Portugali

Lissabon on Euroopan erilainen pääkaupunki

17.5.2020

Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa on ihan omanlaisensa tunnelma, sellainen joka harvasta suurkaupungista löytyy. Lissabonin kaupunki on kuin vierekkäin sijaitsevien, yhteen kasvaneiden pikkukylien hurmaava ja sekava kokonaisuus. Karttaa katsoessa Lissabonista erottuvatkin eri kaupunginosat ja lisäksi seitsemän kukkulaa, joille kaupunki on rakennettu. Näköalapaikkoja ja pienten katujen sokkeloita riittää siis koluttavaksi.

Ensikertalaisen Lissabonin kävijän on ehkä hankala hahmottaa mikä alue tai kaupunginosa olisi paras tukikohta. Itse valitsin logistisista syistä ydinkeskustan Baixa-Chiadon alueen, koska saavuin kaupunkiin keskustan Rossio-juna-asemalle Sintrasta. Nyrkkisääntönä sanoisin, että Lissabonia on hyvä lähteä ottamaan haltuun yksi kaupunginosa per päivä -taktiikalla. Tässä jutussa on pientä esimakua kahdesta Lissabonin kaupunginosasta: ikivanhasta Alfamasta ja päivisin uinuvasta juhlakeskittymästä Bairro Altosta.


Kuva54
Kuva53
Kuva52
Kuva51
Kuva50
Kuva49
Kuva48


En ehkä vielä ensimmäisellä kerralla rakastunut Lissaboniin ihan päätä pahkaa (niinkuin tuntuu käyvän suurimmalle osalle Lissabonin kävijöitä), mutta varmasti palaan tänne tutkimaan kaupunkia lisää. Lissabonissa on niin paljon kaikkea – vaikkei toisaalta juuri mitään varsinaisia must see -kohteita – että liian paljon tuntui vielä jääneen näkemättä, jotta voisin antaa lopullisen tuomioni.

Joskus jostain paikasta saa ihan samantien selkeän tunteen ihastumisesta tai vihastumisesta, joskus tunne vaihtuukin kun paikalle antaa aikaa, ja joskus se tunne muodostuu vasta toisella tai kolmannella kerralla. Tunnistatteko muut tällaista intuitiota kun matkustatte maailmalla? Nyt menee ihan ohi Lissabonin, mutta muistan esimerkiksi edelleen elävästi sen tunteen, joka sai minut itkemään ilosta vuonna 2005 saapuessani ensimmäistä kertaa elämässäni Bangkokiin. Muutin sinne silloin joksikin aikaa työn puolesta ja tunsin voimakkaasti heti, että olin tullut kotiin ja että rakastuisin tuohon kaupunkiin. Niinkuin sitten tapahtuikin.

Lissabonissa kevät näytti minulle parastaan helmikuussa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja farkut jalassa tuli hiki. Alan olla vuosi vuodelta yhä enemmän sitä mieltä, että jos vaan olisi mahdollista, pitäisin pidemmän lomani keväällä tai syksyllä ja matkustaisin ihanan leudoissa eteläisen Euroopan säissä. Kesällä voisin vaikka viikonloppulomailla Suomessa.


Kuva47
Kuva43
Kuva45
Kuva46
Kuva44


Lissabonin kaupunginosat: Alfama

Alfama on Lissabonin vanhimpia säilyneitä kaupunginosia. Se on myös yksi sokkeloisimpia, joten täällä kannattaa varautua eksymään. Vanhojen talojen, pihojen ja kujien yksityiskohdat ovat hurmaavia ja kamera räpsyy onnellisena. Bongaa esimerkiksi pienten kotitalojensa oviaukoissa ginjinha-kirsikkalikööriä myyvät mummot (pienen pikarillisen saa eurolla tai parilla, mutta liköörin laatu saattaa vaihdella). Suosittu ratikka numero 28 vie mukavasti läpi Alfaman pääkatujen, mutta pikkukujille pääsee vain jalkaisin.

Alfamassa sijaitsee myös monta erityisen upeaa näköalapaikkaa. Alla oleva kuva on Portas do Solin näköalaterassilta merelle ja Alfaman rinteen sokkeloisille kujille päin.


Kuva42
Kuva41
Kuva40
Kuva39
Kuva38
Kuva37
Kuva36


Lissabonin kaupunginosat: Bairro Alto

Bairro Alto tunnetaan Lissabonin baari- ja bilekeskittymänä, mutta päiväsaikaan sitä ei huomaisi. Päivällä kaupunginosa tuntuu nukkuvan (ehkä krapulaansa pois?) ja täällä on ihanan rauhallista kuljeskella päämäärättömästi. Bairro Alton mukulakivikatujen varsilla on hauska esimerkiksi bongailla erilaisia seinäkaakeleita ja pieniä, rapistuvia yksityiskohtia pastellivärein maalattujen talojen seinissä ja ikkunoissa.

En jäänyt tällä kertaa Bairro Altoon auringonlaskun jälkeen, mutta seuraavalla kerralla tulen varmasti tänne istumaan pikkuisen kadulle nostetun pöydän ääreen katselemaan elämää ja kuuntelemaan fadoa. Lissabonin aidoimmista fado-paikoista ja autenttisimmasta tunnelmasta ollaan toisaalta montaa mieltä ja voi olla, että ne eivät löydy Bairro Altosta. Jos aikaa on vain vähän ja haluat nähdä Lissabonin parhaat puolet sekä päivällä että yöllä, voisi Bairro Alton kaupunginosa olla kuitenkin juuri se oikea.


