Maalaistalon parkkipaikka on täynnä autoja, ylistarolainen eläinten vanhainkoti on suosittu kesäretkikohde! Paitsi iloisia ihmisiä, tulee pihapiirissä vastaan vapaana käyskenteleviä lampaita, vuohia, kanoja ja kalkkunoita. Eläimet puuhastelevat rauhassa omiaan eivätkä juuri ihmisistä välitä – lampaat kyllä antavat silittää.
Eläinten vanhainkoti tarjoaa turvaa eläimille, jotka ovat esimerkiksi syystä tai toisesta joutuneet lopetusuhan alle vaikka niillä olisi vielä hyviä elinvuosia jäljellä. Wanhassa Markissa eläimet saavat viettää lokoisia eläkepäiviä lajinsa ja luonteensa mukaisesti: joku esimerkiksi tykkää lajitoverien seurasta ja joku toinen viettää mieluummin aikaa omissa oloissaan. Eläinten hoito ja ylläpito rahoitetaan pihamaksuilla (8 euroa / henkilö), tuotemyynnillä ja lahjoitusvaroin.
Osa eläimistä saa siis kuljeskella Wanhan Markin alueella ihan vapaana, osa on omissa aitauksissaan. Kanat käyvät välillä viilentymässä varjossa aitan alla, suloinen Frederik-aasi syö laiskanpulskeana ruohoa pitkässä riimussa aitan vierustalla ja ottaa kiltisti vastaan paijauksia. Eläimille voi myös ostaa pieniä ruokapusseja, joissa on eri lajeille sopivia herkkuja syötäväksi ja syötettäväksi.
Eläinten lisäksi pihapiirissä on muutakin nähtävää. Vanha maatila hirsirakennuksineen, aittoineen ja navettoineen on kaunis, sisällä on kahvila ja myynnissä vaatteita ja sisustustavaraa. Lapsille on ulkona leikkipaikkoja, ja pehmistä saa hauskasta vanhaan puimuriin rakennetusta kioskista.
Eläinten vanhainkoti on kesän sympaattisin hyvän mielen retkikohde, josta varmasti tykkäävät niin lapset kuin aikuisetkin!
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
11.7.2021 at 21:34Täytyikin oikein googlettaa tarkemmin, missä paikka oikein sijaitsee. Kun loppukesästä tulee lähdettyä Lapissa käymään, voisimme ajaa taas länsirnnikkoa pitkin. Wanha markki kuulostaa tosiaan hyvän mielen retkikohteelta, jossa olisi mukava pysähtyä!
emma
15.7.2021 at 21:52Jos ihan rannikkoa pitkin haluaa ajaa, niin ei ihan osu reitille, mutta jos kiertelee vähän enemmän Pohjanmaalla, niin tää on kyllä pienen lenkinkin arvoinen paikka 🙂