Yleinen

Finnairin businessluokassa Kiinaan

10.1.2016

HUOM! Tämä juttu käsittelee Finnairin ”vanhaa” businessluokkaa. Uudemman kokemuksen löydät täältä.

Businessluokassa matkustaminen ei ole ihan jokapäiväistä hupia kaltaiselleni perusmatkailijalle. Muutaman kerran olen businekseen päätynyt Euroopan ja Keski-Aasian sisäisillä lennoilla, mutta nyt oli aika päästä kokemaan ”se oikea” businessluokka Finnairin pitkällä lennolla.

Miten tähän päädyttiin? Varattuani viime syksynä Finnairin lennot Chongqingiin, sain sähköpostia jossa mainostettiin erilaisia mahdollisuuksia matkustusluokan korotukseen.  Päätin koittaa tarjouskauppaa ja tarjosin minimisumman eli 100 euroa yhdensuuntaisesta lennosta. Ehdin jo oikeastaan sittemmin unohtaakin koko asian kun lopulta neljä päivää ennen lentoa sain vahvistuksen, että tarjoukseni on hyväksytty. Maksoin siis korotuksen ja sain uuden businessluokan lipun sähköpostiini. Sama kuvio toistui paluulennon kohdalla ja ostin korotuksen myös välille Chongqing-Helsinki.


finnair bisnesluokka businessluokka


Sata euroa on naurettavan pieni summa matkustusluokan korotuksesta, eikä tällä hinnalla varmasti moneen kohteeseen tule sellaista saamaankaan. Luulen että minulle sattui oikeaan kohteeseen oikeaan aikaan -tilanne, mutta varmasti kokeilen onneani tulevaisuudessa muillakin Finnairin (pitkillä) lennoilla. Hintoja ja businessluokan lippujen arvoa voi verrata vaikka käyttäen apuna Finnairin tämän hetkistä tarjousta (!): turistilippu Chongqingiin 409 euroa ja businesslippu 1399 euroa.

Mistä businessluokassa siis on oikein kysymys ja mistä siinä oikein maksetaan? Tästä:

Priority check in ja turvatarkastus

Business-luokan matkustajilla on oma check in -tiski sekä oma kaista turvatarkastukseen. Lähtöpäivänäni Helsinki-Vantaalla oli aikamoinen ruuhka, joten näitä käyttämällä säästin hyvinkin puoli tuntia, mutta hiljaisempana päivänä tämä etu olisi aikalailla turha. Ruumaan menevät matkatavarat myös puretaan kohteessa hihnalle ensimmäisinä, mikä myös säästää jonkun hetken – tämän edun hyödyn huomasin takaisin tullessa kun ehdin sen ansiosta aiempaan bussiin kotiin Tampereelle.

Matkatavaraa olisin businessmatkustajana saanut ottaa kaikkiaan 3 laukkua ruumaan ja 2 käsimatkatavaraa koneeseen.

Koneeseennousu ensimmäisenä

Businessluokan matkustajat boordataan koneeseen ensimmäisenä ja he myös pääsevät sieltä ensimmäisenä pois. Käytännössä siis sillä aikaa kun rahvas tönii ja sulloo itsensä penkkeihin turistiluokassa tarjoillaan businessluokassa jo shamppanjaa.

Pääsy loungeen

Finnairilla on Helsingissä kolme businessloungea, yksi Schengen- ja kaksi non-Schengenalueella. Businessluokan lippuun kuuluu automaattisesti pääsy loungeen, joka taas käytännössä tarkoittaa muun muassa rauhallisia oleskelutiloja, ruoka- ja juomatarjoilua, päivän lehtiä ja vaikka tarvittaessa suihkua.

Lue lisää: Finnairin uudistetut lounget Helsinki-Vantaalla


Kuva125
Kuva123


Suurin osa Finnairin Aasian lennot lähtee illansuussa muutaman tunnin sisään ja lounget täyttyvätkin tuolloin melkein viimeistä paikkaa myöten. Tunnelma pysyy kuitenkin yleensä aika hiljaisena ja rauhallisena ja alkuvuonna 2020 avatussa uudessa non-Schengen-loungessa on myös aiempaa enemmän asiakaspaikkoja.

