Suomi

Mäntän kuvataideviikot ihastutti! + ajatuksia taiteesta ja väreistä

6.7.2019

Mänttä – 10 000 asukkaan pieni teollisuuskaupunki jossain Pirkanmaan ja Keski-Suomen rajalla. Se ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen kesälomaretkiä suunnitellessa, vaikka sietäisi tulla! Mänttä on nimittäin kesäisin taidekaupunki vailla vertaa!

Mäntän kesän ehdoton ykköstapahtuma on Mäntän kuvataideviikot, Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely. Tänä vuonna kuvataidetta on Mäntässä tarjolla ajalla 16.6.-1.9.2019, ja 55 eri taiteilijan näyttelyn teemana on ihmisen vastuu maapallon tilasta. Mäntän kuvataideviikkojen näyttelytilana toimii vanha tehdashalli Pekilo, josta löytyy parin kerroksen verran näyttäviä, erikoisia ja eri tekniikoilla toteutettuja teoksia. Pääpaikan, Pekilon, lisäksi kaupungilta voi bongailla Jussi TwoSevenin kettuja esimerkiksi sähkökaapeista, ja ulkotaideteoksia löytyy myös Serlachius-museo Göstän vieressä sijaitsevasta Taavetinsaaresta.

Viihdyin Pekilossa kuvataiteen parissa pitkän aikaa. Välillä hihittelin oivalluksille, välillä piti pysähtyä pitkäksi toviksi miettimään, kun joku teos herätti niin paljon ajatuksia. Ihan mahtavaa! Juuri tällaisesta taiteesta minä tykkään – ja innostuin analysoimaan aihetta lisääkin tuossa alla.

En halua spoilata näyttelyä liikaa, joten tässä on vain muutamia kuvia näyttelyn töistä. Paikan päällä on paljon enemmän eivätkä kuvat tee oikeutta kolmiulotteisille – ja moniulotteisille – teoksille. Käy kokemassa Mäntän kuvataideviikot itse!


mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo
mäntän kuvataideviikot mänttä museo


Minkälaisesta taiteesta sinä tykkäät?

Kiertelin viikko sitten Tampereella Finlayson Art Arean näyttelyjä ystäväni kanssa ja kierroksen jälkeen koitin pukea sanoiksi ajatuksiani siitä. Erityisesti siitä miksi se ei sytyttänyt yhtä paljon kuin joinain aiempina vuosina. Finlayson Art Arean tämän vuoden teoksista mieleeni jäi oikeastaan vain yksi, Roland Perssonin Hope and Glory, eli aidon kokoinen ja näköinen silikoniveistos, jonka esikuvana on toiminut vanha sirkusnorsu. Ensin se pysäytti pelkästään kokonsa ja aidon ulkonäkönsä puolesta, sen jälkeen huomio kiinnittyi syöksyhampaiden tilalla oleviin lautoihin ja elefantin selässä roikkuvaan muoviin. Tämä oli teos, jota ei voinut ohittaa pysähtymättä miettimään.


finlayson art area näyttely tampere


Se onkin ensimmäinen ajatukseni siitä minkälaisesta taiteesta itse tykkään. Haluan, että se pakottaa minut pysähtymään ja ajattelemaan. Esimerkiksi perinteinen maalaustaide harvoin saa minussa aikaan sitä efektiä. Voihan se tietysti olla vaan sitäkin, että olen ihan amatööri taiteenkuluttaja enkä jaksa keskittyä jos taide itsessään ei suorastaan vaadi minua katsomaan.

Haluan taiteen jollain tavalla häiritsevän minua. Yksinkertainen ja yksiulotteinen on tylsää. Taiteen ei todellakaan tarvitse olla syvällistä eikä pakottaa pohtimaan mitään eksistentiaalisia kysymyksiä, mutta siinä pitää olla joku juju, joka saa kiinnittämään siihen huomion. Haluan ihmetellä, ihastella, ällistyä ja hämmentyä.

