Hongkong

9 päivää, 9 kuvaa Hongkongista

6.10.2016

Vietin viime kesänä Hongkongissa yhdeksän päivää lomaillen. Vaikka olen ollut Hongkongissa useamman kerran aikaisemminkin, on aiempiin reissuihin aina liittynyt myös työpäiviä tai ne ovat muuten olleet lyhyempiä. Päiväretkeä Macaaon lukuunottamatta en ole aiemmin juuri ehtinyt retkeillä Kowloonia tai Hongkong Islandia pidemmälle. No nyt oli oleva toisin!

Nyt kun olen vihdoin saanut purettua kaikki kirjoittamista odottaneet jutut reissusta blogiin, ajattelin koota vielä reissun parhaat palat yhteen (kaikki Hongkong-juttuni löytyvät tästä linkistä). Valitsin matkalta yhdeksän otosta yhdeksältä päivältä teemaan sopivasti. Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, joten nämä kaikki ovat kuvia, jotka on julkaistu blogin Instagram-tilillä. Toivottavasti ne inspiroivat sinuakin suunnittelemaan Hongkongin matkaa!

KUVA 1: Sai Kungin kalastajakylä on lähtösatama monille Hongkongin itäisen saariston saarille. Itsessäänkin tässä pienessä paikassa riittää nähtävää – muun muassa kaksi Michelin-ravintolaa.


Sai Kung Hongkong


KUVA 2: Sai Kungista retkeilin ensimmäisenä hylätylle Yim Tin Tsain saarelle, jossa pääsee tutustumaan autioituneeseen ”kummituskylään”. Muutamat aikanaan saaren hylänneiden asukkaiden jälkeläiset kunnostavat tätä nykyä saarta. Heidän kanssaan saarella asuu myös muutama koira ja kissa.


Yim Tin Tsai saari Hongkong


KUVA 3: Kävin Sai Kungista käsin myös Kiu Tsui Chau -saarella, jonne mennään itse asiassa viereisen saarennyppylän takia. Laskuvedellä paljastuu hiekkakannas, jota pitkin voi astella kuivin jaloin katsomaan rannan hassunnäköisiä halkeilevia kiviä. Tässä kuvassa kannasta ylitetään kun vettä on vielä ainakin puoli metriä.


Kiu Tsui Chau saari Hongkong


KUVA 4: Paitsi Michelin-tähtiruokaa (josta ei Instagramiin asti juuri päätynyt kuvia, mutta josta voit lukea lisää täältä), rakastan erityisesti aasialaisia mangojälkiruokapaikkoja, joita löytyy ympäri Hongkongia. Kiinassa lempparini oli Honeymoon Dessert -niminen ketju, nyt Hongkongista löysin uuden suosikin, Hui Lau Shanin. Yksi ravintola löytyy mm. ihan Shanghai Streetin keittiötavaramarkkinoiden kupeesta.


Mango ravintola hongkong


KUVA 5: Tap Mun -saarella elää pieni yhteisö vanhoja kalastajia, jotka nykypäivänä saavat elantonsa lähinnä pienimuotoisesta matkailusta saarelle. Saarella voi kiertää polun, jonka varrella pääsee näkemään mm. villeinä laiduntavia lehmiä.


Tap Mun saari hongkong


KUVA 6: Saariretkieni välissä seikkailin toki myös mantereella. Honkongin mahtaville, värikkäille ja oudoille markkinoille palaan jokaisella reissulla. Tämä kuva on lintumarkkinoilta (voitin tällä kuvalla muuten myös Yliopistojen Aasia-verkoston järjestämän Minun Aasiani -valokuvakilpailun kakkossijan!).


Bird market hongkong markkinat


KUVA 7: Myös Tai O -kalastajakylään palasin jo toistamiseen. Tässä kylässä on jotain tosi aitoa ja hurmaavaa, ja tällä kerralla tajusin, että se on se, että kyläläiset itsekin arvostavat historiaansa ja perinteitään. Täällä mm. jyrkästi vastustetaan suunnitelmaa, joka toisi tähän vähän syrjäiseen kylään hurjan paljon aiempaa enemmän turisteja ja tekisi kylästä siloitellun disneymäisen kalastajakylähuvipuiston.


Tai o hongkong


KUVA 8: Hongkongin keskustakin on jakautunut osin mantereelle ja osin Hongkong Islandille. Mantereen puolelta Kowloonista löytyy perinteisempää menoa ja Hongkong Islandin (kuvassa) puolelta mm. talouselämän keskus, uudempaa kulttuuria sekä huima yöelämä- ja ruokaravintolapaljous.


Hongkong central saari


KUVA 9: Vaikket siis Hongkongissa ehtisi tai haluaisi pidemmälle saaristoon lähteäkään, niin tee ainakin lyhyt laivamatka Star Ferryllä Kowloonista Hongkong Islandin puolelle. Lautta on osa julkisen liikenteen järjestelmää ja edullinen. Mantereelta saarelle pääsee tietysti vaihtoehtoisesti myös metrolla.


Hongkong Star Ferry


*****

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. 


  • Katja/historiadeviajes
    6.10.2016 at 17:28

    Täytyypäs laittaa kaikki jutut nyt kirjanmerkkeihin ja lukea kun aika vain suo! Itse tartuin samanlaisiin tarjoustiketteihin ja honkkarit odottaa parin kuukauden päässä. 🙂

    • Emma
      11.10.2016 at 00:53

      Vau, mahtavaa! Toivottavasti löydät hyviä vinkkejä meidän blogista!