Mainitsin edellisessä Lontoon jutussani, että kaupungissa vietetyssä lomapäivässä oli minulle kaksi elämystä ylitse muiden. Ensimmäinen oli perinteinen iltapäivätee ja ihana Liberty-tavaratalo. Se toinen oli Stanfords – maailman suurin matkailuaiheisiin kirjoihin, karttoihin ja oheistuotteisiin keskittynyt kirjakauppa! Huuhhuh mikä ihana paikka!
Tässä yli 160 vuotta toimineessa kirjakaupassa on kolme kerrosta taivasta. Yläkerrassa on erityisesti karttoja (vanhoja, uusia, pieniä, isoja, you name it!), katutasossa Eurooppa-aiheista kirjallisuutta ja matkaopppaita sekä pieni kahvila, ja alakerrassa mm. Aasia-osasto.




Kirjat ja kartat ovat selvästi kaupan ykkösjuttu ja hyvä niin. Muut matkailuaiheiset tuotteet on valittu valikoimiin hyvällä maulla eikä myynnissä ole mitään turhaa krääsää. Täältä löytyy muuten myös mitä parhaimmat Lontoo-tuliaiset – paitsi erilaisia opaskirjoja on tarjolla myös kivoja pieniä lahjatavaroita vaikkapa Lontoon tube-karttapainatuksella.


Hipelöin täällä varmaan jokaista tavaraa ja kirjaa kunnes liikettä alettiin jo sulkea ja lopulta en saanut mitään ostoksia tehtyä. No, ainakin seuraavalla Lontoon reissulla tiedän varata tähän kauppaan koko päivän aikaa ja onneksi Stanfordsilla on myös nettikauppa!

Maarit Johanna
30.3.2016 at 10:43Ihan mahtavia kuvia! Mie olin itte tuola niin haltioissani ympäristöstä, että en ymmärrä miksen tajunnu ottaa ollenkaan fotoja sisällä. Ei ollut edes paljon porukkaa 😀
Tämä taitaa olla seuraavilla Lontoon reissuilla se ainoa pakollinen kohde iltapäiväteen lisäksi. Kiitos muuten linkkauksesta 🙂
Emma
30.3.2016 at 10:57Kiitos itsellesi että löysin tämän helmen! Tää paikka on melkein yksistään Lontoon lentojen varaamisen arvoinen! Ja hei iiik, onkohan niillä jotain alennusmyyntiajankohtia? Jos, niin ajoitan seuraavan reissun siihen! 😀