Tarjolla on monipuolinen lounas/päivällinen sisältäen lämpimiä liha-, kala- ja kasvisruokia, lisukkeita, salaatteja ja päivän keiton. Lisäksi on tarjolla hedelmiä, juustoja, jälkiruokia ja snacksejä.  Juomavalikoima on myös kattava: mehuja, smoothieita, limsoja, olutta, siideriä, lonkeroa, viinit ja kuohuviinit sekä myös vahvemmat alkoholit ja cocktailit. Kahvikone sekoittelee myös erikoiskahvit.

Loungen sisäänpääsy erikseen ostettuna maksaa Finnairilla 48 euroa, mikä on aika paljon tuosta ilosta. Tietysti helposti kentällä ravintolassa syödessä ja juodessakin kuluttaa jo parikymmentä euroa. Tilana lounge on kuitenkin selkeästi mukavampi ja rauhallisempi odottaa vaikka parikin tuntia kuin joku kentän muista ravintoloista. Loungevierailu on siis ihan varteenotettava vaihtoehto etenkin pidemmillä välilaskuilla – ja se onnistuu useimmilla kentillä ihan edullisestikin jos lompakosta löytyy Visa Gold tai Priority Pass -kortti.

Koska lensin busineksessa myös takaisin päin pääsin loungeen myös Chongqingissa. Lounge oli siellä huomattavasti pienempi ja vaatimattomampi.


lentokenttä lounge kiina


Aamulla tarjolla oli lämmin aamiainen eli nuudeleita, congee-puuroa, possutäytteisiä baozi-pullia ja kanamakkaroita. Lisäksi tarjolla oli croissantteja, makeita piirakoita, kinkkukolmioleipiä, muroja, jugurttia, kuppinuudeleita, kiinalaisia makeisia, viiniä, olutta ja limsoja. Loungen parasta antia olivat hierovat tuolit, joihin olin tosin ehkä vähän liian pitkä ja joiden kaikkiin hienouksiin en osannut tutustua (koska kaukosäädin oli kiinaksi), mutta jotka todella toimivat ja hieroivat hyvin.


lentokenttä lounge kiina

lentokenttä lounge kiina

 

Makuuasentoon laskeutuva istuin ja lisätila lennolla

Tästähän tässä on siis kyse. Oma istuin, jossa on tilaa pituus- ja leveyssuunnassa ja joka laskeutuu joko mukavaan puoli-istuvaan elokuvienkatsomisasentoon tai täydelliseen lie flat -makuuasentoon. Ainakin 170-senttinen ihminen mahtui makaamaan istuimessa täysin suorana. Istuimessa on myös erillinen ristiselän tuen säätö sekä hierova toiminto. Lisäksi palveluun kuuluu ihan oikea tyyny ja ihan oikea peitto. Jokaisessa istuimessa on myös sivupöytä sekä oma pistorasia.


finnair bisnesluokka businessluokka

 

Ruoka- ja juomatarjoilu lennolla

Ruuat tarjoillaan valkoisilta pöytäliinoilta ja syödään oikeilla ruokailuvälineillä oikeilta lautasilta. Juomat tarjoillaan oikeissa laseissa. Ruuista löytyy myös jonkin verran valinnanvaraa. Lennoilla Suomesta Aasiaan maistellaan pohjoisen makuja. Minä valitsin alkuruuaksi kermaista rapukeittoa (tosin sen lisänä luvattu lipstikalla mehustettu rapusalaatti oli kyllä ihan tavallinen vihreä salaatti) ja pääruuaksi kanaa kiinalaisessa mustapippurikastikkeessa. Ne pohjoisten makujen vaihtoehdot olisivat olleet poroa ja nieriää. Väliruokana tarjottiin suomalaisten pientuottajien juustoja ja jälkiruuan sai taas valita mm. jäätelöstä, macaroneista ja mustikkabriossista. Ruuan kanssa maistoin menolennolla toista Finnairin valkoviineistä sekä shamppanjaa. Hyviä olivat.

Ennen laskeutumista tarjoiltiin vielä aamiainen, jonka pääosassa oli savulohimunakas ja röstiperunaa pinaattipedillä.


