Reissussa ehkä kaikkein kivointa on se kun voi syödä. Esim. kaikkea ja koko ajan ja hyvällä omallatunnolla koska ”eihän tätäkään Suomesta saa”. Tai sitten tää on vaan mun ihan oma tekosyy.. No joka tapauksessa meistä itse kunkin on ravittava itseään ruualla reissussakin, joten miksei siis samantien tekisi sitä kunnolla – eli ahmisi uteliaana kaikkea minkä näkee!
Nämä mietteet mielessä ajattelin siis vielä kerran palata Chongqingin ja Chengdun matkaani ja jakaa joitakin matkani herkkukohokohtia.
Tulinen hotpot
Ykköseksi pitää tietysti nostaa hotpot, Sichuanissa kun ollaan. Hotpot on yleensä sosiaalinen ruoka, jota syödään kaksin tai porukalla ruoka-aineita isossa yhteisessä liemikulhossa kypsytellen. Koska olin reissussa yksin, olikin kiva yllätys kun eksyin hotpot-paikkaan jossa oli tarjolla yhden hengen liemiä. Täällä jokainen, seurueen koosta riippumatta, sai oman padan valitsemallaan liemellä, mikä tietysti vie vähän terää ruokailun sosiaalisuudelta, mutta on taas toisaalta oikein kiva juttu esimerkiksi eri tulisuusasteen liemistä pitäville ihmisille.
Lihatäytteisiä baozeja
Kakkosena listalla on ehkä parhaat baozit, joita olen koskaan syönyt. Minulla ei ole ennen tätä oikein ollut näistä pallukoista varsinaista mielipidettä mihinkään suuntaan, mutta nyt ymmärrän miksi näillä on intohimoisia faneja.
Näissä Chengdun herkkupullissa oli sisällä jotakin maustettua lihaa, oletettavasti possua. Kotimaassahan minua ei suurena lihan ystävänä tunneta, mutta reissussa maistan kyllä melkein mitä vaan eteen kannetaan ja kuten sanottua, tämä tilaus osoittautui ihan helmeksi!
Eksoottiset hedelmät
Kiinassa suosikkihedelmäkseni on päätynyt pomelo, joita saa kaupoista ja katukauppiailta pilkkahintaan. Katukojusta ostaessa hintaan kuuluu myös hedelmän kuoriminen (jota osaa arvostaa etenkin sen jälkeen, kun on kerran koittanut kuoria pomelon itse ilman veistä). Katukauppiailta voi kätevästi ostaa muitakin hedelmiä vaikka yksittäin.
Kiinassa syödään isolla porukalla
Jos olet Kiinassa lyhyellä turistimatkalla, voi olla että jäät helposti paitsi isommalla porukalla syötävästä ateriasta. Tai no, mikäänhän ei estä tilaamasta kymmentä erilaista annosta ihan vain itsellesi tai kaverin kanssa – been there, done that too. Mutta jos lähdet mukaan esim. jollekin paikalliselle järjestetylle retkelle, saat samaan rahaan yleensä myös lounaan eli hyvän läpileikkauksen paikallisista perusruokalajeista. Tosin saat myös pakollisen pysähdyksen jossain jalokivi/silkki/mikäikinä-pakkokauppaamispaikassa, mutta kestä se kuin mies äläkä sorru ostoksiin.
Jälkiruokaravintolat
Shanghaissa ikisuosikkini on hongkongilainen Honeymoon Dessert ja siellä oikeastaan kaikki mahdolliset mangojälkiruuat. Chongqingista löysin myös käytännössä identtisen ravintolan, jolla vaan oli eri nimi (kumpi on kopioinut kumpaa vai molemmat vielä jotain kolmatta?). Tätä jälkiruokaravintolakonseptia kannattaa joka tapauksessa todellakin koittaa Kiinassa.
Vinkkejä ruokailuun Kiinassa
Perusvinkkien (opettele käyttämään syömäpuikkoja jne.) lisäksi tässä pari vinkkiä siihen mistä sitä ruokaa oikein Kiinasta löytää ja mitä kannattaa syödä. Pätee myös muihin Aasian maihin:
- Jos tuntuu että et uskalla esim. ainoana länkkärinä kaikkiin paikallisiin kuppiloihin, niin sitä ihan samaa ruokaa löytyy monesti helposti lähestyttävämmin isojen ostoskeskusten alakerroksista. Niissä on joko yksittäisiä ravintoloita, joilla on yleensä kuvamenut ulkopuolella esillä, tai yleinen food court -alue, jossa ensin ladataan tiskillä kortille rahaa ja sitten kortilla maksetaan missä vaan alueen ruokapaikassa. Näissä taas on monesti muoviset esimerkkiannokset esillä, vielä kivempaa kuin pelkkä valokuva! Lue tästä jutusta esimerkkejä food courteista Bangkokissa.
- Kannattaa myös bongailla herkkuja ruokakaduilta, jossa ainakin itse uskallan ostaa tunnistamattomampiakin asioita vartaissa ja kipoissa ja kääreissä, koska ne ovat niin halpoja, että jos maku ei nappaakaan niin senkun jätät syömättä. Pekingiläisestä katuruuasta voit lukea lisää täältä.
- Jos taas jännittää että onko ruoka liian tulista tai eksoottista, ovat hongkongilaiset ravintolat yleensä varma ratkaisu. Niistä löytyy miedosti maustettua ruokaa.
- Joskus on myös ”pakko” syystä tai toisesta vierailla jossakin kansainvälisessä pikaruokapaikassa, mutta niissäkin voi kokeilla sen BigMacin sijaan jotain vain siinä tietyssä maassa myytäviä tuotteita (vrt. vaikka Suomen ruisleipäburgerit)!