Lantaun saarella sijaitseva kalastajakylä Tai O on suosittu päiväretkikohde Hongkongin keskustasta. Se on kanaaliensa takia tunnettu Hongkongin Venetsiana ja paikallisten keskuudessa lisäksi kuulu kuivatuista kala- ja äyriäistuotteistaan. Näillä vesillä on mahdollista nähdä myös kuuluisia vaaleanpunaisia delfiinejä!
Tai O on ollut aikoinaan vilkas ja menestyvä kalastussatama – itse asiassa yli 200 vuoden ajan Hongkongin vilkkain. Täällä on myös perinteisesti harjoitettu suolan kuivatusta ja suolaa on sitten käytetty kalan ja äyriäisten sekä paikallisen erikoisuuden, ankan munien keltuaisten, kuivaamiseen. Kuten muissakin perinteisissä kalastajayhteisöissä, niin myös Tai O:lla kalastus elinkeinona on käynyt kuitenkin vähitellen kannattamattomaksi ja sen myötä myös väkiluku on kääntynyt laskuun.
Tai O:n huhutaan olleen aikanaan myös salakuljettajien ja merirosvojen kotipaikka. Eikä se mikään ihme olisikaan kun miettii paikan suojaista ja syrjäistä, mutta kuitenkin strategista – manner-Kiinan ja Macaon läheisyydessä – sijaintia.
Kestävää matkailua Tai O:lla
Tätä nykyä kylässä elää melko vaatimattomissa oloissa noin 2 000 asukasta (vertailu Venetsiaan johtuu siis vain ja ainostaan vesiteistä). Ja täällä, kuten muillakin Hong Kongin menneisyydessä kukoistaneilla kalastussaarilla, tuo matkailu nykyään elannon heistä suurimmalle osalle. Tai O:lla on kuitenkin hienoa huomata että asukkaat ja saarelaisten yhteisö arvostavat matkailuelinkeinon kestävää kehitystä eikä Tai O:sta haluta tehdä ”kalastajakylähuvipuistoa”.
Tällä hetkellä monet valmiiksi järjestetyt retket ja ryhmämatkat yhdistävät päiväretkeen köysiratamatkan samalla saarella sijaitsevalle Big Buddhalle ja sieltä bussikuljetuksen Tai O:lle. Köysirataa on nyt suunniteltu jatkettavan Big Buddhalta Tai O:lle asti, mutta paikalliset vastustavat suunnitelmia jyrkästi. Se toisi pieneen kylään aivan liian suuren määrän turisteja – joita käy täällä jo nyt aivan liikaa alueen pieneen kokoon suhteutettuna.
Järjestetylle retkelle tai omatoimisesti perille
Tai O:lle pääsee siis järjestetyn retken mukana tai omatoimisesti laivalla tai bussilla. Itse tulin bussilla Tung Chungista (jonne taas pääsee metrolla keskustasta). Maanteitse Tai O:lle täytyy kiertää Lantaun saaren keskiosa rannikon kautta maaston ja tieverkoston takia, vaikka linnunteitse matkaa Tung Chungista olisi alle 10 km. Tästä syystä on helppo ymmärtää miksi turistit valitsevat köysiradan ja lyhyen retkibussimatkan (köysiratamatka on etenkin kirkkaalla säällä kyllä uskomattoman hieno sekin, tein sillä reissun Isolle Buddhalle kymmenisen vuotta sitten). Suosittelen kuitenkin tekemään Tai O:lle ihan oman retken, sillä täällä riittää näkemistä paljon pidemmäksi aikaa kuin mikä järjestetyn retken aikataulusta liikenee. Myös tunnin bussimatkalla Tung Chungista saa nauttia upeista maisemista!
Huomasin, että lähes kaikki muut matkailijat olivat täällä vain lyhyellä pysähdyksellä. Turistit käyvät heti kylän edustalla sijaitsevalla (kuivattujen merenelävien) torilla, muutamalla ensimmäisellä sivukujalla sekä pienellä keskusaukiolla. Kun lähdin kävelemään pieniä kujia näiden ulkopuolella törmäsin koko päivänä vain muutamiin muihin matkailijoihin. Kauemmas kuitenkin kannattaa ehdottomasti uskaltautua ja tälle kylälle kannattaa varata useampi tunti aikaa!
Tai O:lla on vain muutama pääkatu, mutta niiltä kannattaa poiketa sokkeloisille pienille kujille ja poluille, jotka risteilevät paalujen varaan rakennettujen rakennusten seassa. Täällä on mukava seurata paikallista arkista elämää: kuivumaan asetettuja munankeltuaisia, vanhus korjaamassa venettään, silityksiä kaipaava kissa ovenpielessä, keski-ikäiset naiset kokoontuneena pelaamaan mahjongia.
Hongkongin keskustan hektiseen, ympäri vuorokauden hehkuvaan ja sykkivään maailmaan verrattuna Tai O:lla aika tuntuu ihanalla tavalla pysähtyneen ja paikallisia perinteitä pidetään arvossa. Toivottavasti kalastajakylä onnistuu myös säilyttämään omaleimaisuutensa massaturismin puristuksessa!
Venla / Breezes from my Atlas
26.9.2016 at 10:25Onpas suloinen kylä ja ihan loistavaa, että siellä halutaan panostaa turismiin kestävästi! Tohon, että turistit käy vaan tietyillä, keskeisillä paikoilla, törmää joka reissulla. Viimeks Budapestissä huomasin, miten ihan Budan linnallakin turistit parveilee tasan siinä ”keskusaukiolla” ja suurimmilla kaduilla. Hieman kauemmas kun meni, ei missään näkynyt enää ketään.
Emma
26.9.2016 at 13:44Joo, niin hassua että jäädään pyörimään kaikkien muiden kanssa siihen tungokseen, vaikka vähän matkan päästä voisi rauhassa löytää vaikka mitä aarteita 🙂
Kohteena maailma / Rami
30.9.2016 at 13:16On tosiaan viehättävää, että metropolin vieressä on tuollainen pieni viehättävä kylä! Tuonne olisi hyvä tehdä tutustumisretki, kun HK tulee ohjelmaan jossakin vaiheessa.