Kierros Kakolassa ja Turun Lääninvankilassa

Turun Kakolanmäelle rakennetaan parhaillaan uusia asuntoja entisiin vankilatiloihin. Tänä vuonna 2018 olikin viimeinen mahdollisuus päästä näkemään Suomen kuuluisin vankila, Kakolan keskusvankila, ja sen vieressä sijaitseva Turun lääninvankila sisältä sellaisessa kunnossa, mihin ne ovat 10 vuotta sitten vankien siirryttyä muualle jääneet.

Kierrämme ensin Lääninvankilaa. Se on toiminut tutkintavankilana, josta vangit on sitten lyhyemmän tai pidemmän ajan jälkeen lähetetty käräjäoikeuteen, siirretty jollekin vankilan varsinaisista osastoista tai toiseen vankilaan. Joku toki on saattanut päästä syyttömänäkin pois. Tästä syystä vankilan vaihtuvuus on ollut suurta ja seinät ovat täynnä tuherruksia ja terveisiä molempiin suuntiin: niissä kerrotaan kuka on tullut milloinkin selliin ja minkä tuomion sittemmin saanut.

Turun Sanomissa entinen vankilakundi kertoo: ”Jos oli ihan perusvankilakundi, rikoksen uusija, väkivaltarikollinen tai muu keskikastin normaalitapaus, pääsi jonnekin muualle ja toivottavasti päivätöihin. Liskojen osastolla (vaarallisten väkivaltarikollisten ja seksuaalirikollisten osasto) oli alinta pohjasakkaa, ihmissaastaa. Niiden joukkoon joutui rundiin, usein kolmen päivän visiitille, jos rikkoi sääntöjä kuten kävi kauppaa tai teki kiljua.”

Lääninvankilan kirkko on vaikuttava paitsi puitteiltaan niin myös tunnelmaltaan. Kaikki tässä huoneessa on vankien itsensä vuosien saatossa rakentamaa ja tekemää puisista penkeistä alttarin lasimaalauksiin ja kattokruunuihin. Kirkon tunnelma on hyvin lohdullinen ja kaunis. Ehkä tämä oli se ainoa pala kauneutta ja ihmisyyttä monelle vangille sinä aikana, jonka he täällä viettivät. Kukaties ensimmäistä kertaa heidän koko elämänsä aikana.

Siinä missä Lääninvankila on toiminut kaikenlaisten pikkurikollisten ensimmäisenä sisäänottokohteena, on Kakolalla aivan erilaiset perinteet. Ne vangit, jotka ovat Kakolan ovista astuneet sisään, ovat tienneet tulevansa suorittamaan pitkää tuomiota. Kakola oli Suomen väkivaltaisin vankila, jossa tuomiotaan suorittivat ne kaikkein pahamaineisimmat rikolliset. Rikollisten keskuudessa Kakolaa kutsuttiin myös vankiloiden korkeakouluksi.

Kakolan kirkko on Lääninvankilan kirkkoa huomattavasti pelkistetympi ja tunnelmaltaankin arkisempi. Molemmat kirkot olivat pitkään niin sanottuja pakkokirkkoja eli kaikkien vankien tuli osallistua sunnuntaisin jumalanpalveluksiin. Kun osallistumisen pakollisuus 1960-luvulla poistettiin, väheni kirkossa kävijöiden määrä vain kouralliseen vankeja.

Sekä Lääninvankilan että Kakolan kirkot tullaan suojelemaan ja säilyttämään uusissa asuintaloissa. Myös pienenpienet yösellit (näissä asuneet vangit ovat käyneet päivät töissä ja viettäneet selleissä vain yöt) säilyvät ja niistä tulee uusien asuntojen varastokoppeja. Nämä alkuperäisessä kunnossaan säilyneet Auburnilaisen ideologian mukaiset sellit ovat kuulemma kansainvälisestikin merkittävää vankilahistoriaa.

Auburnilaisten pikkusellien vastakohtana Kakolassakin on philadelphialaisen mallin mukaan rakennettu päiväselliosasto. Auburnilaisen ideologian mukaan vangit työskentelivät päivät ryhmissä, mutta nukkuivat yönsä omissa selleissään. Philadelphialaisessa järjestelmässä taas vangit niin nukkuivat, työskentelivät kuin ulkoilivatkin yksin: tavoitteena oli johdattaa vanki työn ja eristyksen kautta uskonnolliseen pohdiskeluun ja parantamaan tapansa.

Mitä Kakolaan kuuluu nyt: lue miten Lääninvankilasta tuli Hotelli Kakola!