Kesän alussa minulla ei ollut ensimmäistäkään varmaa reissua tiedossa tai edes puolivarmaa suunnitelmaa lukkoon lyötynä. Olin kuvitellut palaavani opintovapaalta kesäksi töihin ja pitäväni vaan jonkun lyhyen loman. Kävikin niin, että olen koko kesän virkavapaalla ja uudet työt odottavat elokuun puolivälissä (voit lukea kuulumisiani enemmän tästä jutusta) ja yhtäkkiä minulla oli ihan suunnittelematon kesäloma edessä.
Kirjoitin tuohon aiempaan juttuuni kuukausi sitten näin: ”Kun palaan Kreikasta, on meillä tiedossa juhannusviikonlopun hotelliloma Kokkolassa. Sen jälkeiset kesä- ja matkasuunnitelmat ovatkin sitten vielä ihan auki. Haaveissani on erityisesti kotimaanmatkailua ja muun muassa Ahvenanmaa, länsirannikon ihanat pikkukaupungit ja joku uusi majakka. Ulkomaanmatkaa olen kesäksi harkinnut vielä lähelle Visbyyn”. Kannattaa näköjään kirjoittaa ylös tai puhua ääneen niistä ajatuksistaan ja haaveistaan, pienistäkin, niin niistä voikin tulla suunnittelmia – ja sen jälkeen lento- ja laivalippuja!
Ruusujen kaupunkiin Visbyyn
Olen jostain syystä haaveillut ja puhunut kesäreissusta Visbyyn jo useamman vuoden ajan, ja nyt päätin vihdoin toteuttaa sen. Majoitus on Visbyssä kesäsesongin aikaan hurjan kallista, joten päädyin varaamaan yösijan vankilasta! Itse asiassa minä tykkään erikoisista majapaikoista, joten vanhassa vankilassa toimiva hostelli/majatalo on ihan täydellinen ratkaisu! Toivon ahtaanpaikankammoisena ainoastaan, että sellissäni olisi edes pieni ikkuna.
Visbyssä aion lähinnä kierrellä vanhaakaupunkia, haistella ruusuja ja syödä sahramipannukakkua. Vähän kiinnostelisi käydä kyllä myös Gotlannin pääsaaren vieressä sijaitsevalla pienellä Fårön saarella, josta löytyisi muun muassa majakka, mutta katsotaan riittääkö aika. Niin ja päätin myös heittää itselleni haasteen att tala bara svenska för den hela resan! Katsotaan kuinka kieli solmussa palaan Visbystä kotiin.
Isokarin majakalle yöksi
Isokarin majakka on toinen kohde, joka on ollut minulla jo pitkään haaveissa, ja nimenomaan yöpyminen saarella. Kotimaan majakoista olen aiemmin yöpynyt Kylmäpihlajalla, Tankarilla, Utöllä ja Hailuodon Marjaniemessa, ja kyllä yöretket majakoille vaan ovat ihan parhautta. Isokarin iso plussa on majakan lisäksi saarella laiduntavat lampaat (hain sinne aiemmin keväällä myös lammaspaimeneksi, mutta arpaonni ei suosinut minua), joita toivottavasti pääsee myös silittelemään!
Ahvenanmaalle sadonkorjuujuhliin
Aina siitä lähtien kun kävin pääsiäisen aikaan Maarianhaminassa ja toin sieltä äidilleni tuliaisiksi paikallista suklaata ja tyrnimehua hän on puhunut, että sinne pitäisi kyllä päästä itsekin käymään kaikkia Ahvenanmaan herkkuja maistelemaan. Päätin sitten toteuttaa omien matkahaaveideni lisäksi äitini toiveen ja varasin meille sadonkorjuuviikonloppumatkan Maarianhaminaan. Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlat järjestetään 20.-22.9. ja tuon viikonlopun aikana on tarjolla paitsi ihania ostoksia Merikorttelissa, niin myös muun muassa maatilakierroksia ja sadonkorjuumenuita ravintoloissa. Ja taas pääsee puhumaan ruotsia!
Onko sinulla tiedossa kesälomareissuja kotimaassa tai ulkomailla, joita odotat yhtä innokkaasti kuin minä omia saaristoseikkailujani?
