Suomi

Miniloma Maarianhaminan kevääseen

19.4.2019

Tulin haistelemaan kevään tuloa Ahvenanmaalle, melkein ulkomaille. Välkommen, toivotti kyltti satamassa. Olin vasta laivassa tullut ajatelleeksi, että puhutaankohan siellä suomea ensinkään. No, kyllähän siellä suomellakin pärjäsi, vaikka välillä uskalsinkin testata myös ruostunutta ruotsinkielentaitoani.

Pääsiäisviikolla aurinko paistoi täydeltä terältä niin Ahvenanmaalla kuin mantereellakin. Kevät ei ollut Maarianhaminassa varmaan juurikaan sen pidemmällä kuin Etelä-Suomessakaan, mutta jotenkin sitä tuntui olevan enemmän. Sinivuokkoja kasvoi melkein peltoina ja joutsenia näkyi niin paljon, että sekosin jo laskuissa. Laiturilla istuessa kevätaurinko lämmitti suloisesti ja Merikorttelissa tervattiin veneitä vesillelaskua varten – oi sitä tuoksua!


20190416_134617
20190418_144414
20190416_141653
20190417_120003
20190417_113004
20190417_112654
20190417_111825
20190417_105839(0)


Maarianhamina on jännä sekoitus saaristolaistunnelmaa ja perisuomalaista pikkukylää. Ahvenanmaan pääkaupungissa on jotenkin ikuinen viikonloppu -fiilis: kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään ja kaupat ovat auki vain neljään tai viiteen. On kuitenkin jotenkin lohdullista huomata myös, että täällä saaristolaisuus ei tarkoita mitään bättre folk -meininkiä vaan kadulla tulee vastaan myös tuttua ja turvallista tuulipukukansaa.

Huhtikuussa Maarianhamina selkeästi vasta heräilee kesän matkailukauteen. Jo näin varhain keväälläkin kaupungista löytyi kuitenkin tarpeeksi tekemistä kahden päivän minilomalle. Merikorttelin putiikit olivat jo auki ja ostin täältä tuliaisiksi paikallista suklaata ja tyrnimehua. Merenkulkumuseo oli aivan mahtava, harmi vaan että sen yhteydessä laiturissa seisovaan museolaiva Pommerniin ei vielä päässyt (se aukeaa 1.5.). Ja sitten tuntikausia minä vaan kävelin rannoilla ja poluilla, haaveilin itsekseni ja katselin laivoja satamassa.


20190417_145527
20190417_142825
20190418_112945
20190418_112210
20190418_110637
20190418_110553
20190416_172334
20190416_163520


Maarianhaminassa on näin pieneksi paikaksi myös yllättävän monta todella hyvätasoista ravintolaa ja suloista kahvilaa. Kävin muun muassa maistamassa Ahvenanmaan pannukakkua Bagarstuganissa, ja söin loistavan silakkalounaan Nauticalissa sekä herkullisen saaristolaisillallisen Kvarter5:ssa. Sekä Nautical että Kvarter5 löytyvät muuten myös White Guiden listalta. Ja vielä seuraavalle kerrallekin jäi monta hyvää ravintolaa testattavaksi – esimerkiksi Michael Björklundin Smakbyn on myös ihan Maarianhaminan kupeessa, sinne siis seuraavalla kerralla!


20190416_153344
Ihana Bagarstugan Café
20190417_133502
Nauticalin silakat ja muusi
20190417_141044
Kun ravintolan seinällä on majakoita, se on taatusti minun mieleeni!


  • Piyya
    19.4.2019 at 19:09

    Maarianhamina on niin lähellä mutta niin kaukana. Tähän kohtaan tämä sanonta kuuluu minun mielestäni hyvin. En ole tainnut Maarianhaminassa edes käydä, että hävettääkö pikkasen, no hävettää !
    Tunnelmallinen pikku loma sinulla takana ja noi ruoat taas. Sinä osaat löytää ne parhaat paikat selvästi.

    • Virpi/Hätälasku matkablogi
      19.4.2019 at 19:36

      Ei ole Maarianhaminassa tullut käytyä, mutta tämä postaus jos mikä pistää kyllä vauhtia suunnitelmiin lähteä käymään tuossakin maailmankolkassa. 🙂 Tykkään saaristolaistunnelmasta ja täältä sitä löytyisi mukava annos. Ruotsia en osaa nimeksikään, mutta ehkä pärjään heidän suomenkielen taidoillaan.

      • Emma
        20.4.2019 at 14:48

        Jep, Maarianhaminassa saa kyllä just sopivan saaristolaisannoksen ja vielä niin helposti, kun laivalla pääsee suoraan ytimeen!

    • Emma
      20.4.2019 at 14:46

      Mulle oli myös eka kerta! Mä olen jotenkin miettinyt, että ei pelkästään Maarianhaminaan kannata mennä, että ei siinä ole muuta nähtävää kuin peruspikkukaupunki (siis Ahvenanmaa on kyllä kiinnostanut, mutta ei varsinaisesti Maarianhamina), mutta sehän oli aivan hurmaava paikka ja just sopivasti tekemistä leppoisaksi pariksi päiväksi! Ja ruuat todellakin <3 <3

  • Mirka / Reason for Season
    21.4.2019 at 11:57

    Voi että, toivottavasti pääsen itsekin tällaisen reissun toteuttamaan kesän aikana :). Näyttää kyllä viehättävältä! Vaikuttaa siltä, että sulla oli sangen onnistunut extempore-reissu!

    • Emma
      22.4.2019 at 10:35

      Oli oikein ihanan aurinkoiset kaksi päivää, ihanan rento lomanen 🙂

  • Eveliina | Korkkarit rinkassa
    22.4.2019 at 14:03

    Mietin juuri pari viikkoa sitten ystäväni kanssa, että pitäisikö lähteä Maarianhaminaan kun kerran on vapaa viikonloppu ja asumme alle kilometrin päässä Turun satamasta. Ajateltiin sen kuitenkin olevan parempi retkikohde kesällä ja päädyttiin kiipeämään Nauvon korkeimmalle vuorelle.

    Jos siis kesämällä! 🙂

    • Emma
      23.4.2019 at 10:36

      Oi, onpa sulla luksussijainti risteilyjä ajatellen! Toukokuukin on varmaan jo Ahvenanmaalla tosi kesäistä, mutta turistimassat puuttuu, uskallan siis suositella alkukesää myös!

  • Marttiina | Onioni.fi
    27.4.2019 at 03:49

    Ihania kuvia ja saariston kevättunnelmaa! Kiva minireissukohde. Haluisin kovasti seikkailemaan Ahvenanmaalle, sillä siellä ei ole tultu (vieläkään) käytyä. Noh, sitten, kun palataan Turkuun niin yhteydet on onneksi kätevämmät, kun täältä Kiinasta käsin. 😀

    • Emma
      27.4.2019 at 10:23

      Haha joo, ehkä se ei nyt ihan parhaiten sovellu teille viikonloppukohteeksi 😀 Mä toivon myös pääseväni jo kesällä seikkailemaan sinne lisää!

  • Tanja / Tädin ja tytön matkablogi
    27.4.2019 at 09:27

    Oih, ihana juttu tämäkin. Kirjoitat ihanan kuvailevasti, tykkään kovasti. Ahvenanmaa, tarkemmin omenatila Kökarissa on mun Suomi-matkailun bucket listalla 🤩

    • Emma
      28.4.2019 at 00:47

      Kiitos kauniista sanoistasi Tanja! Omenatila Kökarissa kuulostaa melko herkulliselta 😍