Rakastan Välimeren rannikkoa keväällä ja syksyllä. Monet syys- ja talvilomat olen viettänyt Espanjan lisäksi Välimeren rannalla Nizzassa. Joskus aikoinaan olen erehtynyt lomailemaan Välimerellä myös keskellä kesää, mutta helle, ihmismassat, rannat täynnä uimaleluja ja turisteihin ärsyyntyneet paikalliset eivät vaan saa aikaan sitä samaa seesteisen nautinnollista fiilistä kuin hiljainen syksy tai talviunesta heräilevä kevät. Jos matkustaisin Espanjaan kesäaikaan karkaisin mieluummin Välimeren rannoilta sisämaahan vuorille tai vaikka Pohjois-Espanjan leudompiin tuuliin.
Välimeren keväässä rakastan erityisesti niitä ensimmäisiä lämpimiä, kesän tuloa henkiviä päiviä helmi-maaliskuussa. Sitä kun auringossa istuessa voi riisua takin ja nauttia lempeästä auringonpaisteesta kasvoilla. Rannalla istuskelee pariskuntia ja nuoriso ehkä uskaltautuu jo pelaamaan lentopalloa t-paidoissa ja shortseissa, mutta aurinkotuoleja ei Luojan kiitos näy vielä mailla halmeilla. Kahvilat kantavat pöytänsä ulos ja ihmiset tuntuvat iloisen yllättyneiltä talvikauden loppumisesta ja talviunilta heräämisestä.
Barcelonassa sen kaikkein täydellisimmän kevätfiiliksen koin, kun pääsin istumaan chiringuito-rantabaarin pöytään suorilla merinäkymillä, haistelin grillin ja valkosipulin tuoksua ja nautin lämpimästä auringonpaisteesta ja raikkaasta tuulenvireestä mereltä. Tilasin lempimereneläviäni, veitsisimpukoita, kuuntelin iloista puheensorinaa ympärilläni, katselin ohikulkijoita ja annoin ajatuksieni harhailla. Aivan täydellistä!
Tähän aikaan vuodesta sesongin ulkopuolella myös ravintoloihin pääsee yleensä sisään ilman pöytävarausta ja jopa kattobaarien parhaille paikoille pääsee jonottamatta!
Päiväretki Barcelonasta Sitgesiin
Tein keväisissä merenrantafiilistelyissäni Barcelonasta myös päiväretken Sitgesiin. Homma on erittäin helppoa paikallisjunilla, joita kulkee lyhyin väliajoin aamusta iltaan. Junalipun voi ostaa juna-asemalta automaatista.
Sitgesissä vietettiin helmikuun puolivälissä carnavalia. Karnevaaliahan juhlitaan tähän aikaan kaikissa katolisissa maissa, mutta eri maissa ja kaupungeissa vähän eri tyyliin. Siinä missä Venetsian karnevaali on överien pukujen hienostunutta juhlaa, Sitgesiin kannattaa tulla jos etsii parhaita bileitä. Minulle riitti tosin tällä reissulla vaan päiväsaikaan koettu lasten ja koko perheen paraati.
Sitges on myös varmaan ihan erilainen kohde keskikesällä, mutta näin alkukeväästä se on ihanan rauhallinen ja sympaattinen pieni merenrantakaupunki. Koko kaupunki on helposti yhdessä päivässä koluttu, mutta voisi näitä maisemia jäädä toki pidemmäksikin aikaa ihailemaan.
Merimaisemaravintolaa sai tähän aikaan vuodesta hetken hakea, sillä suurin osa rannan ravintoloista on vielä talviteloilla. Sain kuitenkin lopulta haluamani: pöydän merimaisemilla ja lounaaksi meren herkkuja!
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
27.3.2023 at 00:30Kyllä, Välimeren alue keskellä kesää on tosiaan tuskatuttavan kuuma. Barcelona tosiaan voisi olla varsin mainio kohde keväällä tai miksei syksylläkin. Itse lähdemme piakkoin Krakovaan, siellä ei aivan yhtä lämmin ole, mutta toivottavasti miellyttävä sää kuitenkin.
emma
11.4.2023 at 22:43Toi helmikuun about 15+ astetta ja aurinko oli muuten aika jees verrattuna vaikka nyt huhtikuun Amsterdamin 10+ asteeseen. Eli kyllä vaan Välimeri on ihan parasta jo noinkin aikaisessa vaiheessa kevättä 😀