Rosa
9.7.2019 at 13:39Kuulostaa ihan meidän kesältä! Pari kuukautta sitten ei ollut mitään tietoa mistään matkoista. Nyt ollaan jo käyty Espanjassa, Visbyssä, Ahvenanmaalla ja kohta lähdetään Norjaan. Visby on sen verran pieni, että uskoisin sun ehtivän käymään jossain muuallakin Gotlannissa. Faröstä olen kuullut ja lukenut paljon. Meillä ei vain ollut yhden päivän aikana mahdollisuus lähteä sinne ja sen lisäksi vierailla huvipuistossa.
Emma
10.7.2019 at 09:05Periaatteessa voisin varmaan hyvin käyttää toisen päivän Fåröllä, sen tekee hankalaksi vaan julkisilla liikkuminen ja mahdolliset jonot lautalle. Niin pitäis mennä tosi varman päälle, että ehtii sieltä myös ajoissa pois jne. Katson miltä tilanne näyttää kun pääsen paikan päälle 😊
Abdullah Koo
9.7.2019 at 14:02Timanttisia merihenkisiä kohteita. Majakkareissut kiinnostaa itseänikin.
Emma
10.7.2019 at 09:06Aika jees kohteet omastakin mielestäni! Kyllä se on vähintään yksi majakka kesässä nähtävä 😊
Roope Hietala
14.7.2019 at 13:22Tervetuloa herkuttelemaan Ahvenanmaalle! =)
Emma
15.7.2019 at 10:36Kiitos Roope!
Sateenmuru
14.7.2019 at 13:35Ah, ihanaa kesäidylliä! Visby on omissa unelmissanikin viipyillyt useasti, mutta se on kenties jätettävä ensi kesään. Tänä kesänä toivon rentoutuslomaa mökillä Savossa ja sen jälkeen automatkaa Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappien kautta eteläiseen Skandinaviaan. Mutta toivottavasti pääsen edes Lappiin saakka! 🙂
Emma
15.7.2019 at 10:40Autoreissu kesäisessä Skandinaviassa kuulostaa melko mahtavalta myös! Visby on varmasti paikallaan vielä ensi kesänäkin!
Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta
14.7.2019 at 14:43Sun Insta-kuvat Visbysta sai kyllä miettimään, miksi ihmeessä en käynyt siellä silloin, kun se oli vielä lähellä?! Lähivuosina tuskin tulee uhrattua sille aikaa Suomi-lomalla, joten täytyy vaan nauttia siitä blogien kautta 🙂 Oma lähilomani suuntautuu vihdoinkin Italian rajojen ulkopuolelle: pitkään haaveilemani Slovenia kutsuu!
Emma
15.7.2019 at 10:43No näin kauan (siis about 40 vuotta) meni itseltänikin, vaikka tuossahan se saari on lillunut koko ajan 😀 Slovenia on ihan mieletön, nauti lähilomasta!
Jenna / Citylights & Sunsets
14.7.2019 at 21:22Ihanan kuuloisia kesäsuunnitelmia! 🙂 Ajattelin juuri katsella risteilyjä vielä tälle kesälle, jos joku viimeinen pikku reissu saataisiin aikaiseksi. Tuo Visbyn vanhakaupunki näyttää ihanalta! Ahvenanmaallakin haluaisin kunnolla käydä.
Emma
15.7.2019 at 10:46Mullakin jää vielä odottelemaan se ”kunnollinen” Ahvenanmaan kierros, vaikka tälle vuodelle nyt tuleekin kaksi lyhyttä reissua Maarianhaminaan. Siellä kyllä riittäisi nähtävää vaikka kuinka pitkäksi aikaa!
Terhi
17.7.2019 at 15:22Oikein mainioita suunnitelmia, Gotlanti on hieno kohde ja raakit hienoja. Fårön pystyy mielestäni parhaiten tutkimaan polkupyörällä, siihen riittää päivä hyvin.
Ja maatilakierros Ahvenanmaalla kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Ihanaa muuten, että joku on innostunut ruotsinkielestä 🙂
Emma
18.7.2019 at 10:31Mä oon aina tykännyt ruotsin kielestä ja kokenut sen myös melko helpoksi oppia, mutta kun ei sitä tule etenkään täällä sisämaassa koskaan käytettyä, niin etenkin sanavarasto supistuu ihan olemattomiin. Harjoitusta kehiin vaan siis! 🙂
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
17.7.2019 at 22:19Kivoja suunnitelmia sulla. Kävis kaikki mullekin 🙂 Visbyä olen katsellut niin usein, mutta jostain syystä vaan jäänyt. Täytynee ryhdistäytyä ja panna toteutettavien jonoon. Toi yöpyminen majakassa kuulostaa myös sellaiselta asialta, minkä haluaisin kokea. (Hain muuten itse lammaspaimeksi Lappiin, mutta ei suosinut arpaonni minuakaan). Aika pikantti juttu myös noi sadonkorjuujuhlat Ahvenanmaalla.