Haluan taidetta, joka herättää tunteita. Naurattaa, itkettää ja ärsyttää – ja kaikkein parhaimmillaan nostaa ihokarvat pystyyn. Aiemmin keväällä kävin Kansallismuseossa katsomassa Nick Brandtin valokuvanäyttelyn Inherit the Dust ja pidättelin kyyneliä koko näyttelyn ajan. Huh ja vau! Elefantit ovat sattumoisin isossa osassa tässäkin näyttelyssä.


kansallismuseo näyttely


Yleensähän taideteoksia ei saa näyttelyissä koskea, mutta tykkään taiteesta, joka herättää minussa halun koskea sitä. Ai että kuinka teki mieli silittää tuota Finlayson Art Arean elefanttia, lohduttaa kaltoin kohdeltua norsuvanhusta. Taide saa mielellään myös olla rumaa ja viimeistelemätöntä. Liian kaunis ja siloiteltu jää yleensä vaan siksi – kauniiksi katsoa – ja on vähän niinkuin kiva posliiniesine, joka asetetaan ikkunalaudalle ihailtavaksi, mutta unohtuu siihen ja sulautuu lopulta sisustukseen.

Värien vaikutuksesta

Toisaalta minä myös rakastan kauniita värejä ihan vaan väreinä ja väriyhdistelminä, ja jos taideteos miellyttää väreiltään omaa silmääni ei siinä välttämättä tarvitse olla mitään sen puhuttelevampaa. Kävin Mäntässä myös Serlachius-museoissa ja odotin ennalta eniten Kaukana viileä varjo -näyttelyä, koska se oli näyttely väristä. Ja se saikin minut miettimään sitä miten värit vaikuttavat minuun.


serlachius museo mänttä
serlachius museo mänttä
serlachius museo mänttä


Meillä kotona syödään useimmiten arkisin Kermansaven yksivärisiltä keväänvihreiltä tai auringonkeltaisilta lautasilta, jotka olen joskus varmaan kaksikymmentä vuotta sitten saanut lahjaksi. En tykkää yhtään syödä läpinäkyviltä lasilautasilta, joita kaapissamme myös on eri sävyissä. Katan yleensä aina itselleni vihreän ja miehelleni keltaisen lautasen (tykkään myös siitä että lautaset ovat eri paria ja eriväriset), koska vihreä vaan vetoaa minuun enemmän ja keltainen on mielestäni aivan liian voimakas väri ruuan kanssa.

Juuri äsken söin muuten uusia perunoita ja sipulikastiketta, siis keltaista ja keltaista – ajatella jos olisin vielä syönyt keltaiselta lautaselta!

Kysyin joskus mieheltäni onko hän koskaan kiinnittänyt huomiota siihen minkäväriseltä lautaselta hän syö tai onko hänelle väliä sillä saako hän keltaisen vai vihreän lautasen. Hän oli ihan kummissaan eikä ollut kuulemma koskaan suonut lautasten väreille ajatustakaan. Ravintoloissa huomaan myös pettyväni joka kerta kun mikä tahansa annos tarjoillaan tummalta lautaselta. Mustat ovat kaikkein kamalimpia, ne melkein pilaavat mielestäni ruuan maunkin.



Kun muutimme nykyiseen asuntoomme, oli eteinen ja olohuone tapetoitu vauvanvaaleansinisellä ja makuuhuone puoliksi tapetoitu verenpunaisella ja puoliksi maalattu kirkkaanoransilla. Mitä helvettiä? Siitä helvetintulenpunaisesta seinästä oli pakko päästä eroon aivan samantien, en halunnut nukkua yhtään yötä sen kamalan värin vaikutuksessa! Oranssia jäi lopulta pieni kaistale makuuhuoneeseen ikkunaseinälle ja vauvanvaaleansinistä yhdelle seinälle eteiseen, koska en myöskään halua kliinisen valkoista kotia. En ole itse mikään sisustaja, mutta kuka värisokea haluaa tapetoida pienen kaksion seinät keskenään riitelevillä punaisella, oranssilla ja vaaleansinisellä? Yöks.

