Diagnoosina reissuväsymys

Luin tänään aamukahvilla Palmuasema-blogin Sannan jutun lähtöväsymyksestä ja tajusin, että minähän poden tällä hetkellä ihan samaaa angstia, lähtöväsymystä ja reissuväsymystä. 

Olen ollut viime syyskuusta lähtien opintovapaalla työstäni, ja tänä aikana olen paitsi opiskellut, niin myös käyttänyt kattavasti hyväkseni mahdollisuutta ylimääräiseen reissaamiseen. Matkustin ensin syksyllä ystäväni häihin Indonesiaan, sitten joulun alla Malediiveille, helmikuussa Pekingiin, maaliskuussa Nizzaan, huhtikuussa Englantiin ja nyt toukokuussa on vielä vuorossa ”viimeinen rutistus” Thaimaahan ja Vietnamiin.

Ja vaikka tiedossa on rakkain kaupunkini maailmalla (Bangkok) ja ihan uuden maan leima passiin (Vietnam), niin en ole vielä oikein ehtinyt innostua koko matkasta ensinkään. Yleensä käytän matkojen suunnitteluun paljon aikaa ja se suunnitteluosuus on mielestäni melkein yhtä kivaa kuin matka itse. Nyt lähtö on edessä huomenna enkä oikeastaan ole vielä miettinyt yhtään mitä haluan Vietnamissa nähdä – Bangkokin sentään tunnen sen verran hyvin, ettei suunnitelmien puute ole niin hälyyttävää, keksin siellä kyllä tekemistä ilmankin.

Englannista palattuani olen ollut huhtikuussa tosi kiireinen koulujuttujen kanssa. Olen kirjoittanut esseitä ja palauttanut gradun tutkimussuunnitelman. Siksikin matkasuunnitelmien tekeminen on jäänyt viime tippaan. Itse asiassa matkalaukkukin on jäänyt Englannin reissun jäljiltä olohuoneen nurkkaan osittain purkamatta ja tänään pitäisi siis jo pakata se huomista lähtöä varten uudestaan.

Niistä suunnitelmista puheen ollen. Luin vähän aikaa sitten artikkelin siitä miten valmismatkojen suosio nousee, kun kiireiset ja stressaantuneet ihmiset haluavat lomallaan siirtää vastuun suunnitelmien ja varausten tekemisestä muille. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä, suuri suunnittelija, tunnistan tuosta itseni. Pitäisiköhän ottaa yhteyttä johonkin vietnamilaiseen matkatoimistoon ja pyytää heitä järjestämään meille viikoksi ohjelmaa? Kaikki ruokailut ja kuljetukset myös ja ihan kaikki kiitos jos voisitte suunnitella puolestani. 

Myös toukokuun lopussa siintävä töihinpaluu alkaa jo mietityttää. Vaikka mieheni juuri eilen muistutti, että minullahan on vielä kokonaisen kesäloman verran opintovapaata jäljellä, niin tuntuu kuin tässä jo polteltaisi viimeisiä päiviä ja kohta alkavat taas kello 06.45 aamuherätykset. Töihin sinänsä on ihan mukavaakin palata, mutta kun sen gradun olisi syytä edetä jatkossa työnkin ohella, niin hyvin pian olenkin taas jo lomaa vaille valmis..

Kun matkustaa paljon lyhyen ajan sisällä, matkustamisesta häviää myös tietty hohto. Ei se ilo eikä uuden kokemisen hauskuus, mutta sellainen tietty keijupöly, joka on joskus tehnyt jokaisen matkan odotuksesta ja matkalle lähdöstä ainutkertaista. Esimerkiksi lentäminen on minulle tällä hetkellä ihan yhtä spesiaalia kuin Tampereen paikallisbussissa istuminen. 

Mietin myös, että voisivatko nämä fiilikset johtua siitä, että viimeisin reissuni oli niin täydellinen, että en ole ehkä vielä toipunut sen aiheuttamasta maisemaonnellisuudesta? En haluaisi ehkä vielä päästää irti edellisen reissun muistoista, tai ehkä pelkään, että seuraava reissu ei yllä sen tasolle ja että tulen pettymään. Että mä teen elämästä välillä itselleni hankalaa. 

Ehkä olen vaan ahnehtinut liikaa matkoja kuluneelle lukuvuodelle? Olen siis ihan itse syypää siihen, että mikään ei riitä ja että reissuun lähdöstä on kadonnut hohto. Mutta mikä neuvoksi?

Pitääkö ryhtyä matkapaastolle?