Jo joutui armas aika

”Opettajan ensimmäistä työvuotta on kutsuttu mm. todellisuusshokiksi, siirtymävaiheen shokiksi, huku tai ui -kokemukseksi, muukalaisuuden kokemukseksi, draamaksi, traumaksi sekä hengissä säilymisen ja itsensä löytämisen vaiheeksi. Nämä nimitykset kuvaavat osaltaan sitä, että ensimmäinen työvuosi on usein opettajan uran vaikein ja raskain vuosi, ja se voi tuntua opettajasta uuvuttavalta, jopa selviytymistaistelulta. Ensimmäinen vuosi saattaa tuntua myös odotettua pidemmältä, kun opettaja yrittää vastata jokaisen päivän mukana tuleviin vaatimuksiin ja haasteisiin.”

Näin kirjoittaa Tiina Simolin kasvatustieteen gradussaan.

Eilen oli kevätlukukauden viimeinen työpäivä. Tänään kesälomani ensimmäinen. Minä selvisin ensimmäisestä vuodesta opettajana, en hukkunut vaan opin uimaan! Selvisin kuivin jaloin jopa etäopetuksesta koronakeväänä. Siitä hyvästä tarjoan tänään itselleni juhla-aamiaisen (oikeasti halusin vaan tekosyyn testata yhden lempiaamiaispaikkani, Pyymäen Oman, uutta korona-ajan pöytiin tarjoiltavaa aamupalaa).

Toisaalta harmittaa, että koronan piti pilata juuri tämä kesä, juuri nyt kun olisin saanut ensimmäisen kerran elämässäni nauttia pitkästä kesälomasta  ja matkustaa vaikka kuinka kauas ja viipyä vaikka kaksi kuukautta. Toisaalta juuri tälle kesälle sattui sitten myös uusien opintojen aloitus ja joka tapauksessa lomailun lisäksi koitan suorittaa kesän aikana myös 10 opintopistettä kasvatustieteen opintoja. Joten toisaalta taas on kai parempi ”uhrata” tämä kesä ja maksaa opiskelun ohella itsensä kipeäksi kotimaan matkailusta – ja toivoa, että vuoden päästä maailma on päässyt eroon koronasta ja minä kesäopinnoista.

Kotiin en joka tapauksessa aio tänä kesänä jäädä viettämään aikaa – kiitos viimeisten kolmen kuukauden etätöiden, nyt kaipaan jotain ihan muita maisemia. Seuraavaksi hyppään siis junaan ja aloitan ensimmäisen kesälomareissun Turkuun ja Naantaliin!

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen ja kotimaan matkailun kesä!