan feikkituotteiden ostamiseeen, jokainen tekee ostopäätöksensä omista lähtökohdistaan. Muistutan kuitenkin tässä yhteydessä, että feikkituotteita ostaessa on hyvä pitää mielessä, että ostaja ei voi olla varma siitä mihin hänen rahansa menevät (pahimmillaan hikipajojen, lapsityövoiman tai järjestäytyneen rikollisuuden tukemiseen – eikä ainakaan sille alkuperäiselle merkille mille ne kuuluisivat). Toisaalta feikkimarkkinat ovat täynnä myös ”merkittömiä” tai paikallisten merkkien tuotteita, joiden ostaminen ei ole miltään brändiltä pois, eikä ostaja toisaalta voi tietää oikeastaan mistään muualtakaan Kiinasta ostamansa tuotteen alkuperää tai tekijää.
Pekingin ostokset: helmiä ja muita koruja
Silkkimarketista saa myös koruja, mutta vielä parempi ostospaikka niille on Hongqiao eli Pearl Market. Se on samantyyppinen kaikkea kaikille -markkinakompleksi, mutta helmi- ja jalokivivalikoimat ovat laajemmat. Mielenkiintoinen ulkoilmamarkkinapaikka, jossa on muiden tuotteiden lisäksi paljon puolijalokiviä, on myös Panjiayuan Antique Market (lue lisää alla Antiikkimarkkinat-kohdasta). Muista molemmilla markkinoilla tinkiminen!

Peruslaatuisia helminauhoja ja esimerkiksi helmikorvakoruja saa todella edullisesti. Toki myynnissä on myös huippulaatuisia tuotteita ja jalokiviä sellaisia etsiville. Täällä voit myös teettää koruja makusi mukaan: ota malliksi mukaan vaikka kuvia etsimästäsi tyylistä!
Pekingin ostokset: teetä
Vihreää, valkoista, jasmiinia, oolongia, pu’eria… Kiinasta kannattaa ehdottomasti tuoda teetä tai vähintäänkin käyttää tilaisuus hyväkseen ja maistella erilaisia juuri oikein valmistettuja teelaatuja! Hyvä teekauppaketju (löytyy esimerkiksi Dashilanilta) on esimerkiksi Tenfu Tea, mutta todelliset teen ystävät suuntaavat Maliandao Tea Streetille, kadulle jonka varrella on satoja yksittäisiä teekauppoja ja muutama valtava teetavaratalo.
Kaikki kauppiaat tarjoavat mielellään maistiaisia ja pääset samalla kokemaan ja näkemään perinteisen kiinalaisen ”teeseremonian”. Teetä on tarjolla kaikissa hintaluokissa ja haluamasi laatu ja määrä pakataan mukaasi ilmatiiviiseen pussiin. Tinkimistä kannattaa ainakin yrittää, mutta monesti teeheen on merkitty kilohinta (voit ostaa pieniäkin määriä, esimerkiksi 50 grammaa yhtä laatua). Suosittu tuliainen on kukkatee eli ”teepallo”, joka aukeaa kuumassa vedessä kauniiksi kukaksi. Näitä teepakkauksia saa helposti keskustan ostoskaduiltakin.
Pekingin ostokset: antiikkimarkkinat
Panjiayuan on Pekingin kuuluisin ”antiikkimarkkina”. Täältä saattaa löytää ihan oikeaakin kiinalaista antiikkia, mutta suurin osa tavaroista on ihan perusposliinia, uusia huonekaluja, patsaita, maalauksia jne. Mutta mielenkiintoinen paikka tämä on joka tapauksessa! Markkina-alueella on suuri katettu ulkoalue satoine myyntipaikkoineen, pieniä putiikkeja sisätiloissa sekä kirpputorityyppinen kattamaton aukio ulkosalla.
Muita, pienempiä antiikkimarkkinoita on listattu esim. täällä.
Pekingin ostokset: silmälasimarkkinat
Suomestakin saa nykyään todella edullisia silmälaseja, joten niiden ostaminen Kiinasta ei ole enää niin erityistä hupia kuin se oli vielä vaikka kymmenen vuotta sitten, jolloin 10 euron silmälasit oli ihan naurettavan halpa diili. Mutta käyn silti edelleen aina Kiinassa käydessäni paikallisilla silmälasimarkkinoilla 1) aivan käsittämättömän laajojen valikoimien takia ja 2) ostamassa aurinkolasit vahvuuksilla, sillä niissäkin valikoimat ovat jotain ihan muuta kuin meillä kotimaassa. Lasit saa täältä tosiaan mukaansa 10 eurosta ylöspäin ja jopa 20 minuutissa.