Emma
18.7.2019 at 10:33Finnairilla on ollut Visbyyn ihan hyviä tarjouksia (Finnairhan lentää sinne kesällä suoraan Helsingistä), itse otin lennot 15 000 pisteellä kun niitä on kertynyt jemmaan. Kannattaa katsoa siis nuo jos ei halua kikkailla laivalla Ruotsin kautta!
Maarit- niceMatkaaja
18.7.2019 at 10:34Kuulostaa erinomaisilta suunnitelmilta, kaikki kohteet kelpaisi itsellenikin. Visbyn reissusta on jo sata vuotta, mutta paikka jäi mieleen hurmaavana. Ahvenanmaalla vierailin viime syksynä ja ihastuin ikihyviksi. Majakkayö on vielä vain haaveissa. Tämä kesä tosin on itselläni niin työntäyteinen, etten ehdi oikein minnekään, mutta toivon mukaan ensi viikolla edes Helsingin ihanille lähisaarille. Elo-syyskuun vaihteessa vasta on luvassa irtiotto Portugaliin. Hyviä reissuja sulle 😊!
Vinkkejä Ahvenanmaalle tästä linkistä:
http://www.maaritmaailma.com/oi-ihana-ahvenanmaa/
Emma
19.7.2019 at 09:02Mua myös kiinnostaa kaikki Helsingin saaret, mutta tamperelaisena en ole vielä päässyt käymään kuin muutamalla eli niillä helpoimmin saavutettavilla (Suomenlinna, Vallisaari ja Lonna). Täytyis kyllä käydä tänä kesänä jollain uudella!
Iida In Translation
19.7.2019 at 07:28Oi, kuulostaapa ihanilta kesäsuunnitelmilta! <3 Voisin ottaa niistä jokaisen omallekin reissulistalleni!
Itse en malta odottaa pääseväni elokuussa Taiwaniin (se on täältä Japanista käsin vähän kuin Visbyssä kävisi :D) ja kuun lopussa takaisin Suomeen! Toivottavasti metsissä on vielä mustikoita ja kanttarelleja, kun tulen takaisin 🙂
Emma
21.7.2019 at 15:37No, voin kyllä vaihtaa jonkun näistä Taiwaniin myös! Taiwan on yksi mun lempparimaista ikinä ja kovasti haluaisin kyllä sinnekin takaisin! Nauti siis Japanin Visbystä 😀
Outi / Maa Quzuu
20.7.2019 at 09:46Nämä kohteet ovat kyllä sellaisia, joihin pitää nimenomaan mennä sesonkia. Varmasti antavat silloin parastaan, mutta siinä tapauksessa rahanmenoa ei voi estää. Sahramipannukakku kuulostaa kyllä niin erikoiselta että pelkästään sen takia voisin mennä Visbyhyn. Ja ehkä vähän sen luonnonkin perässä 😉
Emma
21.7.2019 at 15:41Totta – joskin majakkaa ois kiva koittaa talvella myös, mutta niille taas ei käytännössä silloin pääse! Sahramipannukakku ja ruoka yleensäkin on kyllä hyvä syy mennä Gotlantiin, olin ihan yllättynyt miten herkullista ruokaa siellä sai!
Merja / Merjan matkassa
20.7.2019 at 17:41Kivoja suunnitelmia! Yö majakassa oli minullakin suunnitelmissa tälle kesälle, mutta nyt näyttää pahasti siltä ettei se toteudu. Selvittelin jo mahdollisuuksia Bengtskäriin, mutta en saanut sinne ketään kaveriksi enkä halunnut lähteä yksin. Mietteissä oli myös Porvoon edustalla oleva majakka, jonne ei yöksi pääse, mutta sinne olisi voinut tehdä päiväretken. Ehkäpä ensi kesänä..
Emma
21.7.2019 at 15:43No oisit mua kysynyt, mää voin kyllä lähteä Bengtskärille!
Siiri / Pilkettä
22.7.2019 at 07:56Minäkin haavelein Visbyn matkasta, mutta saattaa jäädä ensi vuodelle. 😉
Emma
24.7.2019 at 14:06Visby on kyllä ihan ihana kesäkohde <3