Sain viime jouluna joululahjaksi Museokortin. Olin jo sitä vähän itsekin sillä silmällä katsellut, mutta en ollut vielä tullut hankkineeksi. Lahjan saatuani aloin heti innoissani tutkia missä kaikissa museoissa Museokortti käy ja jopa suunnitella kotimaan reissuja ihan vain museoiden ja näyttelyiden perässä.
Ensimmäiselle museoreissulleni lähdinkin melkein samantien. Uusi Lasipalatsin taidemuseo Amos Rex avattiin syksyllä 2018 ja sen ensimmäinen näyttely, TeamLabin digitaalisten installaatioiden kokoelma, oli huikea menestys. Näyttelyyn jonotettiin vielä kuukausia sen avautumisen jälkeenkin (itsekin seisoin noin 100 metrin jonon jatkona) ja sen kävi lopulta katsomassa yli 250 000 ihmistä.
Kävin Amos Rexissä seuraavassakin, Studio Driftin, näyttelyssä, jossa ihastutti ja hämmensi muun muassa leijuva betonikuutio. Myös voikukkavaloteos teki suuren vaikutuksen, sen yksityiskohdat olivat aivan upeita!
Kotikaupungissani Tampereella olen tänä vuonna käynyt vain yhdessä museossa, mutta siellä sentään kahdesti. Tampere-taloon muuttanut Muumimuseo on yksi ikisuosikkimuseoistani. Siellä aikuinenkin voi heittäytyä ihan täysillä lapsuuden Muumi-kirjojen satumaailmoihin ja mielikuvitus lähtee helposti lentoon.
Kiasman Shoplifter-näyttelyn isot pölyhuiskat näkyivät keväällä kaikkialla somessa, mutta eivät kyllä itseäni paikan päällä vakuuttaneet. Iiu Susirajan valokuvat sen sijaan olivat upeita ja ajatuksia herättäviä (tosin ne oli mielestäni ripustettu oudosti huonosti valaistuihin huoneisiin.
Sinebrychoffin taidemuseo oli ihan uusi tuttavuus, jossa kävin kun se sattui yhtenä päivänä sopivasti matkan varrelle Helsingissä käydessäni. Juuri tällaisia ex tempore -käyntejä varten Museokortti on ihan paras! Toisen kerroksen kotimuseo on itse asiassa ilmainen (ja täytyy sanoa, että se oli itselleni myös se kaikkein vaikuttavin osa museota). Viime kevään Sinebrychoffin taidemuseon varsinainen näyttely oli Sininen ja kulta. Se oli ihan kiva kokoelma sinisen ja kullan sävyjä ja symboliikkaa, mutta ei mikään varsinainen vau-elämys.
Kansallismuseon Inherit the Dust sen sijaan oli minulle takuulla vuoden vaikuttavin näyttely. Juuri sellaista mitä taiteen mielestäni pitää ollakin: tavalla tai toisella vaikuttavaa. Tätä näyttelyä katsellessani jouduin pidättelemään itkua. Ensin kiinnitin huomioni massiivisten valokuvateosten villieläimiin ja siihen, miten niiden elintila on kaventunut, ja vasta näyttelyn loppupuolella huomasin yhtä lailla huonoissa oloissa elävät ihmiset. Liimaa imppaavat katulapset ja norsuperhe kenialaisen sillan alla meni ihon alle. Näyttelyn perimmäinen kysymys kysyikin minkälaisen maailman jätämme perinnöksi lapsillemme.
Kävin katsomassa myös Jäljet-näyttelyn, joka taas herätti minut ajattelemaan sitä miksi edelleen on ok käyttää vaikkapa aitoja linnunsulkia koristeena, mutta kukaan ei varmasti tänä päivänä suhtautuisi esimerkiksi norsun jalasta tehtyyn ruukkuun (jollainen näyttelyssä myös oli esillä) yhtä hyväksyvästi.
Hakasalmen huvilan Suruton kaupunki oli aivan loistava ajankuvaus 1920-luvun Helsingistä. Eikä tarvinnut edes olla helsinkiläinen ymmärtääkseen näyttelyä, vaan se oli samalla koko Suomen kehityksen kuva läpi 1900-luvun. Tässäkään museossa tuskin olisin tajunnut käydä ilman Museokorttia!
Maarianhaminan merenkulkumuseossakin pääsin käyttämään Museokorttia. Merenkulussa ja merimieselämässä on aina ollut mielestäni jotain erityisen kiehtovaa, ja tämän museon näyttelyt avasivat tuota maailmaa hienosti. Museossa pääsee myös tekemään ja kokeilemaan, mikä ilahduttaa lasten lisäksi aikuisia – ainakin minua! Museolaiva Pommern oli ikävä kyllä keväällä remontissa enkä päässyt käymään sillä, mutta ensi kerralla sitten!
Kesällä tein retken Mänttään, joka on kuuluisa Kuvataideviikoistaan. Kuvataideviikon päänäyttelyyn Museokortti ei käynyt, mutta se oli kyllä ehdottomasti erillisen maksun arvoinen. Kirjoitin näyttelystä ihan omankin jutun, voit lukea sen tästä linkistä.
Samalla reissulla vierailin Museokortti-museoissa Serlachiuksen Göstassa ja Gustafissa. Näistä Gustaf sijaitsee entisessä G. A. Serlachius -yhtiön pääkonttorissa Mäntän keskustassa, ja itse rakennus olikin jo sinällään tutustumisen arvoinen. Gösta taas sijaitsee luonnonkauniilla paikalla järven rannalla. Alueella on Joenniemen vanha kartano, joka rakennettiin vuorineuvos Gösta Serlachiuksen edustuskodiksi vuonna 1935, sekä uusi museokäyttöön vuonna 2014 rakennettu upea puinen paviljonki. Taidemuseo esittelee niin klassikoita kuin nykytaidettakin ja lisäksi ulkoa löytyy veistospuisto.
Erään kesäaamun aloitin Tampereella Amurin Helmen aamupalalla ja vierailulla Amurin työläismuseokorttelissa. Museomainen kahvila on avoinna kaikille (siellä on muuten harvinaisen ihana tunnelma ja edulliset hinnat), museokorttelin puolelle on sisäänpääsymaksu. En ollutkaan käynyt museon puolella varmaan sitten kouluaikojen, jolloin täällä käytiin retkellä koko luokan kanssa, mutta kyllä kannatti! Se oli edelleen ihan yhtä mielenkiintoinen kuin muistinkin ja näin aikuisena osaa myös historiaa tarkastella ja analysoida tietysti ihan eri tavalla. Museo on avoinna vain kesäaikaan ja mitä paras kesäretkikohde se onkin!
Ateneumissa kävin syntymäpäiväretkellä äitini ja kummitätini kanssa joulukuun alussa. Yllättäen ehkä kaikkein mielenkiintoisin näyttely oli Taiteilijoiden Ruovesi. En ollut ennen ymmärtänytkään kuinka montaa Suomen eturivin taiteilijaa Ruovesi on inspiroinut: muun muassa Akseli Gallen-Kallelaa, Hugo Simbergia ja Ellen Thesleffiä. Ruovesi on minulle pirkanmaalaisena tietysti tuttu paikka, mutta näyttely sai katsomaan sen kansallismaisemia ihan uusin silmin.
Minkähänlaiset kulttuurielämykset ensi vuonna odottavat? Jos tiedät hyviä museoita tai näyttelyitä kotimaan reissujen kohteiksi, niin jätä vinkki!