Kuva35
Kuva34
Kuva33
Kuva32
Kuva31
Kuva30
Kuva29


Ja tottakai myös Bairro Altosta löytyy komeita näköalapaikkoja! Tässä näkymät tunnelmallisesta Jardim de São Pedro de Alcântaran puistosta kohti São Jorgen linnoitusta, Alfamaa ja keskustaa.


Kuva28
Kuva27
Kuva26


Opastettu ruokakierros Lissabonissa

Tykkään yleensä aina johonkin uuteen paikkaan matkustaessani osallistua jollekin paikalliselle opastetulle kierrokselle. Yleensä tarkastan ensimmäiseksi löytyykö jotain kiinnostavaa ruokakierrosta, jolla pääsee paitsi kätevästi maistelemaan paikallisia herkkuja, niin myös yleensä kiertelemään paikoissa, joihin ei muuten tulisi mentyä ja kuulemaan vinkkejä ja tarinoita paikallisilta ihmisiltä. Lissabonissa tässä kategoriassa löytyy ihan hurjan paljon tarjontaa, mutta tällä kertaa päädyin ruokakierrokseen Alfaman illassa sopivasti siellä viettämäni päivän päätteeksi. Kierros huipentui auringonlaskuun ja pastel de nata -leivoksiin Santo Estêvãon näköalapaikalla.


Kuva25
Pastel de bacalhau eli friteeratut turska-perunakroketit ovat yksi perinteisimmistä ja suosituimmista ruuista Lissabonissa.
Kuva24
Turskaa toisessa muodossa, marinoituna leivän päällä.
Kuva23
Mausteinen chouriço-makkara kuuluu liekittää eikä paistaa.
Kuva22
Liekitettyä makkaraa maisteltiin makean hillon kanssa.
Kuva21
Snapsit makeaa ginjinha-kirsikkalikööriä.
Kuva20
Paikallisen leipomon omaperäinen, mutta kuulemma erittäin suosittu versio perinteisestä queijadas de feijão -paputahnaleivoksesta. Hyvää, mutta niin makeaa, että meinaa pyörryttää.
Kuva19
Täydellinen päätös päivälle Alfamassa: rapea ja pehmeä pastel de nata -leivos ja taustalla vaaleanpunainen auringonlasku.


LX Factoryn taidetehdasalue

Jos suosittelisin vain yhtä yksittäistä käyntikohdetta Lissabonissa, se olisi LX Factoryn alue. Vaikkakin vähän geneerinen hipsterimekka, jollainen alkaa olla jo must jokaisessa suurkaupungissa, on se silti ehdottomasti kokemisen arvoinen. LX Factory on vanha tehdasalue, jonka ovat vähitellen vallanneet erilaiset pienet luovien alojen yrittäjät, start upit, kahvilat, putiikit ja näyttelyt. Alueella on paljon nähtävää ja ihmeteltävää ja se avautuu varmasti vähän erilailla vaikkapa taiteilijan silmin tai arkkitehtuurin ja historian ystävän silmin tai sitten ihan vaan jotain vähän uniikimpaa etsivän shoppailijan silmin. Alueella voi poiketa myös vaikka lounaalla.


Kuva18
Kuva17
Kuva15
Kuva14
Kuva13
Kuva16
Kuva12
Kuva11
Kuva10
Kuva9
Kuva8
Kuva7


Omasta mielestäni alueen kaikista upein tila on tämä vanhassa tehdashallissa sijaitseva kirjakauppa/kahvila. Toisesta kerroksesta löytyy lisäksi hauska vanhojen tavaroiden näyttely/kirpputori ja erillinen kahvila/DJ-nurkka. Täällä oli ihan mahtava Liisa Ihmemaassa -tunnelma, vaikka toisaalta kävi mielessä, että kuinkahan paljon paikan omistajia mahtaa ottaa päähän turistit, jotka vaan pyörivät täällä ihmettelemässä ja ottamassa valokuvia ilman aikomustakaan ostaa mitään.


Kuva6
Kuva4
Kuva5


Alkuperäinen tarkoitukseni oli istahtaa LX Factoryn alueella johonkin kahville ennenkuin jatkaisin matkaani, mutta lopulta kiertelin aluetta niin hyvän tovin, että kehitin itselleni jo pienen nälän. Tai sitten se oli vaan tekosyy sille, että suurena brunssinystävänä en voinut vastustaa kiusausta pienen Chef Ninon kyltin nähtyäni.


Kuva3
Kuva2
Kuva1


Täyttävän, mutta sopivan kevyen kasvisbrunssin jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa seuraaviin seikkailuihin! Nähdään taas, Lissabon!

 

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    19.5.2020 at 13:09

    Me ollaan käyty vain kerran Lissabonissa ja silloinkin pikaisesti. Kaupunki jätti kuitenkin ihan positiivisen vaikutelman ja sinne olisi mukava tehdä pidempikin tutustumiskäynti. Ohjattu ruokakierros kuulostaa mielenkiintoiselta. Niistä ei meillä olekaan kokemusta, vaikka paikallisiin ruokiin halutaankin aina tutustua.

    • Emma
      21.5.2020 at 15:39

      Lissabon kyllä ansaitsisi ainakin viikon (itsekin olin tällä reissulla siellä vain kaksi päivää, kun ahnehdin yhteen viikkoon Porton, Sintran ja Lissabonin). Ruokakierrokset on yleensä tosi kivoja, vaikka monesti saisi olla mun makuun vielä vähän uskaliampaakin maistelua eikä pelkkiä kaikkein perinteisimpiä juttuja.