38


Paluulennoilla Aasiasta Helsinkiin Finnairin teemana on aasialainen ruoka. Minun valintani ruuista kohdistui näihin: alkuruokana savustettua lohta ja härkäsalaattia, pääruokana paistettua merianturaa ja jälkiruuaksi mansikkamousseleivos. Juustoja jouduin paluulennolla erikseen pyytämään vaikka ne listalla mainittiin ihan kuten mennessäkin. Juustojen kanssa maistoin toista Finnairin punaviineistä. Ja taas ennen laskeutumista tarjottiin vielä yksi ruoka, hapanimeläkanaa minulle kiitos!

Molempiin suuntiin lentäessä oli mahdollista pyytää myös erilaisia pieniä ruokia pitkin lentoa: pähkinöitä, sipsejä, suklaakonvehteja, nuudeleita jne. Paluulennolla tilasinkin siis vielä – ihan tutkimuksen takia vaan – erikseen pienen hedelmälautasen sekä lämpimän pekonivoileivän.

Krääsä

Lennon alussa matkustajille jaettiin Marimekko-kuvioiset aamutossut sekä Marimekko-kuvioinen toilettilaukku, joka sisälsi minikokoiset Clarinsin kasvovoiteen ja huulirasvan, hammasharjan, korvatulpat ja silmäsuojan.

Businessluokassa käyttöönsä saa myös laadukkaat kuulokkeet, jotka toimivat samalla vastamelukuulokkeina.


finnair bisnesluokka businessluokka

 

Palvelu

Mennessä meitä businessluokan matkustajia oli kaikkiaan yhdeksän (sen jälkeen kun kaikkien kiinalaisten liput oli tarkastettu ja neljä lähetetty takaisin turistiluokkaan) ja lentoemäntiä viisi. Palvelu oli siis todella henkilökohtaista ja minusta tuntui että sain vielä erikoiskohtelua ainoana suomalaisena. Jotenkin jännää oli huomata, että me kaikki matkustajat olimme kuitenkin ihan tavallisen näköisiä, kukaan ei näyttänyt mitenkään erityisen äveriäältä tai ollut esim. edes puku päällä. Tullessakaan businessluokka ei ollut edes puolillaan, matkustajia oli 13 (joista minä taas ainoa suomalainen) ja lentoemäntiä neljä.

***

Lentoaika (8,5 tuntia mennessä ja 9,5 tuntia palatessa) kului ihan nopeasti ja mukavasti kun sen sai viettää tilavasti ja palvelun pelatessa. Lentokoneessa nukkujaa minusta ei tehnyt tosin businessluokkakaan. Kaikki lisäpalvelut, jotka on suunniteltu nopeuttamaan ja helpottamaan liikematkustamista, ovat ihan kivoja, mutta tilastahan tässä oikeasti maksetaan, eikö? Ja hinnan toki ymmärtääkin kun miettii asiaa siltä kantilta, että viehän se valtava businessluokan istuin ainakin kolmen turistipaikan verran tilaa.

Voin kuitenkin myös helposti nähdä sen, ettei bisnesluokka ekan parin kerran jälkeen ole mitään ihmeellistä enkä siitä jaksaisi näin paljon enää innostua. Se tilan tuoma luksuskin pääsee oikeuksiinsa oikeastaan vain pitkillä lennoilla, joilla jatkossakin olisin valmis maksamaan muutaman satasen ekstraa. Lyhyemmillä lennoilla en kyllä välttämättä edes sitä satasta. Lentomatka on lopulta kuitenkin vain se välttämätön paha – ei mikään pääasia itsessään – joka vaaditaan varsinaiseen kohteeseen pääsyyn.

PS. Lue myös jutut airBalticin businessluokasta sekä matkustusluokan korotuksesta SASin lennolla.


  • Meri / Syö Matkusta Rakasta
    11.1.2016 at 07:36

    Mä oon vain kerran päässyt Finnairilla bisnekseen (lento Bangkokiin), ja se oli kyllä luksusta. Vaikka ei me mitään Marimekko-juttuja saatu! Olihan se ihan erilainen kokemus. Ja jos mulla olisi rahaa niin varmasti aina lentäisin bisneksessä, kukapa nyt ei… Lisätila, parempi ruoka, parempi palvelu, rauhallinen tunnelma. Ah.