Minulta ei ole koskaan Kiinassa silmälasikaupoilla kyselty kaikkia niitä kysymyksiä mitä Suomessa lasien oston yhteydessä kysellään – haluanko heijastamattoman pinnan? Entä UV-suojan? Naarmuuntumattomat linssit? Likaa hylkivät? Ehkä kielimuuri on estänyt kysymästä näitä kysymyksiä, en tiedä, mutta olen aina ollut tyytyväinen lopputulokseen ilmankin. Näytin viimeksi vähän häpeillen Suomessa optikolle shanghailaisia lasejani. Hän vertasi niiden vahvuuksia uusimpaan reseptiini ja sanoi samalla, että linssit ovat todella laadukkaat ja kaikilla mahdollisilla menetelmillä pinnoitetut. Oho!
Samalla Panjiayuanin alueella on useampi monikerroksinen silmälasimarketti. Oma strategiani on kiertää optikkoliikkeet järjestelmällisesti läpi ja kokeilla mahdollisimman monia silmälaseja. Mukaan voi ottaa myös lempilasinsa ja pyytää myyjiä esittelemään samantyyppisiä sankoja. Hintoja kannattaa alkaa kyselemään vasta sitten kun on löytänyt haluamansa. Esillä olevat hinnat on ihan hatusta vedettyjä, tinkiminen aloitetaan aina ihan alusta. Yksitehot olen saanut halvimmillaan kympillä, viimeksi ruostuneilla tinkimistaidoillani päädyin maksamaan silmälaseista ja aurinkolaseista pari kymppiä parilta.
Minä olen ostanut kaikki lasini vuosien varrella Beijing Glasses City -nimisestä tavaratalosta, joka on lähinnä Panjiayuanin metroasemaa. Lasien valmistumista odotellessa voi samalla pistäytyä Panjiayuanin antiikkimarkkinoille!
Pekingin ostokset: ruokatarpeita
Nykyään toki jo jokaisesta Suomen isommasta kaupungistakin saa vaikka mitä aasialaisia erikoisuuksia, mutta ruoka on mielestäni silti aina hyvä tuliainen – itselle tai muille. Tuliaisia kannattaa etsiä isoista supermarketeista, jotka tosin osaavat hyvin piiloutua katseilta. Ensikertalaista voi Kiinassa turhauttaa kun mistään ei tunnu löytyvän tavallista ruokakauppaa ja niihin osuukin useimmiten ihan sattumalta. Ruokakauppa löytyy kun löytää tuoreita vihanneksia kantavien mummujen virran alkupään. En tiedä miksi, mutta sisäänkäynti on monesti melko huomaamaton eikä missään lue isoilla neonkirjaimilla että RUOKAKAUPPA. Pekingistä tosin löytyy myös useita Carrefoureja ja Wal-Marteja, jotka kyllä tunnistaa. Lisäksi monesti isojen kauppakeskusten pohjakerroksesta löytyy ruokakauppa.
Hyviä tuliaisideoita ovat esimerkiksi seesamiöljy, riisiviini ruuanlaittoon, erilaiset soijakastikkeet, ginsengtuotteet, baijiu (Kiinan ”kansallisviina”), vihreällä teellä tai merilevällä maustetut snacksit, mausteet (esimerkiksi sichuaninpippuri on meillä tuntemattomampi, mutta tosi jännä ja hyvä kiinalaisen ruuan maustaja) tai vaikka syömäpuikot.
Pekingin ostokset: isoja ostoskeskuksia
Vaikka alussa mainitsin, että Pekingissä kannattaa shoppailla ihan muualla kuin isoissa ostoskeskuksissa, on niissäkin puolensa. Suurin ja helpoimmin saavutettavissa oleva keskittymä on Wangfujinin ostoskadulla. Täältä löydät kaikki kansainväliset merkit ja brändit. Erityisesti itse etsisin sellaisia, joita meillä ei vielä ole, kuten vaikka edullisemmasta päästä Forever 21, Uniqlo tai GAP. Täältä löytyy myös paljon korealaisia suhteellisen edullisia, mutta laadukkaita kosmetiikkakauppoja. Mainio paikallisempi tavatalokeskittymä löytyy parin metropysäkin päästä Xidanista.
Tavarataloissa ja kauppakeskuksissa on yleensä myös hyvät ruokailumahdollisuudet ja ravintoloiden keskittymissä (yleensä ylin kerros, joskus pohjakerros) on helppo käydä selaamassa ruokalistoja ja valitsemassa mieleisin. Tarjonta on paljon muutakin kuin McDonaldsia, tavarataloista löytyy todella hyviä ravintoloita.