Vaatteiden värit ovat ihan oma lukunsa, mutta se helpottaa kummasti että kun on tällaiset melko voimakkaat aistimukset eri väreistä, niin harvoin sinne kaappiin tulee sellaisia luotaantyöntävän värisiä yksilöitä ostettuakaan. Mutta sitten muut tekstiilit, vaikka lakanat tai pyyhkeet, joihin ei aina voi itse vaikuttaa, oh my! En kertakaikkiaan kestä mustia pyyhkeitä tai vaikka tummanpunaisia lakanoita. Jonkun muun mielestä ehkä ah niin aistillista, minun mielestäni pahoinvointi ja päänsärky! Olen myös jättänyt esimerkiksi hotelleja varaamatta, koska niiden kuvissa on ollut liian räikeillä väreillä sisustettuja huoneita enkä ole todellakaan ollut halukas ottamaan riskiä päätyä vaikka johonkin tummankeltaisella sisustettuun huoneeseen. Hyi puistattaa ajatuskin!

Minua kiinnostaisi kovasti tietää miten sinä koet värit? Pystytkö samaistumaan näihin ajatuksiini vai kuulostaako tämä aivan käsittämättömältä?

Taidekaupunki Mäntän muut museot ja käyntikohteet

Mäntän kuvataideviikkojen näyttely on avoinna vain kesäkauden, mutta läpi vuoden Mäntässä voi vierailla myös Serlachius-museoissa. Niissä on esillä perinteisempää maalaustaidetta muun muassa suurilta suomalaisilta taiteilijoilta, mutta myös nykytaidetta. Ja molemmat Serlachius-museot, Gösta ja Gustaf, ovat jo arkkitehtuuriltaankin kiinnostavia.


serlachius museo mänttä
serlachius museo mänttä


Mänttään pääsee ympäri vuoden kätevästi Serlachius-bussilla, joka pysähtyy mainittujen museoiden ja näyttelyjen lisäksi myös Taidekeskus Honkahovilla, Mäntän Klubilla, Myllyrannassa ja Viinitupa Vuorenmajalla.

Mäntässä on myös koko joukko mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita poikettavaksi. Serlachius-museon Gösta-ravintolaa täytyy ehdottomasti päästä koittamaan vielä ajan kanssa, Ravintola Veturitallilla on vähintään kaupungin kauneimmat terassimaisemat, ja Honkahovilla ja Klubilla omat ravintolat myös. Serlachius-museo Göstan pihapiirissä on vanhassa hirsituvassa kahvila Autereen tupa.


serlachius museo mänttä
Näkymä Pekilolta Serlachiuksen Gustaf-museolle
  • Pertti
    7.7.2019 at 00:05

    Hei!
    Wautsi kuinka hienon näköisiä teoksia. En kaikkia tekstejä ehtinyt lukaisemaan, mutta olisi hienoa päästä taidetäyttelyyn pitkästä aikaa. Onko sinulla kenties jotain vinkkejä missä mahtaisi olla hienoimmat taidenäyttelyt Suomessa?
    Terveisin,
    Pertti <3

    • Viivi
      7.7.2019 at 09:25

      Pertti, Mäntässä on!

    • Emma
      8.7.2019 at 11:08

      Näiden tässä jutussa mainitsemieni lisäksi suosittelen etsimään Googlesta kesänäyttelyjä (itselleni tulee tästä Pirkanmaalta mieleen esimerkiksi Purnu, jossa on yleensä tosi mielenkiintoisia juttuja) tai sitten katsomaan sen mukaan minne päin tekisi muuten mieli kesällä matkustaa ja etsimään niiltä seuduilta nähtävää. Suomessa tapahtuu kesällä todella paljon!