    Oma sijainti tällä hetkellä Kiina, paluu suomeen puolen vuoden jälkeen häämöttää jo edessä. Ei voi kuin toivoa, että saisi upgradauksen bisneksen puolelle. 🙂

  • Emma
    11.1.2016 at 09:24

    Joo, kyllähän tuosta tosiaan vähän ekstraa maksaisi kai kuka vaan. Mutta aika lottovoittaja saisin olla, että oikeasti olisin valmis tuosta vaan maksamaan listahinnan 1399,- noista lennoista.

    Sulla on muuten ihan mahtava blogi! Ihana lukea sun Kiina-juttuja 🙂 Olen itsekin viettänyt Shanghaissa 3 kuukautta ja matkustellut hulluna edestakaisin tuota hassua maata <3

    • Meri / Syö Matkusta Rakasta
      11.1.2016 at 13:23

      Voi kiitos! Oi kiva kuulla että säkin olet ”shanghailaisia”. Yritin jo tuossa aiemmin etsiä tästä blogista Kiina-juttuja mutta ilmeisesti ne eivät ole (ainakaan vielä?) päätyneet tänne nettiin asti? 🙂

  • Emma
    11.1.2016 at 13:30

    Chongqingista ja Chengdusta kirjoittelen varmasti jutun jos toisenkin tässä lähipäivinä ja -viikkoina ja varmasti jossain kohtaa sitten näistä aiemmistakin Kiinan reissuista! Oijoi, nyt alkoi heti tehdä mieli taas takaisin…

  • Jerry / Pako Arjesta
    23.3.2016 at 12:28

    Täytyy sanoa, että sait nuo liput ihan naurettavan halpaan hintaan :D! Kunnon lottovoitto! Harmi, ettei itseni käyttämällä Helsinki – Tokio välillä ole yleensä lähes lainkaan vapaita paikkoja businessluokassa, joten en voi jättää sitä koskaan tarjouskilpailun varaan :/. Uskon, että todella moni kyllästyy nopeasti businessluokkaan, kuten sanoit, mutta itseni kohdalla en usko kyllästyväni siihen koskaan, sillä vaikka kokisin luksusjuttuja kuinka monta kertaa, innostukseni niitä kohtaan pysyy aina korkealla :). Ja olet oikeassa myös siinä, että yleensä tuossa maksetaan tilasta ja omasta rauhasta, mikä on ainakin itselleni tärkeintä.

  • Emma
    23.3.2016 at 13:15

    Joo, toi hinta oli kyllä ihan huippu! Sain muuten muutama viikko sitten Lontooseen lentäessäni Finnairilta edellisenä iltana tekstiviestin, jossa businessluokan korotusta tarjottiin 9000 pisteellä. Sekin oli mielestäni kyllä tosi hyvä tarjous. Siihen en vaan sitten kuitenkaan tarttunut syistä 1) olin jo maksanut erikseen matkalaukusta, 2) olin jo maksanut erikseen loungesta (iltalennoilla sen saa tarjoushintaan 39 euroa), 3) matkaseurani ei olisi kuitenkaan saanut korostusta.

  • Emma
    23.3.2016 at 13:21

    Ja Tokio tosiaan on varmaan kohde, jossa ei paljon ylimääräisiä businesspaikkoja ole tarjolla, höh. Enkä mäkään yritä väittää ettenkö nauttisi pienestä luksuksesta ihan jokaisella mahdollisella tulevalla businessluokan lennollakin (I wish…), mutta että pidemmän päälle enemmän kuin ilmainen shamppanja tai aamutossut niin se tila on vaan se ykkösjuttu 🙂

    • Jerry / Pako Arjesta
      24.3.2016 at 11:51

      Itsekin sain kerran Prahan lennolle mahdollisuuden korottaa businekseen jollain 70€:lla per henkilö, mutta toisaalta se hyöty on melkoisen pieni noin lyhyellä reitillä. Kyllä sekin kuitenkin kelpasi ;). Ymmärrän täysin, mikset tuossa tapauksessa tarttunut tarjoukseen, koska oma hyötysi olisi jäänyt melko mitättömäksi maksettuasi jo kaiken tuon erikseen. Ja se tila on tosiaan ykkösjuttu takuuvarmasti useimmilla matkailijoilla :).