Pekingin ostokset: perinteisiä ostoskatuja
Pekingissä on myös muutama kiva historiallinen – tai ”historiallinen” – kävelykaduksi muutettu ostoskatu. Ne ovat mukavaa ajanvietettä ja kivoja nähtävyyksiä, ja jollet muuten ehdi matkallasi käydä eri markkinoilla shoppailemassa, niin näiltä kaduilta on helppo löytää kaikki tuliaisostokset yhdestä paikasta.
Lue tarkempi juttuni Dashilanin, Shichahain, Nanluogun ja Gulou East Streetin shoppailumahdollisuuksista täältä.
Mitä tuliaisiksi kotiin Pekingistä?
Mitä muuta kuin ruokajuttuja, feikkituotteita tai helmikoruja voisi sitten tuoda Kiinasta tuliasiksi?
Kiinalaiset ovat sangen taikauskoista porukkaa, joten kaikenlaisia kivoja onnenamuletteja on torit väärällään. Jade ja punainen väri ovat erityisen onnea tuovia. Onnenamuletti voi olla riipus tai vaikka seinälle ripustettava koristesolmu, mutta voi se kiinalaisten mielestä olla vaikka punaiset alusvaatteetkin!
Kaikenlainen nostalginen Maon ajan tuotteisto (julisteet, t-paidat, kellot, mukit, oikeastaan ihan mikä vaan mihin voi painaa Maon naaman tai muuta kommunisminostalgiaa) on myös kovin suosittua.
Ja mainitsinko jo huivit? Ihania huiveja kaikissa maailman väreissä ja kuoseissa löytyy 1-2 eurolla! Itsehän hamstraan omaksi ja kavereille aina Kiinasta tusinatolkulla huiveja (ja niistä omista miljoonasta huivistani käytän sitten lopulta yhtä tai kahta).
Joskus aikoinaan olen jaksanut kantaa Kiinasta kotiin myös monenlaista sisustuselementtiä: parin terrakottasotilaspatsaita, kauniita puisia korulippaita, piirroskääröjä ym.

Hyvää shoppailua!
Suski
29.3.2019 at 12:12Heippa!
Osui silmään tämä vanha postaus ja mietiskelin, että kun menee silmälasikaupoille niin pitääkö olla silmälasiresepti valmiina vai katsooko nuo näön tuolla samalla? 🙂
Emma
31.3.2019 at 12:05Hei, kiva kun löysit tämän jutun! Silmälasikaupoille mennessä ei tarvi olla reseptiä mukana vaan näkö tarkastetaan siinä samalla! Mä oon aina saanut tosi laadukkaat lasit Kiinasta, mutta toki siinä pieni riski saattaa olla jos on vaikka tosi erikoiset vahvuudet. Ja halutessaanhan voi vaikka teettää ensin yhdet lasit, etenkin jos onnistuu tinkimään ne tosi halvalla, ja palata vaikka seuraavana päivänä teettämään toiset jos vahvuudet tuntuu varmasti oikeilta.
SUSKI
31.3.2019 at 13:14Ihanaa kun vastailit näin nopeasti ja paljon kiitoksia infosta! Ollaan muutaman viikon päästä menossa Pekingiin (ja Kiinaan) ensimmäistä kertaa ja sun blogista onkin jo nappailtu kaikki vinkit talteen 🙂
Emma
31.3.2019 at 20:37Ihana kuulla, että jutuista on ollut hyötyä! Nauttikaa Pekingistä! Mullakin on jo kova kaipuu takaisin Kiinaan, nyt on tainnut ihan huomaamatta kulua jo kaksi pitkää vuotta ilman Kiinaa :O
Nadja
12.1.2020 at 07:46Moi.
Olen menossa kiinaan kuukaudeksi,
Mitä kannattaa ottaa Suomesta kiinaan mukaan lahjaksi kiinalaisille ystäville? Ihan suomalaista mitä ei ole Kiinassa (esim. Fazer suklaa, villa sukkia, ruis leipä… Jne ?) Vaikea keksiä kiitos hyödyllisestä vinkeistä. Räätälöinti ja silmälasit ovat kiinnostavia. Täyttypä pistä korvan taakse. Minkälainen sää maaliskuussa ?
Emma
13.1.2020 at 20:07Herkut ja muu syöminen on aina helppo vaihtoehto: suklaan ja karkkien lisäksi suomalaiset hillot, kuivatut marjat ym. on hyviä. Samoin erikoiset säilykkeet kuten poronliha, hirvenliha, karhunliha. Suomalaista designia (esim. Marimekko) voi viedä edullisesti esim. lautasliinoina. Pekingissä voi maaliskuussa olla vielä viileät kelit, ainakin öisin ja sisätiloissa jos ei ole ihan ajanmukaista lämmitystä. Ihanaa matkaa sinulle!