  • Piyya
    7.7.2019 at 09:38

    Taide on jäänyt aika sivuun elämässäni jo pitkän aikaa. Valokuvanäyttelyt puhuttelee tällä hetkellä eniten. Tuo pohdinta väreistä on mielenkiintoista ja miten värit vaikuttavat meihin. Oman kotini värimaailma on jopa kliinisen valkoinen ja vähän mustaa ja harmaata ripoteltu joukkoon, olen myös hyvin vaihtelunhaluinen, joten katsotaan miten kauan tämä kestää ? Toisaalta tässä värimaailmassa rauhoitun. Syön myös mielellään valkoiselta lautaselta, lakanoiden on ehdottomasti oltava valkoisia kotona. Pussilakanoiden kuvistakin saattaa heikentää unenlaatuani ja luoda rauhattomuutta 😉😉
    Jos nukun muualla en anna sen häiritä mutta joo hotellihuoneen rauhattomuus vaikuttaa valintaan kielteisesti 😉

    • Emma
      8.7.2019 at 11:13

      Valokuvanäyttelyt toimii tosiaan kyllä myös, kunhan niissä on myös joku twist (niinkuin noissa Nick Brandtin töissä). Kotona on munkin mielestä nimenomaan tärkeä rauhoittua, siksi vaaleat ja hillityt värit toimii. Mä tajusin just, että meillä ei edes ole valkoisia lautasia! Jos ostaisin uusia, ostaisin varmasti valkoisia, mutta meillä taitaa itse asiassa kaikki lautaset olla joskus aikoinaan lahjaksi saatuja ja kun ne on edelleen hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä, niin ei ole ollut tarvetta ostaa lisää.

  • Esmeraldan eetos
    10.7.2019 at 11:49

    Kiitos tästä mielenkiintoisesta postauksesta! Haaveenani on myös toteuttaa kesäretki Mänttään, vaikka täältä Turusta sinne onkin pieni välimatka. Todella puhuttelevia töitä siellä näkyy olevan. Erityisesti kiinnostaa myös Serlachius-museon Olli ja Bucklan -näyttely.

    Ymmärrän täysin, mitä ajat takaa kertomuksellasi väreistä. Olen myös itse ”väriherkkä” ihminen. Rakastan kyllä voimakkaitakin värejä, mutta niiden tulee olla harmoniassa keskenään. Minulle inhokkivärit ovat harmaa ja räikeä mintunvihreä. Ehkä se johtuu siitä, että olen saanut elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen tuijottaessani mintunvihreää vohvelikangasta käsityötunnilla. Minulle tulee yhä huono olo tuosta väristä. Musta myös syö kaikki muut värit. Pieninä annoksina se on tehokas, mutta ahdistaisi todella asua jossain modernissa pääosin mustassa kodissa, jossa on lisäksi mustat keittiönkaapit ja nykyään jopa työtasot. Sen sijaan joku 1800-luvun lopun uusrenessanssin puna-musta sisustus voikin olla vallan eri asia. Pinnat ja tyyli vaikuttavat paljon siihen, miten mitkäkin värit kokee. Ainakin minulla.

    Taiteessa olen aika kaikkiruokainen. Arvostan paljon myös venäläistä klassisen taiteen opetusta nykyajassa, jolloin veri tehosekoittimessa voi olla taidetta. Mutta taiteen täytyy silti herättää ajatuksia, vaikuttaa. Jos veri tehosekoittimessa sen tekee negatiivisellakin tavalla, se on ollut puhuttelevaa taidetta. Näistä olen myös kirjoittanut jonkin verran blogissani, tervetuloa visiitille 🙂

    • Emma
      13.7.2019 at 10:51

      Uskoisin, että Mäntän näyttelyt ovat sen arvoisia, että Turustakin kannattaa tulla! Kannattaa vaan todellakin varata koko päivä tai mieluusti vaikka kaksi jos haluaa kiertää kaikki rauhassa. Kävin lukemassa blogiasi, kirjoitat todella hyvin ja ajatuksiasi oli ilo lukea!

      • Esmeraldan eetos
        15.7.2019 at 08:43

        Kiitos paljon mielipiteestäsi! Samaa voin sanoa sinun kirjoituksistasi, joita ehdinkin nyt lomalla lukea lisää.
        Jospa sinne Mänttääkin pääsisi jollain konstilla, sillä automme hajosi sopivasti!

        • Emma
          16.7.2019 at 14:18

          Voi itku! Pääseekö Turusta Mänttään bussilla? Tai jos ei, niin Tampereelle ainakin pääsee ja tästä pääsee kätevästi perille sillä Serlachius-bussilla!